Kynttilänvaloa säkki täynnä

Liisa tuli kylään mökille Vesannolle. Olen luullut häntä rauhalliseksi ja leppoisaksi naisihmiseksi kuten serkkuaan Kaisaakin. Vain pientä jäynää kuten liukkaita ajokelejä olen hänen luullut järjestelevän, mutta lieneekö tämä korona-aika saanut hermostumaan.

Liisa äksyili jo puolesta päivästä alkaen. Välkytteli valoja ja roiski vesiryöppyjä ikkunoihin. Ampuili koivunoksia ja ryöpytti muita roskia vaakasuoraan. Pyöritteli järven pinnalla harmaita vihuripuuskia ja pyörteitä. Vyörytti vaahtopäisiä aaltoja.
Sitten tuli täydellinen raivokohtaus. Katolla jysähteli kuin ukkosella ja ikkuna näytti kuin siihen olisi palokunta ruiskuttanut vettä. Ei uskaltanut lähteä katsomaan, joko savupiippu kaatui.
Myrsky kolisutteli nurkkapieliä ja rämisytteli räystäitä. Hirvitti katsella puiden niijailua ja kumartelua valtaapitävän edessä. Rysähtääkö pitkälleen tuonne päin vai katkeaako runko? Onneksi talon ympäriltä on jo puut kaadettu pois.
Ja sitten sammuivat valot. Jääkaapin hyrinä vaikeni ja Telian maston punaiset valot hävisivät näkyvistä. Tuli huoli:
– Paljonko on kännykässä virtaa, entä tietokoneessa? Missä on kynttilöitä ja onko mökin vanhoissa taskulampun pattereissa ytyä?
Otsalampuissa ei ollut tietenkään varapattereita ostettuna. Kännykän autolaturia, joka ei ollut edes mukana, en ollut koskaan edes opetellut käyttämään.

Onneksi harrastamme kynttilöiden polttamista, niitä löytyi helposti ja oli paljon varastossa. Tulitikkuja on aina puulämmityshuusholleissa. Ruuille oli kuisti hyvä varajääkaappi, pakastinta ei onneksi ole.
Alkoi pitkä hämäränhyssyilta. Patterit alkoivat jäähtyä ja heti tuntui viileämmältä, koska ulkona riehui kova myrskytuuli. Tasainen kohina kuului koko ajan, kun ei muita ääniä ollut. Jääkaappikin pitää toimessaan yllättävän paljon meteliä aina kissan naukumisesta pihaan ajavan rekan ääneen.
Vettä ei tullut hanasta, onneksi oli juomavettä jo muutenkin pöntössä ja sadevettä räystään alla olevassa saavissa. Kaivon kansikaan ei ollut jäässä.

Piti keittää iltapäiväkahvit menetelmällä, joka oli arkipäivää ennen automaattien tuloa. Hellaan tulet ja vettä kattilaan. Kiehuvaa vettä suppiloon ja tulipa hyvät, kuumat ja väkevät kahvit puolilämpöisten keitinkahvien sijaan. Viiden uutisia ei voinut katsoa eikä kuuden eikä puoli yhdeksän. Helppohan niitä oli keksiä itse:
– Koronahuippu saavutettu / rokote tulee kun on tullakseen / Trump ei myönnä häviötään / Liisa-myrsky katkonut sähköt 100 000 taloudesta.

Tietokonetta piti säästää siltä varalta, jos katko kestää useita vuorokausia.
Yllättävän pimeää oli tehdä mitään kynttilän valossa. Valaistu alue on yllättävän pieni. Lukeminen ei äkkiseltään suju, mitään tavaroita ei löydy. Minkä silmä sopeutuu, sen pilaa kun sytyttää välillä tasku- tai otsalampun. Sen jälkeen ei näe mitään.
Mitä tehdä pitkä ilta? Mitä ihminen voi toimittaa hämärässä? Kenellekään ei voi soittaa. Ei viitsi venytellä eikä voimistella, ulos ei voi myrskyllä lähteä. Eihän siinä auta muu kuin mennä sänkyyn pötköttämään. Siellä pojotimme vierekkäin ja yritimme keksiä keskusteltavaa.
– Herrajjumala, meillä ei ole mitään sanottavaa! Ja muulloin riittää pölötettävää ainakin minulla.

Yleensä iltamme ovat täynnä aktiviteettaja. Nyt huomasimme, että ne ovat enimmäkseen television, tietokoneen tai jonkun muun härpäkkeen tarjoamia.
Hyvänen aika minkälaista keinoelämää sitä elääkään! Ja minä kun luulin meidän elämäämme hyvinkin vivahderikkaaksi ja jopa luovaksi. Eipä kuikkinut luovuutta edes missään hämärässä nurkassa, johon kynttilän valo ei yltänyt.
Niin se vain ilta meni. Kauas olemme etääntyneet siitä, miten olemme nuoruudessamme eläneet. Ja isovanhempamme vielä pimeämmässä. Päreen valossa tehden kaikki työt ja valmistaen talvipuhteina käyttötavarat. Kehräten langat, kutoen, ommellen, veistellen kapustat, kirvesvarret ja reenjalakset. Kun ei valmista ollut ostettavissa. Ihmeellisiä ihmisiä. Itsekin kuljin kouluun pilkkopimeän metsän läpi pari kilometriä eikä siinä ollut mitään näkemisongelmia. Ei ole enää kissansilmiä, joilla näkisi pimeässä.
Aamun valjetessa teimme inventaarion: noin 30 kaatunutta, isoa puuta ja kymmenkunta kallellaan olevaa. Ja juuri kun olimme saaneet edellisen myrskyn jäljiltä puut tienvarteen.

Sähköt tulivat reilun vuorokauden kuluttua perjantai-iltana, vaikka lähikaapeli makaa vieläkin maassa kolmen puunrungon alla eli olemme saaneet uudenaikaisen maakaapelin. Sunnuntaiaamuna Savon Voiman jakelualueella oli vielä ilman sähköä 159 asiakasta.
Kiitokset sähköasentajille, jotka tekevät työtä yötäpäivää hankalissa sääolosuhteissa. Samoin palo- ja muille pelastajille sekä vapaaehtoisille, jotka selvittävät Liisan tekemät sotkut.

Jätä kommentti

*