Talven taikaa

Sydäntalven vesisade huuhtelee katuja
viemärit korskuvat hiekkaista hulevettä
lumiaurat venyttävät kylkiään
muistellen wanhoja lumimyräköitä
tuulen linkoamia lumivalleja

harmaata, yhtä harmaata
ja pimeää villasukkaa koko päivä
täysikuu pukeutuu raappahousuihin
tähdet kääriytyvät pilvihuopaan
yritän repiä ilon nöyhtää, kamppailen
nurin kääntyvän sateenvarjon kanssa

jäätikkö kiskaisee kylmästi jalat alta
rysäyttää sääriluun sirpaleiksi
vääntää värttinäluun solmuun
kallo kumahtaa jäähän kuin bassorumpu
sata salamaa talven keskelle

mutta periksi ei anneta
paljastan hampaat kesätalvelle
rouvaherralle, joka ei tiedä kumpi olisi

käyn nuolaisemassa teräskaidetta
ennen kuin ostan jäätelön
ja sitä imeskellessä ajattelen
yhden viemärinkorskahduksen ajan
ILMASTONMUUTOSTA.

Kommentit

  • Leena Raveikko

    Muistan kun lapsena nuolaisin kellariin vievien rappusten kaidetta tammikuussa (tai talvella kuitenkin). Kiinni jäi, irti lähti riuhtaisemalla. Nyt saa nuoleskella kaiteita talven läpi. Mutta siitä puuttuu hohto, kun se ei enää ole vaarallista. Et kai oikeasti luitasi katkonut?

  • seija sanaleikkimökistään

    En tiedä, miten nykyiset lapset selviytyvät, kun he eivät pääse nuolaisemaan jäistä rautakaidetta. Sehän oli ennen pakollinen riitti. Nyt ei lapsia juuri ulkona näe. Ehkä he nuolevat kännykkää.
    Luuni ovat eheät, mutta monelta on varmasti säleinä.

Jätä kommentti

*