Sumujen siltaa luonnossa ja aivoissa

Sumu aaltoilee vesistöjen yllä, kiemurtelee niityille ja nousee alavilta mailta yhä korkeammalle. Aamuinen työmatka voi olla yhtä sumuseinämää, niin että vastaantulevien autojen valot näkyvät vasta muutamien metrien päästä. Jos edellä ajava ei ole muistanut laittaa takavaloja päälle, hänet huomaa vasta jarruvalojen välähtäessä. Kuljettaja saa olla koko ajan silmä tarkkana huomatakseen, nouseeko hirvi tai kauris pientareen takaa pöpeliköstä tielle.
Kännyköihin tallentuu ja niistä leviää kaikkien nähtäväksi toinen toistaan lumoavampia sumukuvia. Haihtumis-, sekoitus-, s
iirtymä- tai säteilysumua. Näistä kerrotaan Ilmatieteen laitoksen sivuilla.
Mutta siellä ei puhuta mitään a
ivosumusta. Se on uudehko sana, jota vilahtelee kiihtyvässä tahdissa eri yhteyksissä. Onkohan minulla aivosumua vai usvahattaroitako pään pehmukkeiden poimuissa velloo, kun ei ole tullut blogien kirjoittamisestakaan mitään. Varmaan jotakin hussakkaa on päässä estämässä ajatusten syntyä. Kuin huonosti lämmitetyssä saunassa löylyä lyötäessä.
Tutkailenpa vähän oireita. Sinä voit tehdä samoin, jos pääsi tuntuu pöhköltä, kuin vanuttuneelta villalapaselta. Tai jos se on kuin täynnä märkää pumpulia. Tai jos nukahtelet seisoviltaan! Huhhuh, nytpä taitaakin olla kumma tauti kyseessä.
Väsymys, keskittymiskyvyn puute, ajatus ei kulje, unohtelu. Joku kertoo unohtaneensa, miten vetoketju toimii, toinen luulleensa naapurin ulko-ovea omakseen ja ihmetellyt, kun avain ei käy oveen. No tuollaiseenhan törmää jatkuvasti pikkujoulukautena.
”Muutuin ihmisenä puolikkaaksi”, kertoo joku aivosumuun eksynyt. No tuota oiretta ei onneksi meikänaiselta löydy, vaaka ja mittanauha kertovat aivan päinvastaista.
Toisinaan unohdan kesken lauseen, mistä oltiin puhumassa.” Tuo on tuttua myös kirjoittamisessa. Kun kiertelee nuuskimassa jonkin aiheen ympärillä, joutuu niin monien asioiden risteyksiin, ettei enää muista, mitä alun perin aikoi kirjoittaa. Poliitikkojen ammattipätevyyteen kuuluu osata vaihtaa ja kääntää asiat niin, että kuulija eksyy puheen sumuun eli tulee sumutetuksi.
”Todellisuus ja harhakuvat sekoittuvat, enkä aina tiedä, mitä on oikeasti tapahtunut ja missä.” No tuo jos mikä on tuttua kirjoittamista ja varsinkin runon vääntämistä harrastaville. Ilman tuota ominaisuutta ei jutuista tulisi mitään. Faktoilla ei pitkälle pötkitä.
Tuntuu kuin olisi juossut maratonin flunssaisena, ja sen jälkeen katujyrään törmännyt.” No nyt menee jo tehohoidon tarpeen puolelle.  ”Näön tarkkuus heikkeni.” Ehkä kannattaa mennä ensin sinne, mistä saa kahdet lasit kolmen hinnalla vai miten se menikään.

Aivosumu-sanaa on alettu käyttää olotiloista, joissa ajatus ei kulje saumattomasti niin, että kaikki lukemattomat tarpeelliset ja varsinkin tarpeettomat touhut pysyisivät hallinnassa. Nykyihmisen aivoparat ovat kuin sotatanner, jossa vieraitten joukkojen ristituli moukaroi joka suunnasta ilman taukoa. Yötä päevee, pyhhee arkee.
Aivosumu ei ole lääketieteellinen termi. Potilaat puhuvat aivosumusta, lääkärit eivät, sillä k
okemusta ei voi mitata tai kuvantaa. Kyse on usein siitä, että aivot ovat kuormittuneet arjen paineissa, ja sieltä olisi myös etsittävä korjausta ja parannusta asiaan. Eli se parantaisi, joka on aiheuttanutkin. Mutta oman elämän aivoriistäjien tarkasteleminen on paljon vaivalloisempaa kuin pillerin helttaan heittäminen.
Aivosumu-uskomus leviää myös yhtenä koronan aiheuttamana jälkitautina. Ennen vanhaan
oli itsestään selvää, että jos oli sairastanut jonkin rankan taudin, sen jälkeen ei heti jaksanut entiseen malliin. Mutta nykyään on vaikeaa kestää sitä, että toipuminen vie aikaa eikä pikaratkaisua löydy kaikkeen.
Yhden aivosumun lajin tiedän, jota jokaisen pitäisi saada sairastaa rankasti ja pitkään. Rakastuminen on sellainen usvapilvi ja sumupölläkkä, että siitä tykkää aivot ja aivojen kuoret. Sitä kun voisi reseptillä määrätä, niin sellaisen tohtorin vastaanotolle kiemurtelisi pitempi jono kuin liikuntareseptiä tarjoavalle. Ja moni huomaisi ilokseen, että lääkettähän on kotona jo valmiina.
”Kesäinen rakkaus, kestä vielä
harmaitten aamujen sumut.
Säilytä hyväilyt lämmittämässä
paljaissa rungoissa talveni yli.”

 

Kommentit

  • Leena Raveikko

    Sumu, usva, autere luonnossa on yksi parhaita näkyjä. Ilmankos sitä kuvataan niin paljon. Sen hieno puoli on siinä, että lähellä olevan näkee hyvin, mutta kaikki pilipalihölynpöly taustalta katoaa. Kunpa aivosumukin olisi samanlaista, käsillä oleva olisi selkeää ja muu hukkuisi hämärään. Mutta taitaa se aivosumu tehdä koko aivoston aivan hämäräksi, ei siis mikään toivottava olotila.

  • seija.hamalainen

    Autere, auer on vähän käytetty kaunis sana. Piti ihan tarkistaa, mitä se tarkalleen ottaen on. Kuivaa aurinkousvaa, päivänsavua.
    Onneksi meillä ei taivas peity saasteiden aiheuttamaan savusumuun.

Kommentointi on suljettu.