Meitä kahdella tuolilla istujia on varsinkin eläköityvissä ikäluokissa paljon. Olemme syntyneet maalla, ja kuka mistäkin syystä muuttanut kaupunkiin. Meissä on mökkiläisiä, jotka elävät kahta niin erilaista elämää, etteivät aina itsekään tunnista, kumpaan kuuluvat. Kun mökillä vilkaisee kerran viikossa peiliin, sieltä killistele vastaan täysin eri henkilö kuin kaupunkiasunnon spegelistä.
Monet viettävät kesäkauden eli puoli vuotta melkein kokonaan maaseudulla. Hintojen kohotessa ja koko elämän käydessä epävarmemmaksi, usean mökkiläisen päässä vilahtaa ajatus luopua kaupunkisasunnosta ja siirtyä kokopäivämaalaiseksi. Vapaa-ajan asuntojen kehittyessä lähelle omakotitaloasumista ja etätyömahdollisuuksien lisääntyessä myös nuoremmat haaveilevat maallemuutosta.
Ei tarvitsisi maksaa moneen paikkaan ylöspäin kipuavia maksuja. Ruokahuoltoa voisi taata ja pitää kulukurissa puutarhuroimalla ja luonnon antimia keräilemällä ja pyydystämällä.
Väkiluvultaan kutistuneet kunnat (SS 27.1.s. 12) kilvoittelevat turistien ja paluumuuttajien suosiosta kukin omalla tavallaan. Uusia ihmisiä houkutellaan kuin parhaissakin vaaleissa mielikuvilla. Vesanto on villiintynyt, melkein humaltunut positiivisuudesta. Puolanka on pessimistisellä asenteellaan saavuttanut mainetta ulkomaita myöten. Kumpi vai kampi pelastuu?
Luonto kyllä ottaa muuttajat syliinsä, se ”ei hyljeksi kulkijaa maan”. Mutta ottavatko ihmiset vastaan niin avosylin kuin villeissä kuvitelmissa uskotellaan? Onko junttaantuneisiin kuvioihin vaikea kiilata joukkoon? Ovatko harrastajaryhmät ylen tiiviitä aina vakituisia istumapaikkoja myöten? Ollaanko käypäläisille vieraskoreita vain raporteissa? Luikerteleeko kaiken positiivisuuden varjossa kateuden käärmettä?
Onko yleensä mahdollista muuttaa maalle siellä jo olevaan vapaa-ajan asuntoon niin, ettei tarvitse rakentaa kaikkea kalliisti uudelleen tai hankkia osoitetta kirkonkylästä. Mökillä saa asua vaikka vuoden jokaisen minuutin, mutta täytyy olla postiosoite muualla. Kelpaako siihen Poste restante?
Miten kuntien rakennustoimet suhtautuvat vapaa-ajan asuntojen muuttamiseen vakituisiksi? Minkä verran niillä on omaa päätäntävaltaa, vai määräävätkö valtakunnalliset säädökset kaiken tasapäisesti? Miten kumoamattomia ovat kaavoitukset?
Antaako lainsäädäntö mitään mahdollisuutta ihmisen omaan päätösvaltaan ja omavastuuseen asumisen tasosta päätettäessä?
Voiko maallemuuttohaave kaatua huonekorkeuteen, jos mökin laipio on 237 sentin korkeudessa 240 asemasta? Jos mummo haluaa käydä hyvin ilmastoidussa ulkohuussissa, onko hänen pakko laittaa sisävessa kalliine imeytyskenttineen? Jos vaarille riittää kerran viikossa saunominen, pitääkö olla suihku ja lämmintä vettä?
Miten paljon nojataan tulevaisuuteen? Voiko eläkeläisten asumisluvan saamiselle olla esteenä se, jos kotihoidon on joskus tulevaisuudessa vaikea päästä pihaan. Miten paljon pitää ottaa huomioon jo seuraavien mahdollisten omistajien asumisen taso?Olikohan jossakin kunnassa tehty päätös koskemaan vain sen hetkisen omistajan aikaa.
Jos vaarin ainoana jäljellä olevana intohimona on harrastaa umpihankihiihtoa ja he muorin kanssa kävelevät mielellään tähtiä ja kuunsirppiä katsellen, onko heidän silti pakko ostaa kirkonkylästä asunto katuvalojen ääreltä? Lapsiperheiden jarruna saattaa olla se, että oppilaita ei mielellään haalita koulukyyteihin syrjäkylien pussinperiltä.
Jos ihmisten olisi pakko muuttaa maalle olosuhteiden pakosta? Ei ole varaa maksaa koko ajan korkeammiksi kohoavia asumiskuluja eivätkä rahat eivät riitä kahden paikan ylläpitoon.
Ei paljon taloutta kohenna, että valmiiksi vakiintuneen mökin lisäksi maalle muuttaakseen olisi pakko ostaa tai vuokrata kakkosasunto kaikkine kuluineen kirkonkylästä, vaikka ei tarvitsisi sitä yhtään mihinkään. Jos joku haluaa muuttaa mökilleen vakituisesti asumaan, kyllä hänellä itsellään on jo tieto olosuhteista ja niissä selviämisestä. Ei hän muutu sen avuttomammaksi kuin silloinkaan, kun hänellä oli osoite muualla.
Minusta tuntuu, että kysymyksiä on aika paljon ratkaistavaksi. Toivoisinpa, että joka viisas kertoisi toteutuneista muuttoasioista tai vaivautuisi vaikka väittelemään kanssani. Todistelemaan, että kannattaa muuttaa maalle maksoi mitä maksoi. Että kaikki villeimmätkin unelmat toteutuvat, kunhan vain muistaa pitää yllä positiivista asennetta.
POEKA
Herää myös kysymys, että toteutuuko näissä tasa-arvo. Kohteleeko kunnat samalla tavalla esim. 75 vuotiaista leskirouvaa, kuin työssä käyvää pariskuntaa, jolla muutama mukula? Ymmärrettävää on, että jälkimmäinen on houkuttelevampi, mutta molemmilla pitää olla samat säännöt.
Leena Raveikko
Monta on mietettä kukkahatun alla (ks. kirjoittajan kuva). Jotenkin tuntuu kummallisen hankalalle. Saavathan jotkut asua vakituiseen vaikka asuntovaunussa, ainakin mediatietojen mukaan. Eikö riitä se, että kiikuttaa kirjansa kuntaan, jossa haluaa asua?
seija.hamalainen
Poeka: Eläkeläisissä nähdään kirkkaimpana loppumetrien aika, jolloin he ovat vuodeosastoa kuormittamassa. En ole paljoakaan nähnyt kirjoituksia siitä, miten he pitävät yhteiskunnan ja liike-elämän rattaita pyörimässä eli käyttävät rahaa. Vaikka omat kulutukset olisivat pieniä, he liikuttavat rahaa jälkipolvien iloksi tai hyödyksi.
Mukuloista monet muuttavat pois opiskelemaan ja jäävät sille tielleen.
seija.hamalainen
Leena: Kyllä kukkahattu höyryää näitä asioita tutkaillessa. Tässä asiassa tuntuu holhous astuvan voimakkaasti voimaan, vaikka ei olisi mitään mistään pyytämässä.
Arja Hakala
Messevä otsikointi asumismuutoksesta kaupungin kodista mökkiin, josta joskus lähtenyt työn perrään.
Mökki. Vaikkapa ois 1800-luvulla rakennettu niin se täyttää tämän päivän asumisvaatimukset niin miten sitä itte on halunnut pitää asuttuna ja korjaillut/remontoinut vuosikymmenien saatossa.
Nykypäivänä julkisia rakennuksia kun suunnitellaan purettaviksi jo 30 käyttövuoden jälkeen. Mitähän sellaisilla toiminnoilla haetaan muuta kuin purku-urakoita.
Kirjoitin kommenttini omasta vinkkelistä.
Tarinanne otsikointi on kuvaava kahen kodin välillä pataroinnista.
Ari Niemeläinen
Viime juhannuksen seutuun ostamamme vapaa-ajan mökki tuntuu edelleen olevan edellisen omistajan postiosoite, vaikka olemme palauttaneet erinäisen määrän ”virallisiakin” kirjeitä lähettäjille ja tehneet postiin ilmoituksen mökin olevan meidän ja kyseinen henkilö ei asu enää tässä osoitteessa. Ensi kesä asuttanee melko tarkkaan mökillä ja onneksi vesi tulee lähteestä ja huussi ei tarvitse viemäröintiä. Sähkölasku on toistaiseksi pysynyt pienenä ilmalämpöpumpulla ja pikku pattereilla, jotka ovat varalla jos pumppu menee häiriötilaan, kuten viime viikolla teki. Peruslämpö pidetään yllä kosteusvaurioiden välttämiseksi, mökki on rakennettu vuosituhannen vaihteessa talvilämpöiseksi. Naapurit ovat ottaneet hyvin vastaan Hämeenkyröön savolaiset mökkimuuttajat.
Reiska
Joo, hyvä juttu niinkuin aina. Mutta noitten pakaroitten kokoa ihmettelen.
seija.hamalainen
Arja Hakala: Kiitos kommentista. On ristiriitaista se, että maalle halutaan asukkaita, mutta halukkaille tehdään muuttaminen kuitenkin hyvin vaikeaksi. Itketään tyhjilleen jääneitä taloja, mutta ei anneta muuttaa niihin pysyvästi asumaan.
seija.hamalainen
Ari Niemeläinen: Hyviä, eläviä, osuvia ja uppoavia blogeja sinulla.
Tätä ihmettelen, kun ihmiset jotka mökkeilevät, tietävät itse tarkkaan minkälaisissa oloissa he selviävät ja osaavat asua. Sitten saattaa vakituinen asuminen tyssätä huonekorkeuteen, ovien leveyteen ja ties mihin. Otetaan kovin paljon huomioon tulevia tauteja. Jos eläkeläinen muuttaa mökilleen, miksi hänellä pitäisi olla toinen asunto. Jos ei enää pärjää sivukylällä, hommaa sen kirkonkyläasunnon sitten.
seija.hamalainen
Reiska: Pakaroissa löytyy! Kun Sotessa vastuu jaetaan leveämmille hartioille, tässä asuminen leveämmille pakaroille kahdella tuolilla istumisena.