Puijon torni, Kuopion ikioma torahammas, on jo yli viisikymppinen. Kuten muutkin saman ikäiset, sekin kaipaa kasvojenkohotusta, face-liftingiä, joka saisi sen näyttämään ikäistään nuoremmalta ja iskukykyiseltä.
Koska jokaisen kuopiolaisen velvollisuus on omalta osaltaan auttaa Puijon aluetta kehittymään, niin kirjoittajakin on ankaran aivotyön tuloksena saanut aikaan muutamia ehdotelmia. Niitä saa vapaasti lainata tai varastaa, kunhan muistaa mainita, kenen keksintöjä ne alun perin olivat.
1. Uusi torni, joka on ainakin kaksi kertaa entisen korkuinen.
Yli viisikymmentä vuotta sitten saivat tornin aikaiseksi, vaikka ei silloinkaan ollut löysää rahaa. Nyt kun torin alue ja alakerros on saatu valmiiksi, olisiko jo aika yrittää ylöspäin. Taivasta kohti pyrkiminen on näyttävämpää ja ylentävämpää kuin maan tonkiminen.
2. Vanha torni voitaisiin jättää paikoilleen tanssitorniksi, jossa järjestettäisiin italialaisen Il Posto ryhmän tyyliin erilaisia tanssitapahtumia ja kilpailuja teemalla ”Tanssii tornin kanssa”. Tornin ulkopuolella köysien varassa tanssimaan kutsuttaisiin ensin Kuopion päättäjät, joille tapahtuma tarjoaisi huimaavia, jopa pyörryttäviä näkymiä Nilsiän, Karttulan, Maaningan ja tulevaisuudessa liitettävien kuntien suuntaan. Siinä näkisi silmiensä alla koko valtakuntansa ja valtansa suuruuden.
Jatkossa tanssimaan kutsuttaisiin tietenkin eri alojen julkkiksia.
3. Hyppyrimäkien käyttöä voitaisiin lisätä huomattavasti ottamalla ne hääkäyttöön. Koska avioliitto on aina hyppy tuntemattomaan, voitaisiin kehitellä tandem-mäkisukset, joilla pari ponnistaisi avioliittoon. Pappi vihkisi heidät ylhäällä ja sitten sysäisi menemään mäkeä alas. Jatkossa tapahtuman kehittyessä, pappi voisi suorittaa vihkitoimituksen hyppäämällä vieressä. Suksia valmistettaisiin Kuopion vankilan työpajassa ja hääasuehdotus kohdassa 7.
4. Koska golfkentän laajennus ja Väinölänniemen nakuranta hylättiin, ehdotan molempien korvaukseksi Antikkalaan nakugolfia. Sellaista pallomerta ei olisi muualla Suomessa nähtävänä.
5. Kesäksi Puijolle voitaisiin ”hankkia” joku mukava eläin. Se olisi halpa ja helppo vetonaula. Vain juttu Savon Sanomien nettisivuilla Antikkalan golfkentän lätäkössä nähdystä alligaattorista tai ikikuusessa kupsehtivasta orangista, niin jopa alkaisi näköhavaintoja tulla ja sitä myötä uteliaiden ryntäys Puijolle.
6. Julkisuuden kipeille ja heille, jotka kaipaavat uusia haasteita elämään, toimintaa tarjoaisi Puijon selviytyjät: Talviseen metsään 30 päiväksi teltan, puukonnysän ja tulitikkuaskin kanssa havunneulasia syömään.
7. Konttilan yhteisöviljely kaatui riitelyyn ja maa huutaa kasvatettavaa. Jotain sinne pitäisi laittaa. Kukkiva unikkopelto olisi kaunis katsella uudesta tornista, hampusta voitaisiin valmistaa hääasuja ja peittoja palkinnoksi Selviytyjille. Onhan monia muitakin kasveja, joiden sadonkorjuuseen löytyisi motivoituneita talkootyöläisiä, esimerkiksi poliiseja.
8. Kuopio-Puijo hapotus, kaksiosainen kilpailu jossa yhdistettäisiin
Miss Kalakukko-kilpailu, jossa missiksi valittavan pitäisi olla pyöreä kuin Hanna Partasen muikkukukko ja
Mister Puijo-kilpailu, jossa osallistujat kantaisivat Miss Kalakukkokilvan neitokaisia Puijon rappusia pitkin alhaalta montusta tornin huipulle ja voittaja olisi se, joka ensin ehtii.
9. Näiden turistiansojen, -kuoppien, -loukkujen ja -rihmojen myötä Puijolle ryntäävä väenpaljous tarvitsee ruokaa, juomaa, vessoja sekä vuode- ja parkkipaikkoja. Näiden palvelujen kehittelemisen jätän yritysmaailman kontolle.
10. Sitten ihan asiallista asiaa:
Voisiko Savon Sanomat järjestää Puijolle SSbloggaripäivän, jossa kirjoittajat tapaisivat toisiaan ja lukijoitaan. Ohjelmassa voisi olla luento blogikirjoittamisesta ja luontoretki (Mari Wikholm?)
Puijo nousuun keinoja kaihtamatta!
porkkanan juuria
Jos ei näillä eväin Puijo vetreydy/kuntoudu/synny uudestaan niin jo on kumma! Tässä kunnanvaltuustolle pohdittavaa ensimmäiseen lomanjälkeiseen kokoukseen!
Seija Hämäläinen
Tämä on lupaamaani jatkoa Turistivilkaisuun Puijon tornialueella. Valtuuston luulisin pitävän eniten kohdasta 2.
saniainen
Hyviä ideoita! Ainakin voisivat laittaa siihen torniravinteliin vähän kierroksia niin se kävis karusellista… Eihän sitä nykyimmeiset malta niin hitaassa vehkeessä ootella että tulis edes kierros täyteen.
Seija Hämäläinen
Tuo on hyvä ehdotus. Eihän nyt huomaa tornin pyörivän paitsi jos on jättänyt laukkunsa pyörivälle reunalle ja väsky on lähtenyt kiertämään pöydästä toiseen.
kaapunnin poeka
Ee veekkosella mittään uutta tänne, kettään kiinnosta kuitenkaan!
Seija Hämäläinen
Elä oo nuin nekatiivinen, kaapunnin poeka! Tiijjä vaekke ite hullaantusit uutuuksista, jos niitä suatasj.