Seitsemän päivää

Seitsemän päivää

Jokaisen ihmisen viikossa on seitsemän erilaista päivää. Ne eivät ole koskaan niin tylsiä, kuin vastaavan nimisessä lehdessä, jossa jokainen matka on lemmenloma ja samoille tekstipohjille vaihdetaan vain nimet ja kuvat.

Viikon vavahduttavimmat tapahtumat itselläni olivat arkirutiinien lisäksi:

1. Koko kaupunkia piristäneet lentopallon Power cupin tapahtumat ja siihen osallistuneet 7000 nuorta ja heidän pelaamansa 4500 ottelua 251 kentällä. Siitä energian määrästä lohkesi jokaiselle kaupungilla liikkuneelle virtaa ja valoa pitkäksi aikaa.
Puijo Wolleyn väki ja 600 talkoolaista olivat tehneet valtavan työn. Jokaisessa seurassa on myös suuri taustatyö takana ja Kuopiossa joukkojaan luotsasivat lukemattomat vapaaehtoiset muista seuroista. Hienoa!

2. Edellisen vastakohtana vierailu vanhusten hoitolaitoksessa iäkkään, muistinsa menettäneen sukulaisen luona. Tuli mieleen, että ihmisen elämän loppupuoli on aika huonosti suunniteltu. Se on usein vaivalloista ja tuskallista, riisuutumista kaikesta, menettämistä. Miksi ihmisen pitää kokea kivulias helvetti täällä maan päällä? Miksi ei voisi elää täysillä ja sitten pysähtyä kuin seinään ja lähteä uljaasti pois.

3. Minna Canthin talossa on elämää. Siellä aloittaa kesätoiminnan mm. Myllyshop, jossa on useiden taitelijoiden töitä esillä ja myynnissä, Vestäjillä on edustava kirjahylly täynnä jäsentensä julkaisemia teoksia.
Avajaiset ovat keskiviikkona 13.6. ja myymälä palvelee elokuun loppuun asti klo 12-17.

4. Leppävirran hautausmaan sisäänkäynnin luona on suuri 70-luvulla pystytetty muistomerkki 1918 vakaumuksensa puolesta kuolleiden 160 henkilön kunniaksi. Muistomerkki oli täysin hoitamaton, eikä siellä ollut yhden yhtä pienintäkään kukkaa.
Lähetin sähköpostia ihmetyksestäni puolueille, seurakunnalle ja kunnalle. Eikö kenelläkään ole pienintäkään kiitollisuuden aihetta? Eikö kenenkään jälkipolvissa ole ketään, joka muistaisi tänä juhlavuonna oman paikkakuntansa ihmisiä, jotka joutuivat kärsimään hankkiessaan meille hyviä työoloja.

5. Osallistuin videokurssille, joka osoittautui ennakkoluulojeni vastaisesti tehokkaaksi. Tavallisella luennolla asiat kuulee vain yhden kerran, mutta videoesityksen voi kerrata niin monta kertaa kuin haluaa. Jos ei ehdi osallistua varsinaisena lähetysaikana, voi katsoa luennon sitten kun ehtii.
Keskustelu luennon aikana tapahtui kirjoittamalla, oikein hyvä juttu.
Suuri ilonaihe videon katsomisessa oli se, että kun itse opettelen video”luennon” tekemistä, huomasin että kokeneellekin opettajalle oli vaikeaa esitelmöidä omalle koneelleen elävän yleisön sijaan.

6. Mökkijärven pelastusprojektissa on saatu sovituksi talkoopäivä, jolloin ruopataan järven poisto-ojan suuta. Riuskoja työmiehiä on ilmoittautunut, ja itse olen ottanut osuudekseni ruokkia nämä uroot. Suunnittelen innoissani oikeaa äijäruokaa, jossa ei kaloreita eikä suolaa laskeskella.

7. Sokerina pohjalla ja kermavaahtona kakulla Liisa Enwald julkaisi Elämäntarinalehdessä hienon arvostelun kirjastani Amateur. Parempaa ei voi harrastelija saada rahallakaan.

Hieno viikko takana ja edessä. Toivottavasti myös sinulla.

Kommentit

  • seija sanaleikkimökistään

    Kohta 4. Leppävirran hautausmaan 1918 uhrien muistomerkin ihmettely: Olen saanut vastauksia, joista ilmenee että paikkakunnalla on erittäin paljon tilaisuuksia ja tapahtumia, joissa muistellaan sisällissodan vainajia. Muistomerkin alueen hoitamattomuus ei ole todistus unohtamisesta niinkuin satunnaisena kävijänä luulin.
    Varmaan sinne huolehditaan myös kesäkukkaistutuksia nyt, kun asia tuli puheeksi.

Jätä kommentti

*