Selfieitä ja muita kuvatuksia

Kerrotaan, että ennen yllättävää, äkillistä hengenlähtöä eletty elämä vilisee kuvina ohi. Lieneekö perää? Nykyään kuvat vilisevät kaikkialla koko ajan niin, että elämä jää joskus sivuseikaksi. Nykyajan laitteet ovat kasvaneet käsiemme jatkeiksi, lisäsormiksi.
Jatkuva valmiustila sitoo huomion ja ajatukset tehokkaasti. Pitäisi olla vaatteisiin kiinnitetty kamera kuin poliiseilla. Kuvia kuvien perään ja väliin voi pistää piristeeksi vähän vihapuhetta toisille kuvaajille.
Laitteiden myötä olen itsekin erehtynyt luulemaan, että ollakseen kunnon ihminen pitää kuvata. Olen kuvitellut olevani suuri taiteilija, joka näkee sellaista mitä muut eivät huomaa. Olen jopa tunkenut kuvia blogeihini.

Vuosikaudet on takaraivossa kolkuttanut: Valokuvat pitäisi järjestää. Vuoden alusta päätin käydä läpi kaikki kuvat. Aloitin lastaamalla olohuoneen ruokapöydän täyteen albumeja, fotoliikkeiden kirjekuoria ja sekalaisia kuvakasoja tietäen, että edessä on pitkä työ. Tavaraa oli enemmän kuin kymmenen hengen joulupöydässä. Tietokoneelle olin suoltanut estottomasti ilman mitään sensuuria tuhatkunta kuvaa. Missä ihmeen ajassa olen noin paljon kuvannut? Olenko ehtinyt elää ollenkaan? Olenko ollut hullu?
Otoksilla näyttää olleen hillitön seksielämä, jonka seurauksena ne ovat pariutuneet ja lisääntyneet keskenään kirjahyllyn suljettujen ovien takana ja muistikorttien virtapiireissä.
Jos tämä olisi runo, voisin käyttää fotosynteesi-sanaa.
Elämä näyttää olleen jatkuvaa juhlaa ja pitkää, kuumaa kesää. Syntymäpäiviä, mässäilyä, vapaa-aikaa ja hupailua. Samat ihmiset eri vaatteissa ja lisäkiloissa. Lieneekö kaikilla vauvailmeillä ja ensimmäisillä hampailla merkitystä, kun kuvattavilla on jo omia lapsia.
Ensimmäinen narsissi, viimeinen punainen vaahteran lehti. Suuri hauki tai jäällä tanssiva joutsen. Talvesta mukaan on päässyt livahtamaan vain orpo lumenpudotusennätys katolta, jääkukkasia kuistin ikkunassa, ilveksen jäljet. Mitä niillä kukaan tekee? Kuvat kauhtuvat ja maatuvat niin paperilla kuin mielessä.
Matkakuvat ovat oikea kaatopaikka. Eri maiden kohteet näyttävät hyvinkin samanlaisilta. Oudoimmat ja siksi parhaat matkamuistot ovat tallentuneet aivojeni albumiin. Käydessäni hammaslääkärissä muistan joka kerta Marrakeshin torilta turbaanipäisen tohtori-poppamiehen, jonka edessä pöllyävässä hiekassa oli haalistuneen kankaan päällä kunnioitettava kasa poisvedettyjä hampaita. Se oli hyvän hammaslääkärin tunnus. Lieneekö ollut lisänä eläintenraatojen hammaskalustoja, kuka niitä tunnistaa.
Yritin laittaa samantyyppisiä kuvia omiin kasoihinsa, kuin kaupan hyllyllä sukulaistavarat ovat vierekkäin. Kuvista, joissa olen itse mukana, teen joskus (pitäisi) oman nimiseni albumin. Ehkä liitän mukaan runoja, ehkä en.
Kasvoni ovat muuttuneet, en saa kuvia katselemalla takaisin nuoria piirteitäni. Peilistä katsoo ajantasainen selfieni. Olipa se virkeän tai nuutuneen näköinen, isken sille silmää ja hymyilen joka ikinen aamu. Nämä ovat parhaat ystävän kasvot, mitä minulla on. Aina muuttuvat ja elävät. (Kts. kuva)

Käsiteltyäni KAIKKI kuvat huomasin, ettei niistä yksikään liikauttanut minussa muistoja tai tunnelatauksia. Ne eivät puhuneet minulle, tai minä en kuullut. Että se siitä kuvataiteilijan urasta. (Jatkuu mainoskuvan jälkeen.)

Joissakin uskonnoissa suhtaudutaan varautuneesti ihmisten kuvaamiseen. Olen samaa mieltä siltä osin, että pidän turhana kuvata kenenkään ihmisen jokaista silmänvärvettä ja jäsenen heilautusta. Se on turhaa palvontaa. Isovanhemmistani on vain yksi kuva. Juuri se tekee siitä arvokkaan.
Eikö nykyihmisistä riittäisi yksi hyvä kuva jokaista seitsemää vuotta kohti. Niistä pystyisi lukemaan ajan kulumisen, ihmisen vuodenajat varhaiskeväästä täyteen talveen asti.

Kommentit

  • Arja Hakala

    Kiitos olemassaolostanne.

    Ajattelin jo useasti, lopetitteko blogittelun.

    Valokuvien järjestely on mielenkiintoista puuhaa. Ensiarvoisen tärkeää on, että valokuvissa on kuvaushetken päivämäärät.

    Selfiekuvanne on piristys SavoBlogit sivulle.

  • Seija Hämäläinen

    Kiitokset kommentista! Tuleehan näitä aina silloin tällöin kirjoitettua. Tahti harvenee, kun tekstejä on jo yli 150 SavoBlogin arkistossa aikajärjestyksessä. En tiedä, löytyykö niitä muuten kuin ”edellinen” toiminnolla yksi kerrallaan.
    Oikein hyvää kevättä toivottelen
    Seija H

  • Leena Raveikko

    Samaa olen pohtinut minäkin. Mitä kaikilla kuvilla tekee? Hyvä puoli on se, että blogiin löytyy helposti kuvia, ainakin jonkinlaisella aasinsillalla. Pitäisi perustaa instagram, sinne voi kuulemma työntää kuvia muitten katsottavaksi. Minä en ainakaan jaksaisi muiden kuvia selata. Kun en oikein jaksa omiakaan. En tiedä paljonko surisin, jos kone tilttaisi ja kaikki kuvat katoavaisivat sinne minne se Saharan pierukin meni.

  • seija sanaleikkimökistään

    Sanotaan, että yksi kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Väittäisin, että yksi hyvä runo puhuu ainakin saman verran kuin tuhat kuvaa.

Jätä kommentti

*