Matkakuumetta

Nyt se iski! Kuin koronanyrkillä palleaan. Oikeastaan koko kehoon, jokaiseen soluun ja verihiutaleeseen. Haikea ikävä, palava toivo, kiihkeä kaipaus, viiltävä kipu, polttava HIMO!
Hyvänen aika, siitä on iso ikuisuus, muhkea pala ihmisikää, kun olen viimeksi päässyt kokemaan matkalle lähdön huumaa ja hurmaa. Sitä jalat maasta nostattavaa, ja keuhkot kuin haitarin palkeet auki reväyttävää vapauden tunnetta. Kun koko maailma on auki ja voi ottaa sen syliinsä. Tai kämmenelle ja katsoa läheltä, mitä se tarjoaa.
Matkalaukku on odottanut kärsivällisesti vaatehuoneen hyllyjen katveessa kasvattaen pintaansa hämähäkin seittejä ja homeruusukkeita. Milloin pääsisi toteuttamaan kutsumustaan, ottamaan sisuksiinsa vanhoja, hyviksi testattuja, rypistymättömiä ja monikäyttöisiä vaatteita. Linttaan astuttuja jalkaystävällisiä matkakenkiä. Ja ennen kaikkea haaveita, unelmia, näkyjä, uusien kokemuksien huikaisevia kuvia.
Passi vanhenee. Jos nykyisessä säikähdin äitini kasvoja passikuvassa, seuraavan passin sivulta katsoo isoäitini. He eivät päässet paljoa matkustamaan. Isoäitini kävi kerran vuodessa jalkaisin Vesannolta Rautalammin kirkossa. Äitini pääsi hiukan pitemmälle. Minä olen koettanut hoitaa asiaa heidänkin edestään, mutta näilläkö matkamuistoilla joudun loppuelämäni pärjäämään?
”Matkat tehdään mielen syvyyksissä / ne ovat valmiina meissä / ennen kuin olemme missään käyneetkään / asuvat meissä palattuammekin.” (Tuomirannan runoja 2006)

No mikä hinku se nyt on ulkomaille, kun meillä on näin lämmin kesä ollut. En minä hyvänen aika mitään aurinkoa ja ilmaa sieltä hakisikaan. En välttämättä nähtävyyksiä, rakennuksia tai maisemia. Niitä on jo tullut nähtyä tarpeeksi. Hakisin sitä tunnetta, ettei ole mihinkään sidottu, kytketty tai kahlehdittu. Että kuuluu johonkin isompaan kuvioon, kokonaisuuteen. Ei vain tähän arkeen, joka joskus upottaa kuin suo, välillä kietoo ihmisen kuin hämähäkki verkkoonsa. Kumpikin pienentää elämän piiriä, ajatuksen liikkumatilaa.
”Lähdenkö tänään tai en milloinkaan / sekoittamaan haalistuneet värini / maailman mausteiden tuoksuun / puheeni ihmisten yhteiseen ääneen.” (Vuorenajat 2009)
Matkoilta en ole paljoakaan tallentannut kuvamateriaalia. Kuvat haalistuvat, eivätkä ne säilö tuoksuja ja tunnelmia. Parhaat kuvat muuttuvat runoiksi, ja yksi runo voi puhua enemmän kuin tuhat kuvaa. Kuin minulle runo ”Se majatalo”.

Pieni vaaleanpunainen
hotelli jossain rinteellä.
Astelimme aamiaissaliin
rakkaudesta heikoin jaloin. (jatkuu mainoksen jälkeen)

Vuoripuro nauroi meille,
ja auringonsäde kimmahti
kallion huipusta portin
lukkoon ja viinitarhat
laskeutuivat kuin portaat.

Niin kevyttä ilmaa
en ole koskaan hengittänyt.
(Vuorenajat 2009)

Ehkä vielä joskus, minä ja sinä lukija, saamme liikkua ja hengittää vapaata ilmaa. Siihen asti: muista maski ja käsidesi ja turvavaväli.

Kommentit

  • Arja Hakala

    Mainiota matkakuumetta teillä.
    Monta kohtaa huomioitava. ;)
    Passiko ykkönen
    Linttakengät
    Matkalaukku valmiina
    Matkavalmistelu parasta

    ——-

    Tein matkan tyttären perheeseen viikonvaihteessa.
    Matkaa taitoin PaLi-vuorossa, palvelualttiit ja ystävälliset kuljettajat noissa autoissa.

    Ihanaa oli pelata lapsenlapsen kanssa lautapelejä, tarrapallopeli (ulkona).
    Katsella muurahaisten menoja. Etanoiden etsintää. Piilosilla oloa. Legotaloihin pyrähtää erilaisia hahmoja liikutella.
    Frisbeetä heittää Peikkometsässä.
    Miellyttävää oli käydä. Olihan edellisestä käynnistä jo 7 kuukautta.

  • Leena Raveikko

    Matkakuumetta on – todella. Millaiseksikohan se äityy syksyllä, kun tämä(kin) koronakesä on kittuutettu… Uskaltaisikohan sitä vielä lähteä sitten kun se on mahdollista? Minne sitä uskaltaa? Millaisia ovat maskin takana koetut matkakokemukset…. Varaamani matka peruuntui jo toisen kerran. Usko tässä kohta menee.

Jätä kommentti

*