Rääpiäisissä

Muistatko, millaista arkielämä oli silloin, kun se oli pelkkää juhlaa. Pitkää noutopöytää, josta saimme vapaasti valita kaikkea, mikä meitä houkutti. Kun lasketeltiin päivästä ja paikasta toiseen kuin vesiliukumäkeä vaan. Kuohuimme kuin koski uomassaan, kuin formulavoittajan shampanjasuihku.

Nyt voimme vain muistella ja kaihoisasti haaveilla ajasta, jolloin olimme vapaita ja huolettomia lähtemään ja kulkemaan minne ”nenä näytti ja kärsä käski”. Lentelimme maasta toiseen kuin muuttolinnut. Hengitimme täysin keuhkoin ja puhuimme toisten ihmisten kanssa niin, että sylkipisarat lentelivät. Saatoimme aivastaa pelkästä elämän ilosta. Opimme viimeisinä Euroopassa läiskimään poskisuudelmia.

Nyt olemme muutamassa kuukaudessa käpertyneet itsemme sisälle kuin kananpoikaset munankuoreen. Oliko todella joskus kaukaisessa menneisyydessä aika, jolloin nousimme bussiin ja heläytimme kuljettajalle huomenen niin, että kännykännäprääjät hätkähtivät. Valitsimme istumapaikan ventovieraan ihmisen vierestä ja sanoimme: Kaunis ilma tänään. Minkähänlaista on huomenna?
Tänään moni edelleenkin hengittää huomisen ilmaa kasvomaskin läpi, hynttää puolikyyryä silmälaput ja himmentimet päässä, kortongit käsissä. Säikkyy liian läheltä liippaavia ihmisiä vahtien silmä kovana heitä, jotka näyttävät elävän kuin vanhoina hyvinä aikoina.

Meitä on vuosikymmenet ajettu kuin iltapäivän ruuhkaa kaupunkeihin tai muihin keskittymiin asumaan ja elämään betoniporsaina vieri vieressä toistemme tiesulkuina. Viettämään vapaa-aikaamme kylki kyljessä ravintoloissa, elokuvissa, kuntosaleilla ja teattereissa. Huutamaan täysissä katsomoissa kannustuksia urheilujoukkueille tai notkumaan lanne lantiossa hoilaten rokkibändien mukana.
Nyt pitäisikin osata nauttia metsistä, järvistä, rämeiköistä ja niiden tarjoamasta tilasta ja rauhasta. Repiä ilo ja autuus synkistä kuusimetsistä, riipiä mustikkaa että silmissä hämärtää. Muuttua hetkessä piukkapöksyistä pihkahousuiksi. Minkä taikurin hihasta yhtäkkiä tempaistaan rakkaus luontoon? Ja jos Rakkaus viedään luontoon, punkit, itikat, paarmat ja muurahaiset pitävät huolen, ettei syntyvyys nouse.

Erilaisia tapahtumankorvikkeita herätellään. Viritelmiä ja yritelmiä, jotka saavat vain kaipaamaan entisiä toinen toistaan loistavampia viihdytyksiä. Kaiken huippuna pidän television hehkuttamia VANHOJA URHEILUKILPAILUJA! Voiko noutopöytä enää surkeammaksi tulla?
Kotimaan matkailua koetetaan nostaa kuin lehmää suosta. Moni tärvää ulkomaan matkaan varaamansa rahat tutustumalla supistettuun, kitistettyyn ja karsittuun pula-ajan Suomi-tarjontaan. Oiva keino vanhvistaa käsitystä, ettei täällä mitään ole.

Lukemista tyrkytetään. Se lisättynä tietokoneen varastamaan aikaan koukistaa ihmisen lopulliseen sikiöasentoon. Ei jää mahdollisuutta elää oman elämänsä romaania todeksi.
Kun vilkaisee päähenkilöään peilistä, ensimmäisenä tulee mieleen parturille / kampaajalle meno. Mutta – jospa sinun kampaajasi on juuri se, joka alkoi liehua kaikissa tapahtumissa heti kun ne alkoivat. Hierojasi hönkäilee lähikontaktissa kanssasi tunnin. Ehkä hän on juuri käynyt Tallinnan risteilyllä ja kantaa virusta. Hammaslääkärissäkin rentoutuu paremmin.

Me emme ole enää samoja. Sisällemme on ohjelmoitu aivopesuri, mielemme on desinfioitu pelolla.joka kuiskii korviin epäluuloa kaikkea kohtaan. Mitä jos juuri minä kävelen virusmiinaan? Ympärillemme on rakentunut näkymätön kupla, joka saattaa jäädä ”suojaamaan” mittaamattoman pitkäksi ajaksi.
Oliko seisova Buffet-pöytämme siinä? Onko loppuelämämme juhlien rääpiäistä? Tuliko meistä pantanilkkaisia vankeja, jotka itse valvovat itseään maailman tappiin asti?

Kommentit

  • Arja Hakala

    Valloittava luontovalokuva on jutun alussa.

    Kyllähän jo heinäkuussa 2020 IMO (itsemääräämisoikeus) voi aikalailla vapaasti käyttää.
    Sehän on hyvä, että kykenee itseään syynäämään, peiliin katsomaan, ja huomaamaan, joko hiuksia täytyy “vähentää”.

    Hymyilyt esiin.

  • seija sanaleikkimökistään

    Kiitoksia kommentistasi! Kuvassa on Imatran koski kun sulku on kiinni.
    IMO:sta huolimatta epäilen, että täysin viaton ja huoleton aika ei koskaan palaa kaikille. Sisäinen valvonta ja varovaisuus jää jonnekin takaraivoon, josta saattaa ponnahtaa vielä pitkään.
    Moni kosketus jää hymyn varaan. Mutta kesää on vielä jäljellä.

  • Leena Raveikko

    Näinkö on? En uskaltanut halata rakasta ystävääni tavatessamme pitkän tauon jälkeen. Ajattelin kyllä että sitten ensi kerralla – kun korona on ohi. Pieni pyrähdys kotimaan matkailua antoi vaikutelman, että aika lähellä normaalia ollaan, kahvilasta kahvia ja pullaa, puodista matkamuistot, näyttelyssä silmäys harrastelijatöihin. Unohdin jo koko koronan!

  • Seija sanaleikkimökistään

    Leena: Ohjeissa on nyt vallalla savolainen meininkin, vastuu on kuulijalla. Arkiset valinnat jokaisen oman harkinnan mukaan.
    Lieneekö Suomen korona laimentunut, kun tehohoidossa taitaa olla vain yksi. Muualla sen kun ärhäköintyy.

Jätä kommentti

*