Soitin Jumalalle, koska Jussi Kuosmanenkin soitti. Ei käynyt ”tsädääm”, kun minulla ei ollut numeroa tiedossa, vaan jouduin kysymään numerotiedustelusta.
”112 Tiina” antoi Julkulan sairaalan numeron. Onneksi akuuttiosastolta vastannut hoitaja yhdisti minut sairaalateologille. Tämä kertoi, ettei numeroita eikä hienoja puhelimia tarvita.

– Pelkkä ajatus riittää. Jumala kuulee heikoimmankin huokauksen, hän sanoi.
Kokeilin huokausta. Ei kuulunut vastausta. Huokasin kovemmin ja sitten vielä hönkäisin, kuin Iso Paha Susi Kolmen Pienen Porsaan Talon kaatoyrityksessä. Alkoi yskittää, mutta silloin kuulin vastauksen.

– Jumalalla, sanoi naisääni. Puhelu meni siis vaihteeseen.

– Voisitteko yhdistää Jumalalle itselleen, pyysin.

– Puhelimessa.

– Mutta tehän olette nainen!

– Niin olen aina ollut ja tulen olemaan iankaikkisesta iankaikkiseen.

– Mutta siitä asti, kun olen ollut lapsi, minulle on kerrottu, että Jumala on mies.

– Miesten juttuja. Mutta Seija, minä muistan sinut lapsuudestasi asti. Yksikään hiuskarva päästäsi ei ole katkennut tietämättäni.

– Kotona sanottiin, että jos karkaa naapuriin, Taivaan Isä kaataa puita päälle.

– Sinä, Seija osoitit jo silloin päättäväisyyttä ja tunsit omat vahvuutesi. Vaikka heiluttelin puiden latvoja, sinä luotit nopeisiin jalkoihisi, että ehdit niillä kaatuvien puiden alta pois. Sellaisesta minä pidän, omatoimisuudesta. Että yritetään itse, eikä olla heti hankaluuksien tullen pyytämässä apua minulta ja sossulta.

– Minkä takia niitä vaikeuksia pitää olla?

– Sen takia, että ihmiset osaisivat arvostaa hyviä asioita. Ikään kuin peilinä.

– Mutta kun elämä on joskus kertakaikkiaan niin raskasta, ettei tahdo jaksaa.

– Niitä tilanteita varten olen antanut sanani, joka kuuluu näin: Mutta, muisti muurahainen maan lajit luettuansa, – ei elämä ennen lopu, kuin on kuolema koettu!

– Mitä se kuolema on?

– Se on vähän niin kuin Savon Sanomien muuttumisleikki. Sinulta riisutaan pois vanhat vaatteet, kampaukset ja meikit ja vaihdetaan ne uusiin, sinulle paremmin sopiviin. Vanhat vikavalintasi ovat vain muisto.

– Onko maailma sellainen, joksi sinä sen tarkoitit.

– Sinulla kysymyksiä riittää. Mietipä itse sitä. Mutta nyt soittoaika loppuu, linjalla on yksi Kuosmasen Jussi odottamassa. Saat vielä esittää yhden kysymyksen.

– Miten sinä saat selvää ihmisten puheista ja ajatuksista, kun on niin paljon kieliä maailmassa?

– Itsehän ne sekoitin. Yhden virhearvion olen siinä asiassa tehnyt. Kun savolaiset rakensivat Puijon tornia, pelkäsin heidän kohta kutittelevan jalkapohjiani. Siksi sekoitin heidän kielensä niin, ettei siitä ole sen jälkeen kukaan saanut mitään selvää. En itsekään.