Syksyn valoa

”Vuoret kukkivat kultaa,
punaa ja oranssia.
Puilla on syksyn juhla,
meidätkin on kutsuttu!”

Luontoon ilmestyy uusia värejä. Missä eilen oli vihreä seinä, yöllä on joku käynyt maalaamassa värikkäitä laikkuja. Oranssin ja punaisen sävyttämät vaahterat loistavat kuin ilotulitus. Ei tarvitse posautella raketteja ilmaan. Koivikossa nousee keltaisia pylväitä aivan kuin jotkut puut olisivat syttyneet liekkeihin. Maan pinnalla puhkeavat syksyn kukkaan pihan maksaruoho ja metsän mustikanvarvut. Silmää hivelevän kaunista kesän vihreän värikartan jälkeen.
Kesästä on jäljellä vain kiireiset muistot. Lomat, työt ja tapahtumat, jotka ovat lennättäneet paikasta toiseen, on suoritettu. Toivottavasti on jäänyt mielen pohjallekin jotain muistoja somekuvien ja selfieiden näppäilemisen lisäksi. Kesän aikaan olemme olleet elossa ja hengissä enemmän kuin muina vuodenaikoina. Jos kevät on lapsuus, kesä on nuoruus ja korkein aikuisikä.

” Pitenevät puiden keltaiset, kultaiset varjot.
Pian päivä painuu alemmaksi, yö ylemmäksi.
Kohtauspaikassa harmaa hämy
sekoittaa paljaat oksat.”

Aurinko nousee ennen seitsemää ja laskee puoli kahdeksan maissa. Päivä on vielä vähän aikaa voitolla ja voimme tallentaa väriloistoa silmien ja mielen pohjalle valaisemaan. Öiden viiletessä ja hallan liihotellessa kukkamaiden yli niiden yllä leijailevat usva ja sumu. Kumpi, se ratkeaa näkyvyyden perusteella. Jos näkyvyys on alle kilometri, silloin se on sumua. Jos näkyvyys on 1-10 kilometriä, puhutaan udusta. Utu on siis tavallaan sumun lievempi ilmiö.
Aivan kuin ihminen omaa syksyään kohti kulkiessaan tarkastelee mennyttä ja miettii tulevaa. Miten ne sulautuvat ja sekoittuvat toisiinsa. Toteutuivatko utulinnat tai ovatko tulevaisuuden haaveet sumun peitossa.

”Lisääntyvää pimeää vasten
ei ole muuta nähtävää kuin valo,
joka näkyy yhä kauemmaksi.
Kesällä kaikki on valoa täynnä
sitä ei huomaa.”

Pimeänä aikana pienikin valon tuikahdus näkyy kauas. Auton valokeila voi valaista taivasta niin että sen näkee kilometrinkin päästä. Kynttilän tai pihavalon kehä aivan kuin suurenee, kun katsoo sitä kauempaa. Ja valon kadottua sen muisto jää silmien pohjalle.
Niin myös rakkaan ihmisen valo jää silmien ja sielun pohjalle valaisemaan ja lämmittämään niin, ettei koskaan ole kylmää ja pimeää.

Runolainaukset Tuomirannan runoja- ja Vuorenajat kirjoistani

Kommentit

  • Hannele

    Kiitos, kauniista kirjoituksesta ja ihastuttavista runoistasi!

  • seija.hamalainen

    Kiitos, Hannele! Syksy on kaunista ja rikasta aikaa. Värit ovat voimakkaita ja kypsiä. Ihminen säilöö syötävän lisäksi mielensä kellareihin valoa ja voimaa. Hyvää syksyä sinulle!

  • Leena Raveikko

    Kirjoitit syksyn väripaletin tosi kauniiksi sanoiksi. Sitä se on, murrettujen värien tulitusta, hetkellisesti näyttäytyvä aurinko räjäyttää värit joka puolelle. Tulee ahneus: miten saisin säilöttyä tämän. Sanoin, kuvin, kokemuksin….. Hengästyttää, jospa vain hengittäisin tätä ihanuutta!

  • seija.hamalainen

    Kukahan on tämä taidemaalari, joka sekoittelee ja käyttelee värejä näin taidokkaasti.
    Sinäpä sen sanoit; jospa vain hengittäisi tätä ihanuutta! Ottaisi vastaan.

Jätä kommentti

*