Tatuoitu kokki murhaa Nojatuolibataatin

Viiltäjä-Jack aikalaisen piirtämänä

Kirjoitus on kaksiosaisen TV-pohdiskelun jäkätysosa. Toisessa etsin myönteisiä asioita.
*
Televisio, os. pirun silmä, möllöttää useimmissa olo- ja makuuhuoneissa. Jopa koko seinän kokoisena, kun isompaa ei mahdu. Usein se jää sisustustauluksi, koska on helpompi ja nopeampi katsoa kännykästä tai tabletilta.
Pakollisella mediamaksulla saa lukuisilta kanavilta ympäri vuorokauden tuutin täydeltä mieltä nostattavia, yleissivistäviä ja hyödyllisiä ohjelmia. Päiväsaikaan Siiri Angerkoski ja Aku Korhonen, Tauno Palo ja Ansa Ikonen vievät meidät aikamatkalle 100-vuotisen Suomen alkutaipaleille. Siellä heiluvat maisterit, pehtoorit, tirehtöörit, tukkilaiset ja suurin herra: ylioppilas.
Iltapäivän- / illankähmässä meille antaa viihtyä pyttyyn visailut, kisailut, pelit, leikit ja häpäisyohjelmat, joissa studioyleisö huutaa, hohottaa ja läpsyttää mokaajille käsiään kuin opetetut apinat. Juontajat hörskyvät omille vitseilleen niin, että sylki lentää olohuoneen sohvalle asti. Katsotuimpia ovat Kulta, sinusta on tullut röllykkä, Mulkkisselviytyjät, ja Nojatuolibataatit. Tietovisailuissa nostattaa omaa rintaa se, että kilpailija arvelee Sinuhen kirjoittajaksi Jari Tervoa.

Ruualla läträtään joka toisessa ohjelmassa. Päälaesta varpaisiin asti tatuoidut kokit vääntävät aterioita kaikista muista maailman aineksista paitsi kotimaisista. Jokaista reseptiä varten pitää lähteä marketiin tai erikoisliikkeisiin, sillä lähikaupasta ei makaroonin keitossa tarvittavia kymmeniä aineksia löydy. Koskaan ei näytetä vilaukseltakaan kuka mittaa, silppuaa, raastaa kaiken valmiiksi ja siivoaa jäljet. Eikä sitä, miten peruspäivärahalla mällätään.

Ajankohtaisten keskusteluohjelmien naistoimittajilla pitää olla 30 sentin kengänkorot, miehillä solmio ja taskuliina eri kankaasta. He yrittävät saada jotain irti vierailevista asiantuntijoista ja poliitikoista, jotka asentavat otsaviivansa kohdalleen ja kasvonsa huolestuneille kureille suoltaakseen sanoja, joissa vain studion tuuletus huulia heiluttaa. Asian vierestä puhetta piisaa.

Pillitysohjelmat ovat nousseet pinnalle. Kiitetään jotakuta jostakin ja kyynelehditään, toivotaan musiikkiesitystä ja vollotetaan, viedään kirjettä ja nyyhkitään. Pakko kääntää pää pois kun itkupornoa tai verikokeen ottamista tulee.
*
Kaikkien ohjelmien kunkku on Murha, joka koskettaa erittäin harvan keskivertoihmisen elämää. Miksi, milloin ja miten television tärkeimmäksi ohjelma-aiheeksi on noussut murha; ”Harkittu ja tahallinen ihmisen tappaminen tai kuoleman aiheuttaminen, rikollista mielenlaatua osoittaen. Murhan tehneestä henkilöstä käytetään nimitystä murhaaja. Tarkka murhan määrittely riippuu lainsäädännöstä, kuitenkin murha on lähes poikkeuksetta vakavimpia rikoksia kaikissa lakijärjestelmissä”(Lainaus Wikipediasta) 
Jokaisena päivänä näytetään toinen toistaan julmempia murhalähetyksiä enemmän kuin uutisia. Ei ainuttakaan päivää ilman murhaa. Anna meille meidän jokapäiväinen murhamme.

Mitä mieltä sinä olet? Mitä murhaohjelmien valtava suosio kertoo?

Kommentit

  • plokkariukki

    Olisko pelko omasta kuolemasta ja sen kohtaamisesta edes silleen leikisti? Tolleen kun telkkarissa kuollaan ei ole oikeesti, sehän on joku sarja tai elokuva, käsikirjoitettu. Ne kuolleetkin herää henkiin kaikissa peleissäkin, viimeistään sitten kun aloittaa taas uudestaan pelin. Hautausmaan kylmiössä tilanne on toinen, ainakaan sellaisesta pitkästä lootasta en ole kenenkään nähnyt lähtevän kävelemään, edes leikisti. Kun on nähnyt tarpeeksi oikeesti kuolleita, ei kauheesti kiinnosta leikisti kuolleet ja kuolevat, siis telkkari ja edes uutiset.

    • Seija Hämäläinen

      Itse en kestä ottaa siedätyshoitoa kuoleman varalle katsomalla murhafilmejä. Jos katsoisin, näkisin painajaisia yöllä ja päivällä. Tavallisessa kuolemassakin on jo tarpeeksi haastetta. Isäni sanoi aina: ”Jos minä kuolen, niin …”

  • Eino J. (maallikkona)

    olen jo omaksunut viihteen tavan, että pari murhaa päivässä, ehkä vajaan tunnin jaksossa on jopa kolme, pitää mielen vireänä – kuuluu päivään. Joskus töissäkin on taustalla aamuohjelma päällä, ja edellisillan sarjojen murhat voisi seurata uudelleen, jos ei ehtinyt niitä seurata illan mittaan.
    (Lapsille ohjelma-aika on liian pitkä, vaikka hyvis voittaisikin tunnin päästä, hänen olisi saatava palaute alle kymmenessä minuutissa.

    ”Mitä mieltä sinä olet? Mitä murhaohjelmien valtava suosio kertoo?” Vastaus: vaikea sanoa.
    – Viihde esittää sitä mikä parhaiten myy – raakuus ja gladiaattorihuvit ne taisivat kiinnostaa Rooman golosseumillakin?
    – kunnon dekkarissa on mahdollisuus itse keksiä se, mikä on totuus, mutta monet jännärit ovat pelkkää mäiskettä … ajanvietettähän se siis on
    – vastapainoksi tarvittaisiinkin rauhallisia ohjelmia, joihin viittaat postauksessasi

    – – –
    Eräs plogisti pohti aihetta epäsuorasti viime syksynä, oli jopa aikonut kesälomallaan kirjoittaa blogiinsa murhamysteeriään, Kuolema etelä-Kiinan merellä, kesälomallaan sadepäivinä – kertoi projektin siirtyneen kesälle 2017 (http://blogit.savonsanomat.fi/).

    Sama kirjoittaja viittasi myös brexit-äänestyksen kommentissaan Viihteen ja todelisuuden rajalla -oloon. Jotain väkivaltaviihteestä oli hänellä jo aiemminkin ( Eino J.) mutta todellista vastausta aiheeseen tuskin löytyy.

    • Seija Hämäläinen

      Kiitos monipuolisesta kommentistasi! Murha päivässä pitää lääkärin loitolla, mutta minä varmaan joutuisin menemään lääkäriin sillä menolla.
      Blogikysymyksen jatko-osa: ovatko murhaohjelmat väkivaltakoulutusta? Jos ovat, miksi sellaista annetaan?

      • Eino J. (maallikkona)

        laitoin mukavasti pohditulle jutulle peukun, mutta unohdin sen mainita. Kunnon postaus!

        Kysymyksen jatko-osaan pohdintaa jäljempänä (ei tallentunut tähän)

  • Leena Raveikko

    TV-murhista en tiedä, kun en niitä katso. Hyvin olit Seija koonnut TV-tarjonnan hölynpölyn blogiisi, vatsa hötkyen sitä naureskelin.
    Mutta yhden unohdit: Pitääkö olla huolissaan. Se on ainoa viihdeohjelma, jota katson. Laatukeskustelua elämän jonninjoutavista murheista vakavalla naamalla otsaviiva kohdallaan. Keskustelijoina valtakunnan huumoritosikkokirjailijat: Hotakainen, Kyrö ja Nousiainen. Ohjelma on pakko katsoa! Vaikka siitä seinänkokoisesta!

    • Seija Hämäläinen

      Kiitos kommentista! Kyllähän joku täysi hölynpöly joskus huuhtoo sielua ja maksaa. Mutta miksi se, mitä hauskaksi tarkoitetaan, on useimmiten sekavaa mekkalointia, jossa kirutaan, parutaan ja kiljutaan toisten repliikkien päälle niin, ettei saa mitään selvää. Pitäisi olla käänteinen kuulolaite eli äänensuodatin, joka seuloisi turhan huutamissaasteen pois.Pittääpä vilikaesta, onko aihetta olla huolissaan.

  • Jari Holopainen

    Seurasin aikoinaan Midsommerin murhia ja Wallanderia. Siitä syntyi ajatus pohtia, miksi kuningaskunnissa murhamysteerien ratkominen on niin suosittua. Nykyään katson lähinnä autonkorjausohjelmia. Siinä on jotakin rentouttavaa, ehkä siksi, etten omista autoa. Voi huokaista, miten paljon säästyi jälleen rahaa. Ehkä murhaohjelmissa toimii jokin samankaltainen periaate.

  • Seija Hämäläinen

    Murhien kanssa on sama kuin lihansyönnin. Jälkimmäisessä moni siirtyisi kasviksiin, jos joutuisi itse pihvinsä teurastamaan. Monelle rohkealle murhien katsojille sellainen omalla pihalla saattaisi olla housut kasteleva kokemus. Vielä pahempi, jos sattuisi itse kohteeksi.
    Autonkorjausohjelmat ovat varmasti hienoja, mutta kiroilevat niin perkeleesti.

    • Eino J. (maallikkona)

      tällaiset herttaiset ja hymyilevät iloiset mummelit ovat kaikkein vaarallisimpia;
      – eräskin roolihahmo on neiti Marple – konnat jäävät kiinni
      – erään mv-elokuvan mummeli nitisti koko vakooja- tai pankkirosvojengin, kun poliisi ei briteissä noin sota-aikoina uskonut hänen ilmoitustaan vaarallisista miehistä (ja mummelin kannalta vahingossa heille yksi kerrallaan kävi kalpaten – olethan nähnyt sen mv-filmin?)

      Herkkäluonteiset karsiutuivat aikoinaan kamppailtaessa elinoloista – piti saada syödäkseen; jos noihin aikoihin palattaisiin, väestön kasvu kokisi luontaisen taittumisen (tai jokainen karaistuisi metsästäjäksi, TAI peltoviljelijäksi kaupunkilaishommistaan, tai ryhtyisi rosvoksi ja söisi kuormasta?)

  • plokkariukki

    Jarin kanssa samoilla linjoilla ohjelma-aiheiden kanssa. Kun on nähnyt niin työssään kuin joskus YK:n hommissakin Lähi-Idässä temutessa turhia ja vähemmän turhia kuolemia, minun sisimpäni sanoo – riittää. Joskus saatan lukea jonkin vanhan sotakirjan vaikkapa kaukopartioreissuista, pikkupoika minussa vaatii jonkinlaista jännitystä. Markkinat ja ohjelmien hinta/ katsoja ratkaisevat TV:ssa ohjelmien aiheet ja laadunkin. Tarjonta kokonaisuudessaan ei näytä hyvältä.

  • Eino J. (maallikkona)

    ”Blogikysymyksen jatko-osa: ovatko murhaohjelmat väkivaltakoulutusta? Jos ovat, miksi sellaista annetaan?”

    – moni lääkärisarja, joista ’teho-osasto’ sai parhaan draamasarjan palkinnon, sisältää opettavia tarinoita; näin on noissa poliisisarjoissakin – mitä niitä onkaan; luita tutkitaan ja konnat jäävät kiikkiin; pyhänseutuna luin romaania Viipurin poliisilaitokselta 1920-luvulta, missä sormenjälki ei kelvannut käräjillä murhaajan todisteena …
    ELI: sarjat ovat a) ennaltaehkäisyä, mutta ovat ne myös b) roolimalleja (jos ohjelmatarjonta valikoituu vain niihin, mikä on maailmankuva? JA jos vielä päivällä korvalapuista soi jytymusiikki ja kädessä on kännykkä sometuksiin ja illat vie viihde tv:n ääressä actionin parissa, niin c) koulutustahan se lienee?) d) ja muuta

  • kaapunkilaenen

    Pitkälti koristeena tuo töllövisio on minunkin olkkarissa, eikä se ole oikein kummoinen koristeenakaan… Voisi kait siihen laittaa vaikka jonkun takkatulivideon pyörimään nonstoppina niin antaisi edes vähän jotain aihetta olemassaololleen.

    • Seija Hämäläinen

      Hieno idea tuo takkatulivideo! Täytyy kuitenkin muistaa pitää verhot kiinni, jos on seinänkokoinen tuli. Joku naapuri voi nimittäin kutsua palokunnan.

      • Eino J. (maallikkona)

        Hyvä pointti! Taulutelevisioissa on nykyisin mahdollisuus tehdä sitä näyttöpääte tietokoneelle ja tottahan se toimii myös kuvien katselussa. Edellinen televisioni palveli liki 30-vuotta, oli rajoitettu ja kookas. Tuota aiemmat olivat jopa kätketty ovelliseen kaappiin, joten ne sai piiloon kun teki niin mieli tehdä.

        Joskus myytiin elektronisia kehyksiä, tai mikä nimi nyt olikaan, mihin sai ”pyörimään” mukavimmat valokuvansa – annoin lahjaksi ja kotona on niitä pari kappaletta. TV-taulua en vielä ole virittänyt, mutta ajattelin kokeilla suurempaa näyttöä – ja onhan videotallenteita mahdollista myös katsoa ja nettikanavia.

Jätä kommentti

*