Minun kuolemani

Minä makaan tässä nyt ja iankaikkisesti. Asuntoni on tehty mittojeni mukaan. Tunnen silkkipehmusteiden painuvan allani, ja sivuilla ne koskettavat vartaloani kevyesti kuin puhallus. Sukkien lämpö kiertelee jalkojani, ja käteni lepäävät ikuisessa rukouksessa valkoisen paidan suojassa. Olen kevyt, mikään ei ahdista, kipua ja pelkoa ei ole. Minulla on kaikki mitä tarvitsen.

Näen, sanoisinko sieluni silmillä, ulkomaailman. Siellä he seisovat kuopan reunoilla silmät vesikierteisinä ja hytisevät. Mustat vaatteet ahdistavat ja syövät värit kasvoilta. Pojan tytär liian lyhyessä hameessaan ja ulkokäyttöön sopimattomissa korkokengissään siirtää tuulen riepottamaa tukkaansa pois kasvoiltaan.
”Heihei, Minja! Huolettomia päiviä sinulle”.
Sukulaiset puristavat palelevissa sormissaan kukkalaitteita, jotka tuoksuvat äitelästi neilikoilta ja kalloilta. Kalloilta, se sopii tilanteeseen hyvin. Minua hymyilyttää. Pääkallo, jossa tyhjät silmäkuopat ammottaa, ja hampaat ovat virittyneet ikuiseen nauruun. Minulla on vielä silmät tallella, tunnen ne selvästi. Ne ovat yhteydessä sisäisiin silmiini, joilla katson kuvia maanpäällisestä elämästäni. Niissä minulla oli kaunis, tuuhea tukka.

Vieläköhän hiukset ja kynnet kasvavat, olen kuulevinani niiden rapinaa. Lopettaisivat jo, että kuulisin kuinka virsi venyy ja vapisee, haparoi ja värisee. Odotan vain, milloin ensimmäinen kännykkä repeää soittamaan Säkkijärven polkkaa. Pappi puhuu minusta, vaikka emme ole koskaan tavanneet. ”Vainaja rakasti sanoja…” Vainaja? Rakasti? En kai minä näin nopeasti muutu olemattomaksi, sanattomaksi? Ihminenhän elää niin kauan kuin joku häntä muistaa.

Kohta he siirtyvät seurakuntasaliin, jossa on katettu ruokapöytä kaikkine herkkuineen. Tytär on tilannut huonon omantunnon lohta, ehkä kaviaaria, filettä ja lopuksi täytekakkukahvit. Poskieni sisäpinnat vettyvät. Juhla-Mokkaa ja kermakakkua, niistä olen aina pitänyt. Kermavaahdon pehmeä makeus kitalaessa on kuin rauhoittava hyväily. Lohduttava, kuin elävä tuli kynttilässä, joka on sytytetty nuoruuskuvani viereen.
Lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus. Elämän neliapila ja lehtien keskellä kuolema, apilankukka. Sen helteisenä päivänä levittämää meden tuoksua rakastin.

Jokin haju väreilee kasvojeni ympärillä ja sekoittuu tuoreen puun tuoksuun. Tämä on tuttu mummon romahtaneesta kellarista, jonka pehmentyneissä laudoissa kasvoi valkeaa hometta ja kalpeita sieniä maalattiassa. Se on lahon haju. Vähän imelähkö, outoudessaan muistiin jäänyt.
Minä lahoan. Näkymättömät oliot tekevät jo työtään. Ne toteuttavat tehtäväänsä ja muuttavat minut maaksi jälkeen. Matoja en halua ajatella.

Sitten tulevat puut. Ensin pienet hiusjuuret tunnustelemaan hellävaraisesti ja varovaisesti kuin pienet nuuskijaeläimet. Ne avaavat reittiä ja kutsuvat isompia avukseen. Ne muuttavat minua mahlaksi, joka nousee puun runkoa pitkin oksiin ja latvaan. Sieltä pääsen lentämään tuulen mukana, kuin siitepölyhiukkanen, kuin joutsen, kuin enkeli.
”Miten maailma on kirpaisevan kaunis.
Jos joutuisin jättämään tämän nyt
kuolisin ikävään”.

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Kiitos. Muodonmuutos on ikuista.

    • seija hämäläinen

      Näin on. Ei nuorena arvaa, miten monta nahkaa joutuu luomaan elämänsä aikana.

  • Pirkko Lehmusnotko

    Teksti veti hiljaiseksi — kuolleet eläviksi — miten kaikille läheisten haudoille pääsisi — riittäisikö, jos vain mielessään jos kartan piirtäisi ja sytyttäisi yhtämonta kynttilää omassa kodissaan ; kuin on läheistä kuollut ? Jotenkin pelottava näkökulma! Kiitos.

    • seija hämäläinen

      Ihminen elää niin kauan kuin joku häntä muistaa. Jokainen muistaa omalla tavallaan. Kynttilä kotona on kaunis tapa. Jos kynttilät olisivat ikkunalla, kaunis muistojen valomeri antaisi valoaan kaikille.

  • Ari Niemeläinen

    Seijalle kiitokset “kivasta”näkökulmasta kuolemaan. Olen joskus haudassa olleena ja sieltä noustuanikin, tasoiteltuani sen pohjan, miettinyt vähän samanmoisia kanssasi Satoja “monttubileitä” vierestä seuranneena yhdyn ajatuksiisi – voi noita reppanoita tuolla viimassa ja tuiskussa kuopan reunalla simpsetti kamppeissaan. Maasta olen minä tullut ja maaksi pitää mi….

    • Seija Hämäläinen

      Kuolema on eristetty kaukaiseksi ja mystiseksi asiaksi. Hautajaisetkin ovat usein pelottavia tilaisuuksia. Nämä ovat niitä harvoja asioita, joita ei vielä voi hoitaa netin ja älypuhelimen kautta. Jossakin televisio-ohjelmassa arkkuun oli laitettu vainajan kännykkä hänen tahtonsa mukaisesti. Kesken hautajaisten se alkoi soida siellä. Jatkoa en muista.

  • Mustamies

    Kuollaan sitä vielä meilläkin, sanoi pikkusen-mökin rengi, kun ison-talon isäntä kuoli, eikä kuhtunut rengiä haataisiinsa!

    • seija hämäläinen

      Monet menevät naimisiin hääjuhlien takia. Harvempi kuolee päästäkseen pääosaan hautajaisissa.

  • Leena Raveikko

    Oman kuoleman miettiminen voi näin kuuskymppisenä olla lohdullista, rauhoittavaakin. Työpaikan kahvihuoneessa keskustelimme viime viikolla asiasta, pakostakin posketon huumori rehahti liekkiin. Päätimme puolivakavissamme mennä kansalaisopiston arkkukurssille. Muistan taannoin, kun kaksikymppisenä pohdin työohjattuna samaa asiaa nuorten työtovereitteni kesken – olihan yhteisössämme juuri kuollut kaksi nuorta koululaista – muistan meidän itkeneen vuolaasti ajatuksen mahdottomuutta. Ettäkö kuolen joskus? Kyllä vaan. Ja sitten olen posketon itsekin.

  • seija hämäläinen

    Olen luullut, että vanheneminen on vitsi joka ei kosketa minua. Mutta on herännyt epäilys, että se taitaakin olla totta!
    Ja kuolema, sekin saattaa osua kohdalle vaikka en minä sitä vielä nyt oikeasti usko.

  • Hannu Musakka

    Mielenkiintoinen näkökulma alhaalta ylös. Sitä voisi jo eläessäänkin katsella ylös, eikä vain jalkoihinsa. Kun karjalaiset kuolevat, niin maan alla kuuluu sellainen pälätys, ettei paremmasta väliä. Siellä kertovat kaikki sellaiset jutut ja kaikkien heidän kanssa, joita olisi eläessään halunnut tavata, mutta kun ei ollut aikaa. Nyt heillä on aikaa, eikä kukaan enää kuole siellä sen takia, että olisi ollut liian kauan elossa. Kiitos Seija! Siulla on hyvin, hyvin nautinnollinen tapa ottaa kantaa asioihin. Ja nuo ovat kaikki totta, mitä tässä kirjoituksessasi tuot julki, kun olen monesti ollut hautajaisissa laulamassa ja huomannut tuollaiset pienet yksityiskohdat, kuten Siekin.

Jätä kommentti

*