Sirkkaleipää ja russakkapullaa

Joulumuori toi pussillisen Sirkka-täysruistuotetta. Epäluuloisen uteliaina vilkuilimme lahjapaketin sisältöä. Ennkkoluulot vyöryivät päälle:
– En minä ainakaan noihin koske, syötetään vieraille.
Empien haistelimme ja lopulta pitkin hampain maistelimme ruskeita viipaleita. Kurkussa tuntui olevan pala, joka teki nielemisen vaikeaksi. Kehon kieli kertoi koettelemuksesta. Katsoimme toisiamme:
– Yhdessä kestämme tämän. Kerranhan sitä on kuoltava.
– Aivan kuin torakoita söisi. Muistathan sinä russakat?
– Muistan muistan! Olisivatpas keksineet syödä niitä nälkävuosien aikaan.

Rassuttelimme kotisirkkatäysruistuotetta, joka sisälsi paahdettua, kasvatettua kotisirkkaa.
– Miltäs ruoka maistaa, ruoka maistaa, kysyimme toisiltamme joululaulun sanoin.
– No sirkaltahan sirkka maistaa, aivan kuin kessulta kessu maistuu Tuntemattomassa sotilaassa
Hajua ja makua makusteltavasta löytyi ja rapsakkaa suutuntumaa. Mikä lienee ollut sirkan osuus ja mikä muiden raaka-aineiden.
– On viulu vaiennut, on soitto rauennut, muistimme Konsta Jylhän kappaleen.
– Ei kuulu sirkan siritystä, kuulokäyrä kaakossa.
– Ei maistu kaslerilta eikä entrekootilta.

Muistelimme makumatkoja maailmalle. Onhan sitä reissatessa tullut syötyä toista jos kolmattakin aina käärmeestä lähtien. Silti kotisirkan, tuon heinäsirkan sirittävän serkun syöminen tuntui oudolta. Aivan kuin sen hoikat jalat olisivat takertuneet kurkkuun, viulu raapinut ruokatorvea.
– Mitenkähän ne tapetaan? Leikataanko yksitellen kaulavaltimo poikki niinkuin kaloilta?
– Ei kun ne laitetaan ensin jääkaappiin, jossa vaipuvat horrokseen ja sitten pakastetaan.
– Oiskohan tuo hyvä konsti ihmisillekin?

Netistä löytyi hinta kotisirkkajauheelle, 239 euroa kilo.
– Ei taideta vielä seuraavalla Prisma-reissulla laittaa ostoskoriin.
Mietimme vaihtoehtoja. Jos seuraava hallitus määrää pakolliseksi syödä hyönteisiä, edullisimmaksi tulisi ehkä viljellä itse russakoita niin kuin tehtiin ennen DDT:n tuloa. Nämä proteiinipommit ruokkisivat itse itsensä, eikä niitä tarvitsisi puunata eikä paimentaa. Sen kun poimisi kuin marjasatoa. Olisi omasta takaa ainakin rusinoita pullaan.
Voitaisiin elvyttää vanha tuliaisperinne, jonka mukaan uuteen taloon tai asuntoon vietiin tulitikkurasiassa russakoita eli torakoita siemeneksi.
Pirttiviljelylle se kunnia, mikä sille kuuluu. Monessakin mielessä.

Kommentit

  • Leena Raveikko

    Hyvä idea. Russakassa on enemmän lihaa (tai kuorta) kuin lutikassa. Silti söisin lutikoita mieluummin. Ne ovat pehmeitä, kokemusta on. Lapsena pyydystelin niitä sängystäni. Kärpäsissä lienee myös syötävää, ainakin lätkässä on jotain tahnaa murhan jälkeen. Itikoissa ei liene muuta kuin jalkoja ja pistinkärsää, hämähäkissä pelkkiä jalkoja. Sokeritoukat vilahtaisivat vikkelästi nieluun, niitä vain kun ei oikein tahdo saada kiinni. Niin että pata porisemaan ja metsästämään! Tosin kesällä saalis on sitten hieman lihavampi.

  • seija sanaleikkimökistään

    Muurahaispesä on aikamoinen aarre, sellainen pakolliseksi joka talon pihaan. Kastematoja voi viljellä kompostissa ja talvella vaikka kukkaruukussa. Ilmaista spaghettia.
    Kyllä vapaata ja villiä ruokaa löytyy.

  • Ap

    Kannattaa pyydystää vain punaisia, itsensä verta täyteen
    imeneitä itikoita…!

Jätä kommentti

*