– Huomenna se alkaa, elämän kevät ja lopputalvi. Puhdista elämäsi-ilta Feminiinien talolla oli ollut kutkuttavan kiinnostava. Onelman poskia laikuttivat punaiset innostumisen läiskät ja aivoissa kuhisi kuin kevätauringon lämmittämässä kyypesässä.
– Kun siivoat kotisi turhasta tavarasta, siivoat myös oman mielesi ja teet tilaa uudelle elämässäsi. Asiaansa uskova, kiihkeä luennoitsija, Marikko Vöttyläinen, oli kuin piikkilangasta vääntäen johdattanut kuulijansa, täyden salillisen naisia ja yhden miehen, tajuamaan maailmaa, jossa tavarat ja piintyneet tavat hallitsivat ryöstäen ihmisiä orjikseen. Ostamisen, haalimisen, himoitsemisen, säilyttämisen ja varastoimisen kiihtyvässä ”onnenpyörässä” Onelmakin oli kieppunut vuodesta toiseen. Usein tuntui, että jokainen hetki oli valjastettu pyörimään kuolleiden esineiden ympärillä ja tahdissa, elämän kuohuessa sillä aikaa ohi kuin keväine Korkeakoski.

Kotiovesta sisään astuessaan hän tunsi selvästi, että huoneiston energia oli tukossa, se löi kuin märällä rukkasella suoraan kasvoille. Arho istui televisiota vahtimassa niin kuin aina, yrittäen katsoa kahta ohjelmaa yhtä aikaa. Radio oli auki keittiössä ja molempien äänet liian kovalla. – Minkä ihmeen takia se noita kaikkia huudattaa? Onkohan siltä kuulo alentunut? Eteisen lattialla oli ruosteinen, öljyinen murikka sanomalehteen käärittynä. Arho oli näköjään taas löytänyt, ostanut tai saanut jonkin koneen osan. Varaosia ja härveleitä, joita ei koskaan tarvittu mihinkään, oli kellari ja autotalli pullollaan. – Aika tavaran kaupitsee, oli yksi Arhon lempilauseista. Naulakko pursusi laukkuja ja toppatakkeja, siihen oli jäänyt Arhon pilkkihaalari ja kynsikkäät, vaikka jäät jylisivät jo tummanpuhuvina, ja joutsenet kailottivat rakkauttaan jokilahdella.
– Oli ihana ja virkistävä luento, hehkutti Onelma. Sain paljon uusia ajatuksia ja ideoita. Huomenna aloitan tavaroiden tutkimisen ja turhien hävittämisen.
– No sehän on hyvä, mikäpäs siinä, kunhan et minun tavaroihini koske, vastasi Arho, jolla näkyi olevan tietokone auki ja sanomalehti levällään pöydällä.

Onelman oli vaikea saada unta miettiessään mistä aloittaisi. Luennoitsija oli antanut hyvän ohjeen: – Hävitä alkuun yksi tavara päivässä. Ensimmäiseksi jokin vähäpätöinen ja siitä laajentaen. Se ei ole helppoa, sillä tavaroiden hävittäminen on ajattelua, hän oli toistanut monta kertaa sormi pystyssä. – Alkuun voi tuntua tukalalle, jos ympärille ilmaantuu tyhjää tilaa, tai yhtäkkiä on ylimääräistä aikaa. Jatkuvalla tavaroiden kanssa puuhastelulla voi vältellä hankalien asioiden kohtaamista, kuten yksinäisyyden tunnetta tai läheisyyden pelkoa.
Läheisyyden pelkoa, sitähän se on, Onelma tunnisti kuunnellessaan Arhon syvää hengitystä. Makuuhuone oli muuttunut vuosien kuluessa lemmenpesästä tavaravarastoksi. Siellä oli televisio, tietokone, radio, koriste-esineitä ja monta erikokoista lipastoa. Yöpöydillä oli kirjoja ja Arhon eucalyptukselle löyhkäävä Pain-Power-pullo kipeitä lihaksia varten. Onelma värähti muistaessaan, miten joskus ihmisikä sitten Arho oli ajanut häntä takaa, hän tunsi läpinäkyvän yöpaidan kosketuksen ihollaan, C`est la vie-hajuveden tuoksun ja miten he hengästyneinä olivat kaatuneet vuoteelle, joka oli satiinilakanoineen rakkautta varten. Nykyään ei mahtunut juoksemaan kompastumatta mattoihin tai lyömättä varvastaan lipaston jalkaan. Sänkykin oli muuttunut vain nukkumispaikaksi, lakanat puuvillaisiksi.

Aamulla Onelma katseli kotiaan ja sen esineitä uusin, arvostelevin ja ulkopuolisin silmin. Koko asunto oli tilkitty oudoilla vierasesineillä, joiden olemassaoloon ei ollut mitään syytä. Kuin harjoitellakseen poisheittolihaksiaan Onelma pudotti roskapussiin vanhan hammasharjan ja partasudin, joka oli aina maannut Arhon sähköparranajokoneen vieressä. Samoin L´Amour-hajuvesipullon, jonka rakkautta ylistävä intohimoinen ja sensuelli tuoksu oli eltaantunut aikoja sitten.
Keittiöstä löytyi kymmenen talouspaperin hylsyä, joita Arho käytti urheilukäsineidensä sisässä niitä kuivatellessaan. – Minkähän takia jokaiseen urheilulajiin pitää olla omat käsineensä, sauvakävelyyn, pyöräilyyn ja hiihtämiseen. Sen lisäksi joka hyllyssä, korissa ja naulakossa pyöri työrukkasten lisäksi paripuolia nahkahansikkaita, sukkia ja mainoslippalakkeja.
Seuraavaksi Onelma tutki vaatekaappiaan. – Mitä minä olen ajatellut ostaessani avokaulaisen, seksikkään ja kimaltelevan paidan. Missä olisin sitä käyttänyt? Keittiössäkö? Hän laski 25 T-paitaa, joista 9 mustaa ja 6 sellaisia, joita hän oli ajatellut käyttää siivotessa, lenkillä tai auttaessaan Arhoa remonttihommissa. Osan paidoista Onelma oli säästänyt luutturäteiksi, vaikka hänellä oli kymmenkunta eri väristä mikrokuituliinaa, eri tarkoituksiin omansa. Arhon säästämiä auton kiillotukseen tarvittavia vanhoja vaatteita oli niin paljon, että niillä olis saanut keskikokonaisen linja-autoyhtiön autot kiiltäviksi.
– Montako siivousvaatetta tarvitset? Miksi pukeudut venähtäneeseen T-paitaan, eikö vyötärösi näytä hoikemmalta istuvissa vaatteissa kuin säkkimäisissä? Minkävärisistä paidoista pidät? hän kuuli Marikon kysyvän. Vaatekaapista hän laittoi roskiin viisi paria rikkinäisiä sukkahousuja ja käyttämättömät verkkosukat.

Lipaston laatikosta löytyi muovikorillinen joulukortteja ja toisesta Pinjan lapsena tekemiä piirustuksia. – Mitä minä teen kolmevuotiaan piirustuksilla, kun piirtäjällä on jo oma koti. Joulukorttien säilyttäminen oli perua äidiltä, jolle korttilaatikko oli ollut aarrearkku. Äiti oli ollut pula-ajan ihmisiä, jonka mielestä jokainen narunpätkä ja viilipurkki piti säästää. Paljon äidin tavaroita pyöri Onelmankin taloudessa tarpeettomana. Nyt vihdoinkin lähtivät kuusenkynttilän pidikkeet, joilla hän oli yhden ainoan kerran koristanut joulupöydän lautasliinat Tuunari-lehden ohjeen mukaan. Monet tavarat odottivat korjaamista, ehostusta ja uutta elämää, esineiden ylösnousemusta, jota niille ei koskaan tullut.
– Esineisiin liittyy muistoja joita joutuu käsittelemään. Edelliseen elämään liittyvät mielleyhtymät heräävät joka kerran, kun kuljet kodissasi menneisyyteesi kuuluvien tavaroiden ohi. Kipeät muistot aktivoituvat. Kodin tulisi kuvastaa sitä ihmistä, joka olet nyt. Valitset itse, millä haluat elämäsi täyttää. Marikon lauseet kaikuivat Onelman korvissa.
Kesäkukka-astioissa tuntui äidin käden jälki. Kauniita ne olivat, mutta pilalle kuluneita ja kolhiintuneita, kirpputorille kelpaamattomia. Kuitenkin jokainen äidin esine korvatonta kahvikuppia myöten piti suodattaa itsensä ja tunteidensa läpi. Osan tavaroista Onelma laittoi varastoitavaan laatikkoon, johon kirjoitti päivämäärän. Jos et ole käyttänyt tai kaivannut tavaraa vuoteen, et tarvitse sitä.
Tarinan toinen osa seuraa tapahtumia 1kk-1v eteenpäin.