Vuosi sitten kirjoitin 12.8. 2016 blogissa: ”Horonjärven (Vesanto) vesi on muuttunut hiutaleiseksi, sameaksi ja siinä kelluu neonvihreitä, kosketuksesta hajoavia hippusia ja rantaveden pinnalla on kelmu. Vesi on samentunut niin, ettei näe enää 30 cm syvyyteen. Ei puhettakaan uimisesta tai saunaveden ottamisesta.
Miten näin on päästetty käymään, kuka on vastuussa? Kuka on pilannut lasten uimavedet, lakkauttanut kesän, hävittänyt muistot, hukannut perinnöt? Kuka korvaa tämän meille, joilla ei ole kuin tämä yksi järvi, joilla ei ole varajärveä. Kuka hyvittää rantatonttien arvon romahduksen?”
*
Paljon kysymyksiä, joista osaan on löytynyt vastauksia, osaan ei. Järvi on saanut elää melko samanlaisessa rauhassa omaa elämäänsä kuin ennenkin, ja sen tila on kaksinverroin huonompi. Levän määrä lisääntynyt niin, että rannasta voisi ammentaa valmista hernekeittoa. Eikö kukaan ole tehnyt mitään?
On puhuttu, kirjoitettu ja pidetty kokouksia. Kenellekään ei liene enää epäselvää, etteikö jotain pitäisi tehdä. Hoitokunta piti vuosittaisen yleisen kokouksensa, jonne tuli aika paljon väkeä niukasta tiedottamisesta huolimatta. Kokouksessa perustettu toimikunta ja ulkopuolinen konsultti ovat kokoontunut muutaman kerran. Järven tilaa ja vaihtoehtoja sen korjaamiseksi on kartoitettu. Syyskuun alussa on ranta-alueiden omistajien kuulemistilaisuus. Siihen toivotaan heidän kokemuksiaan järven tilasta ennen ja nyt, toiveita tulevasta ja tietoa siitä, mitä kukin osaltaan on valmis tekemään.
Raha-anomukset lähtevät vuoden loppuun mennessä. Jos rahaa tulee, sitä saadaan vasta tehdystä työstä. Talkootyö kelpaa osarahoituksena.
Isot pyörät pyörähtävät hitaasti. Järvi on siis ollut rantalaisten oman toiminnan ja aktiivisuuden varassa. Hoitokunta laski veden korkeutta, joka on helpottanut omatoimista rantakasvillisuuden niittoa ja rannan perkausta muutenkin.
*
Nyt on vesistöjen heinäntekoaika. Kasvit ovat keränneet itseensä ravinteita ja niiden massa on suurimmillaan. Niittämällä ja keräämällä niittojätteen voi vähentää järven sisäistä kuormitusta.
Odotan kovasti, että vesilintujen metsästäjät alkaisivat suitsia liiallista umpeenkasvua lintu- ja ampumaväylien pressuttamisella, joka on tuottanut hyviä tuloksia muualla. Samalla kun he niittävät väyliä, he voisivat varmaan hiukan parantaa virtauksia joissakin pahasti tukkeutuneissa paikoissa. Toivoisin myös, että he kysyisivät rantojen omistajilta voisivatko olla avuksi niittämisessä.

Järveä emme voi omistaa, mutta me saamme hoitaa ja parantaa sitä. Itse on toimeen tartuttava eikä se ole vaikeaa ollenkaan. Viikate pysyy heiveröisenkin naisen käsissä. Oman rannan kohtuulliseen niittämiseen ei tarvitse lupia kysellä. Lapsia ja nuoria on hyvä opettaa yhteisten vesien hoitamiseen.
Kun en itse muuta osaa, olen koettanut soittelemalla ja kirjoittelemalla lisätä tietoisuutta järven tilasta ja hoitokeinoista korostaen oman ja talkootyön merkitystä. Oman rannan olemme niittäneet kaksi kertaa ja keränneet massan rannalle. Olemme myös kalastaneet joka käynnillä periaatteella: jos jokainen tekee vähän, siitä tulee paljon.

Maaningan Valkeisenjärven kunnostustyön moottoreina ovat toimineet naiset. Haastanpa tässä kaikkia minkä tahansa veden rannalla asuvia, mökkeileviä tai muuten vain järviä arvostavia naisia liikkeelle ja ennen kaikkea, patistelemaan miehiä toimiin. Järvet ovat Suomen matkailuvaltteja, mutta veden laadun pilaantuminen saattaa yllättää ikävästi.
Tarkkailkaa omia vesiänne sillä ne ovat yhteisiä aarteitamme ja jokaisen vastuulla. Ei voi odottaa, että ”joku” hoitaa niitä. Se ”joku” olet juuri sinä.

Aina valmiina keskustelemaan seijahamalainen@outlook.com