Kukkahattutäti istui tietokoneen ääressä kirjoittamassa blogia. Kone käyttäytyi omituisesti. Kun Hattukukkatäti painoi A:n, tuli näyttöruutuun Ö. Kun Tätikukkahattu liikutteli hiirtä, kuului jostain ”piippiip” aivan kuin elävän hiiren vikinää.
”Ee tästä tule mittään”, manasi Tätihattukukka. Kirjoitus piti saada valmiiksi Savon Sanomien nettiblogiin. Mutta mikä blogi sellaisesta tulee kun A ja Ö ja kaikki kirjaimet ovat sekaisin. Siitä ei tule muuta kuin ÄLÄMÖLÖHÖPÖLÖPÖSOLMUPULMASIKKURASÄKKYRÄ blogi!

Kukkatätihattu tiesi, että kun pyytää kiltisti ja kauniisti, se on kohteliasta.
”Kiltti, rakas tietokone. Elä viiti pelleillä. Oesitko nii ystävälline ja höveli, että alakasit toemia kunnolla”?
Joku koneen sisällä alkoi nauraa käkättää. Nyt Hattutätikukka suuttui:
”Kuka siellä konneessa riähkäilöö? Nyt jos et justiisa herkii, nii minä upotan koko konneen vessanpönttöön ja huuhtelen viemäriin”!
Ei mitään vaikutusta, koneesta kuului vain ”Pöö”.
”Konstit on monet”, sanoi Tätikukkahattu ja lähti maustehyllylle. Hän otti sieltä valkopippuria, mustapippuria, keltapippuria ja varmuuden vuoksi vielä violettipippuria. Hän pölläytti jokaisesta purkista tietokoneeseen, ja kohta sieltä hyppäsi aivastellen pikkurillin kokoinen viikari, jolla oli hämähäkkimäisen ohuet jalat ja kädet, näppyläinen naama ja punainen lippalakki.

”Kukas sitä sinä out?”, kysyi Kukkahattutäti ihmeissään.
”Minä olen Wilho Werneri Wirus, lempinimeltäni WWW, kaikkien tietokoneiden häirikkö”.
”Minkäs takia sinä häerihet tietokonneita, ne on tärkeitä kapineita”, torui Hattukukkatäti.
”Eivät ole aina. Isät ja äidit tuovat töitä kotiin ja istuvat tietokoneen ääressä silloin, kun pitäisi leikkiä ja mennä ulos lasten kanssa”.
”Totta puhut”, myönsi Tätihattukukka. ”Mitteehän myö voetas yhessä keksiä, semmosta, mistä ee oes haettoo kirjotukselle, mutta isät ja äejit huomoesivat, että lasten kansa pitäs leekkiä”.
”Minä keksin”, sanoi WWW. ”Kun he ovat liian kauan tietokoneella, minä laitankin ruutuun ison ilmoituksen:
NYT ON LÄHDETTÄVÄ LASTEN KANSSA ULOS LEIKKIMÄÄN JA JUOKSEMAAN JA PIILOSILLE JA PELAAMAAN LUUTAPALLOA JA HIIHTÄMÄÄN.
”Tuo on hyvä”, hyväksyi Kukkatätihattu. He kokeilivat yhdessä, miten se toimii. Teksti ilmestyi H tietokoneen kuvaruutuun ja Tätikukkahattu lähti heti naapurin Otto-pojan, Lahja-tytön ja Laina-lapsen kanssa pelaamaan jalkapalloa. Kukkahattutäti oli maalivahtina ja Otto teki kymmenen maalia.

Seuraavilla viikoilla oli useissa sanomalehdissä ja televisiossa uutisia:
Suomessa on alkanut ennen näkemätön muoti-ilmiö Aikaisemmin ei ole iltaisin nähty lapsia ulkona, mutta nyt ovat kaikki puistot, leikkipaikat ja urheilukentät täynnä lapsia ja aikuisia, jotka leikkivät ja pelaavat.
Saman aikaisesti on työpaikoilla huomattu aikuisten olevan niin virkeitä, ettei heidän ole tarvinnut viedä töitä kotiin tehtäväksi.
Presidenttikin on kiinnittänyt asiaan huomiota ja kehottanut ministereitä antamaan lisää rahaa lasten puistojen, uusien kiipeilytelineiden, liukumäkien ja keinujen rakentamiseen. Lisäksi hän on toivonut ilmaisia, aikuistekin painoa kestävien pomppulinnojen hankkimista.
Tästä kaikesta saamme kiittää Wilho Werneri Wirusta, joka on kehitellyt loistavan tietokoneohjelman lasten ja aikuisten hyväksi.