Rahavapaa vyöhyke

Raha on kuin lintu, joka ei istuudu enää kämmenellemme. Se lentää ja laulaa aina vain korkeammalla ja kauempana.

Pakkaspäivinä on ehtinyt pyöritellä menneen vuoden rahanliikuttamispapereita ja saldosivuja, joista nettiaikanakin kasautuu sekava numeropäiväkirja eletyistä 365 vuorokaudesta.
Millainen oli viime vuosi? Tilien ja laskujen liikkeitä tutkaillessa huomaa, että kuokkavieras raha on osallistunut elämän tapahtumiin, lieneekö ollut yhtään päivää ilman sen kosketusta. Se on työntynyt kohtaamisiin kysyen: ”Miksi tuolla toisella on enemmän kaikkea rahalla saatavaa? Onkohan tuo köyhempi kuin minä”?
Se on tunkeutunut juhliin kuiskutellen: ”Mitä pukisin päälleni, mitä ostaisin lahjaksi, mitä tarjoaisin”?
Se on nostattanut huolta povailemalla: ”Mitä sitten jos…? Entä sitten kun…”?
Se on kylvänyt halua ja ahneutta: ”Vielä pikkuisen lisää, sitten on hyvä”.

Emme saa olla koskaan yksin, raha tai sen puute on ainainen kumppanimme. Se puhuu meille ohjaten tekoja ja valintoja. Se on meidän pakollinen ystävämme.
Sen ystävyys on kallista ja kahlitsevaa, tämä ystävä ei nuku eikä lomaile, vaan pitää meitä tiukassa peukaloruuvissa koko ajan. Se määrittelee, olemmeko kelvollisia ihmisiä, mitä saamme haluta ja toivoa. Mikä meidän arvomme on.
Kun käteinen, kädessä pidettävä raha häviää, en tiedä mitä nimitystä tullaan käyttämään välineestä, joka ohjailee elämäämme kuin Jumala konsanaan. Meillä ei ole omaa rahaa, vaan raha omistaa meidät. Toimimme rahansiirron välikäsinä, pikkupikku apulaisina ja maksamme siitä.

Jokaista kiinni saamaamme euroa väijyy suuri joukko osansa ottajia, joita emme voi välttää. Eläminen ja hengissä pysyminen on kallista, ja meidän täytyy varmistaa olemassaolomme lukemattomilla keinoilla. Ruuan lisäksi pakollisia ja sellaisiksi uskomiamme menoja on paljon. Kaupat pursuavat tavaroita, joita emme tarvitse, mutta ostamme silti. Rakennamme tavaroista valleja ympärillemme suojaamaan yksinäisyydeltä, ajattelemiselta, sairaudelta.

Oikeastaan raha on tauti, sairaus, jonka kanssa joudumme elämään. Virus, joka on tartutettu meihin. Mato, joka vaatii koko ajan lisää ruokaa. Harvassa lienee sellaiset henkilöt, joiden ei tarvitse ajatella rahaa. Heidän, joilla sitä on paljon, ajatuksia luultavasti kuormittaa varallisuuden lisääminen, tai pelko sen vähenemisestä.

Onkohan ihmisellä yhtään rahavapaata päivää? Onko missään rahavapaata vyöhykettä? Aamun Savon Sanomat tuo kahvipöytään ja aamutyhjään mieleen Suomen talouden kurjuuden. Toisaalta, jos laihaksi kuihtunut lehti tuntuu paksummalta, lihomisen syynä on mainosliitteet.
Ruokapöydässä mielessä pyörii ruokien hankkiminen, ja ravintoketjun toisessa päässä pesuaineitten ja vessapaperin riittävyys.
Makuuhuone, levon ja vuoteen ilojen paikka, muuttuu rahahuolien vaivaamalle pirun pesäksi. Yön hiljaisina tunteina palkan, eläkkeen tai päivärahojen riittävyys hiostaa lakanat. Lainakorkojen nousu-uhka kovettaa pehmeimmänkin tyynyn tiiliskiveksi. Peittoa painaa lainanmaksun vapaavuosi, jolloin tuli hankittua uusi, ylisuuri auto ja tehtyä ylipitkä lomamatka.
Rahavapaata vyöhykettä ei löydy ylimitoitettujen asuntojen tyhjistä kuutioista eikä neliöistä.

Löytyisikö vielä pieni vapaa tila unen syvimmästä kaivosta, unelman kevyimmästä hattarasta, mielikuvituksen hurjimmasta kiepistä? Vieläkö musiikki voi peittää hetkeksi rahan laulun, kirja tai taulu antaa sellaista, mihin raha ei ole töhrinyt merkkejään? Vieläkö pystymme liikkumaan luonnossa osana sitä arvioimatta maastokenkien, kameran tai sykemittarin hintoja.

Alkoiko kaikki mennä rahan ehdoilla jo silloin, kun sateenkaari syntyi. Joko silloin uskottiin sen päässä sijaitsevaan aarteeseen. Tänä päivänä kaaren päässä loistaa ja välkyttää pikavippifirman valomainos.

Kommentit

  • POEKA

    Jotkut sanoo, että ” raha ei tee onnelliseksi, mutta helpottaa sitä”. Liekkö totta? Vaikee sannoo ku ei vielä koskaan oo ollu niin paljoo etteikö tarviis sen riittävyyttä miettiä.

    • Seija Hämäläinen

      Yhteiskunta on muokattu sellaiseksi, että elämä ilman tai vähällä rahalla on tahkon vääntöä, jäiden polttamista ja kivireen vetämistä tunnelissa, jossa ei ole valoa. Kaikenlaisia tarpeita on meihin ympätty niin paljon, että perusonnellisuus on häviävä luonnonvara.

  • porkkanan juuria

    Kumma juttu. Kun elää sen mukaan mihin omat rahat riittävät, ei rahaa oikeastaan tarvitse ajatella lainkaan. Mielitekoja tulee vain silloin, kun irtonaista löytyy. Kun rahaa ei rätkien ole, sitä syö pakastinta tyhjäksi ja kulkee ilmaisia lenkkipolkuja. Ja mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä vähemmän rahaa tarvitsee. Nyt puhun itsestäni.
    Hei, tämähän pitäisi kääntää toisin päin. Silloin kun muksut ovat pieniä tai kuluttavia koululaisia, silloin pitäisi rahavirran olla leveämpi. Ei olisi tarvinnut aikoinaan verkkarin polvia paikata eikä lahkeita pidentää. Tai no, ehkä sitä rahaa vielä tarvitsee, kun riittävän vanhaksi ja raihnaiseksi elää, huolenpitoa ei taida sitten aikanaan saada ikävä kyllä kuin rahalla. Siis lopputulema on, että taitaa sillä kuitenkin olla merkitystä, elämän molemmissa päissä.

  • Seija Hämäläinen

    Mitä enemmän on rahaa, sitä enemmän tarpeita sikiää. On helppoa oppia se, miten rahaa pistetään menemään. Siihen konsutteja riittää. Mutta niukempaan elämään kääntyminen on vaikeaa, varsinkin jos ei ole aikaisempaa kokemusta.

Jätä kommentti

*