Roinat pois osa 2 / 2

Elämän kevät

Kuukausi oli kulunut. Poistetuissa tavaroissa ei ollut yhtään sellaista, jota olisi kaivannut. Onelma ei kertonut projektistaan Pinjalle, jonka mielestä kodin piti pysyä muistoineen sellaisena kuin se oli aina ollut, ja äiti säilöisi hänen lapsuutensa ikuisuuteen asti.

Kirjahyllyn käsittely oli suuri ja vaikea urakka.Onelma oli lykännyt sitä päivästä toiseen. Hän kertasi Marikon lauseita: – Kirjan kirjoittaminen on suuri ja arvostettava työ, mutta itse kirjat ovat vain paperia. Harvinaisuuksia lukuunottamatta niistä on lukemattomia kappaleita. Kirjastot säilövät kirjat puolestasi. Sinun ei tarvitse tehdä sitä kotonasi.
Onelma oli kerännyt kirjoja niin kauan kuin muisti. Hänellä oli myös vanhempiensa kuolinpesästä jääneet kaikki kirjakerhon kirjat, joita mikään antikvariaatti ei ottanut vastaan. Kirjahylly täytti seinän kuin ylimääräinen tiilimuuri. Se tuntui aina pölyiseltä ja työntyi olohuoneeseen kuin röyhkeä, möhömahainen vieras. Siltä puuttui vain konjakkilasi ja sikari. Useimpia kirjoja ei ollut koskaan luettu toista kertaa, kaikkia ei ensimmäistäkään.
Kukaan ei tuntunut tarvitsevan vanhoja kirjoja. Kirpputorien täydet hyllyt tuntuivat tunkkaisilta kirjojen vuodeosastoilta ja kirjaston vaihtohyllyyn ei paljoa mahtunut. Kysyessään neuvoa Marikolta sähköpostilla, hän sai vastauksen. – Jos sinulla on ystävä, jolla on kesämökki, pakatkaa kirjat autoon ja laittakaa kirjarovio pystyyn.
Leena-Kaareena auttoi, hänen mökillään voi polttaa ja hänellä itselläänkin oli muutamia turhia kirjoja ja lehtiä. Eräänä sateisena päivänä he lähtivät toteuttamaan urakkaa. Painavien kirjalaatikoiden lisäksi mukana oli punaviinipullo antamaan henkistä helpotusta vaikean työn suorittamiseen. Kirjat oli lajiteltu etukäteen, helpoimmasta vaikeimpaan. Ensin paloi pokkareita, hömppäromaaneja ja Pinjan vanhoja koulukirjoja. Sitten äidin keittokirjoja ja käsityöoppaita, joita Onelma ei ollut koskaan tarvinnut. Kirjakerhon kuukaudenkirjat roihusivat iloisesti, sillä niiden paperi oli tulen mieleistä, heikkoa kierrätyslaatua.
Vaikein poltettava oli vihkiraamattu Onelman ensimmäisestä avioliitosta. Se oli ollut piilossa Arhon mustasukkaisilta silmiltä. Kirjaa hävittäessään hän muisti hääpäivän, valkoisen minimekkonsa, kaikki haaveet ja toiveet siitä, miten elämän olisi pitänyt mennä. Äiti, isä ja kaksi lasta, omakotitalo ja kesämökki. Särkyneet ja repaloituneet unelmat alkoivat nousta mieleen, ja unohduksissa olleet muistot kihahduttivat vedet silmiin. Hän repi Raamatun lehtiä, poltti niitä, joi viiniä ja itki.
Polttaessa tuli myös ruumiillinen tuska ja hänen vartalonsa muisti ympärivuorokautisen pelon, lyönnit, keskenmenon ja vihan. Mieleen hulvahtivat unet, joissa hän kiskoi ovea eikä saanut sitä lukkoon, koska joku voimakas ja pelättävä veti auki toiselta puolelta.
Kirjojenpolttopäivä oli raskas ja Onelmalla oli parin päivän ajan voimaton olo. Hän mietti paljon Arhoa ja heidän avioliittoaan josta ilo, nauru ja läheisyys olivat kadonneet. Heidän yhdessäolonsa oli kutistunut ja rajoittui vain hätäisiin suudelmiin ja pikapanoihin peiton alla.
– Arho rakentaa kehoaan kuin Iisakin kirkkoa, ja minusta on tullut hautakammio. Pelkkä luuranko ja sen päällä lihakset, joiden ainoana tehtävänä on tavaroiden järjestäminen.

Toinen korkea kynnys oli pienten tossujen hävittäminen. Ne olivat maanneet salaa lipaston laatikon perällä pienessä silkkipussissa koskemattomina. Hänen ensimmäisen odotuksensa tossut edellisestä elämästä. Niitä kosketellessa sydän oli hauras ja särkyvä kuin lätäkön reunaan keväisenä pakkasyönä kertyvä jääpitsi. Muistojen tulvahtaessa koko painollaan mieleen Onelma tajusi palvoneensa syntymättömän lapsensa muistoa näin kauan.
– Sen on täytynyt vaikuttaa koko ajan Pinjan ja minun suhteeseen. Kun Pinja oli vauva, ajattelin koko ajan sitä ensimmäistä, menetettyä. Kun Pinja esiintyi koulun juhlissa, itkin, että se toinen olisi nyt saman ikäinen. Kun Pinja oli hankala murrosiässä, ajattelin, että se ensimmäinen ei olisi ollut.
Onelma tunsi musertuvana syyllisyytensä alle. Hän ei tiennyt, miten olisi hävittänyt tossut. Hän aikoi ensin viedä ne pienten lasten hautausmaalle ja jättää jonkin kiven päälle, seuraavaksi haudata maahan tai laittaa purkkipostina aaltojen mukana. Aikansa asiaa käsiteltyään hän ajatteli päättäväisesti, että ne ovat vain kellastuneet esineet, joita kukaan ei ollut koskaan käyttänyt, täynnä hänen vanhoja ajatuksiaan ja toiveitaan. Koska vauvan tossuja ei voionut laittaa roskasäiliöön, ne paloivat pihagrillissä nostattaen sinisen, utuisen savun.

Aikaa oli kulunut vuosi, Onelman omat tavarat ja ajatukset alkoivat olla järjestyksessä ja hänen elämäänsä oli ilmaantunut uusia asioita. Hänen vartalonsa ja askeleensa olivat saaneet uutta ryhtiä, voimaa ja jäntevyyttä. – Minun oman elämäni kevät, se on tässä ja nyt.
Mutta koti ei ollut lähestulkoonkaan vielä sitä, mistä hän haaveili. Joka paikka oli täynnä Arhon keräämää rojua. Raikkaus, rauha ja harmonia eivät olleet löytäneet tietään taloon. Autotallin rojut näkyivät silmissä, vaikka ovi oli kiinni.
Kellari merkitsee menneisyyttä ja alitajuntaa. Mutta mitä merkitsi romuilla täytetty tilava autotalli, johon oli vaikea saada autoa mahtumaan. Onelman täytyi ottaa yhteyttä Marikkoon. Tällä kertaa asia oli niin tärkeä, että hän soitti. Marikko vastasi:
Joskus täytyy siivota myös ihmisiä elämästään, se vaan on niin. Jos toinen ihminen estää sinua kehittymästä ja toteuttamasta itseäsi, sinun on tehtävä jokin valinta. Millaiseen olet valmis, siinä ei sinua kukaan sinua pysty neuvomaan. Itseä kuluttavaan suhteeseen ei kannata jäädä roikkumaan.

Onelma oli nähnyt televisiossa mainospätkän, jossa huonekaluliike Kotkan miehet veivät vaihdossa vanhan patjan ja sen päällä nukkuvan miehen. Onelma tilasi patjanvaihdon lauantaiaamuksi. Arho ei ehtinyt sanoa mitään, kyyti oli kovaa ja kylmää, kun patja hävisi pakettiauton uumeniin. Onelma löi kuvaannollisesti rukkasiaan vastakkain:
− Se oli siinä.
Hän alkoi hymyillen pakata Arhon vaatteita mustiin jätesäkkeihin. Romu-Komppania Ky:n miehet tulisivat iltapäivällä tyhjentämään autotallin ja kellarin verstaan.

Kommentit

  • porkkanan juuria

    Rohkeutta ja uskallusta tuottava teksti, kiitos siitä, Seija! Näin pitäisi tehdä. Pitäisi raakata vanha rasittava kuorma sivuun, jotta uudelle olisi tilaa. Onko uutta tulossa, sitä ei tiedä kukaan, mutta ei se tulemaan mahdu, jos eteinen on vanhoja muistoja, roinaa ja nostalgiaa puolillaan. Monesta ei ole siihen, uskalikot ovat niitä, jotka tässä elämässä porskuttavat eteenpäin.

    • seija sanaleikkimökistään

      Kun lasi on täynnä, siihen ei ole pisarallakaan mahdollisuutta ujuttautua.
      Yksiä roinan pesiä ovat tietokoneiden tiedostot, ja varsinkin työpaikkojen sähköpostit, joiden sisällöstä suurin osa on turhaa pöppöä.

Jätä kommentti

*