Lumet kummuilla sulavat kyyneleiksi
kynttilänliekit kurkottavat taivasta päin
rukousviestejä, muistojen säkeitä
kukat muistavat, kaipaava muistaa
kynttilämeri kuin nuotio metsässä
pimeässä sen valo näkyy kauas
sinun sydämesi kammioiden kätköissä
muistoilla on takanlämpöinen pesä
tänä päivänä sinä annat surulle luvan
tulla lähelle, täyttää, mutta myös mennä
tehdä kiitollisuudelle tilaa, tyytyä, tyyntyä
et laske enää, miten paljon menetit
päivät, kuukaudet kiertävät, vuosi vuodelta
sinä – hiukan viisaampi, iloisempi
ja kiitollisempi kaikesta siitä mitä sait
mitä lahjoja elämä sinun syliisi kantoi
suru on kasvattanut sinulle rohkeutta antaa
elämän virrata lävitsesi eikä sinun
tarvitse koskaan pelätä kuolemaa
sillä rakkaasi ovat kulkeneet edelläsi sen tien
Pyhäinpäivänä 4.11.2023 Seija Hämäläinen
Leena Raveikko
Kaunis runo surulle ja surusta. Sen ei tarvitse koskaan tyystin kadota, vaan kaipauksen kumppanina se kulkee vierellämme koko elämämme. Siitä tulee myös lempeämpi. Kiitos runosta, Seija.
seija.hamalainen
Surulta ei välty kukaan, jokainen saa osansa. Sitä vasten peilautuvat asiat, joista voi olla kiitollinen. Muistot ovat totta, niitä ei voi kukaan ottaa pois.