Tuntematon tuttu

Olen lukenut Väinö Linnan Tuntematon sotilas-kirjan ensimmäisen kerran alle 10-vuotiaana, sitten parikymppisenä ja sen jälkeen vielä muutaman kerran. Elokuvina olen nyt nähnyt kaikki kolme, Edvin Laineen ohjaaman useita kertoja, Rauni Mollbergin version vain kerran.

Aku Louhimiehen Tuntematon ei saanut aikaan suurta jälkipuintia vielä samana iltana. Katselukumppanin kanssa keskustelimme vain muutamista epärealistisista kohtauksista kuten Rokan maatilan ruishalmeen leikkaamisesta, pahasti ohi lentäneestä, mutta silti tankin pysäyttäneestä kasapanoksesta, saunan penkillä palavasta kynttilästä ja joistakin ylinäytellyistä kohtauksista.
Vaikka katsomossa äänitehosteet tärisyttivät penkkiä, jossa huomasin välillä istuvani selkä jännityksestä kaarella kuin hammaslääkärin tuolissa, ja korvat olivat tukossa vielä torille astellessa, ei filmi jatkunut seuraavan yön unissa.
Aamuyöstä alkoi ajattelututtaa laajemmin oman kokemuksen ulkopuolelle. Elokuvahan on todellinen suurtyö ohjaajalta, joka ei ole elänyt sodan jälkimainingeissa, vaan on tämän ajan ihminen kuten näyttelijätkin. He käsittelevät tapahtunutta aivan eri näkökulmista, etäisyys saa näkemään selvemmin ja monipuolisemmin.
Filmi on aivan loistavasti tehty nykysukupolville tavoittamaan nuoret katsojat. Se tuo heille sodan lähemmäksi kuin aikanaan meille suurille ikäluokille, jotka synnyimme sodanjälkeisen kaipuun tuotteina. Emme me silloin nähneet sotaa kuvina, lähiotoksina. Emme osanneet kuvitella millaista se oli, sillä kaikki sodassa olleet eivät kertoneet kokemuksistaan varsinkaan lasten ja nuorten kuullen.

Elokuvassa on paljon kohtauksia, jotka on filmattu poteroperspektiivistä. Nykytekniikka mahdollistaa sellaista, mitä ei aikaisemmissa versioissa ole ollut. Suuren valkokankaan (screen) ja voimakkaiden äänitehosteiden vaikutusalueella katsoja tuntee olevansa keskellä taisteluja ja osallisena toimintaan. Maastokuvaus näyttää asfalteilla ja pururadoilla tallaajille, millaista raadollista rypeytymistä eteneminen oli mahdottomissa ryteiköissä ja raiskioilla.
Luonto on suuressa osassa, tähtitaivas, vuodenajat ja niiden mukaiset sään ja olosuhteiden vaihtelut. Miten sota moukaroi ja muuttaa maisemat, raiskaa metsät ja muuttaa maan mullaksi. Karvamato, perhonen ja jäniksenpoikanen, sodan pienet, sitkeät kärsijät vastakohtana ihmisen hulluudelle.

Pääosien näyttelijät ovat tuttuja kasvoja, mutta heti alkuun he muuttuvat tuntemattomiksi. He ovat vanhempia kuin sodan aikaiset täydennysjoukot (36-40), eivät todellakaan yli kaksikymppisiä nuoria, mutta se ei haitannut. Erittäin virkistävä yllätys oli Robinin rooli.
Alkuperäisessä filmissä huumori oli hersyvää, jopa pellemäistä. Tässä samat repliikit kuulostivat kyynisiltä toteamuksilta.
Elokuvan ristiriitoja ja vastavoimien kuvioita ovat esimerkiksi päällystö-rivimiehet, kylmäverinen tappaja – pelkääjä, karskiintunut sotilas – yli-innokas nuori.

Tuntematon sotilas-kirjassa naisilla oli promillen verran osuutta. Louhimiehen elokuvassa sitä on lisätty luettelomaisesti pyhimys – huono nainen, muutama kiintiölotta, Kariluodon morsian-vaimo-raskaana oleva leski, Koskelan mummo. Petroskoin Veruska-osio oli yhtä teennäinen ja outo kuin muissakin versioissa. Rokan vaimon ja perheen osuudet olivat kuin ala-asteen herttaisesta joulunäytelmästä, evakkoon lähtökin kuin eväsretkelle valmistautumista.

Peräytymisen lohduton, melko samanlaisena toistuva kuvio alkoi puuduttaa. Sitä katkaisemaan olisin kaivannut evakkotaipaleen pakolaisjonoja vaikka arkistopätkänä, koska sotilaiden tehtävänä oli turvata heidän kulkuaan. En muista, oliko tästä aiheesta kirjassa.
Mielestäni elokuva kannatti tehdä ja katsoa. Neljättä jos tarvitaan, pitää tehdä jo uusi kirja.
Kansainväliseen levitykseen lähtevä elokuva kestää kaksi tuntia ja 13 minuuttia. Tuottajien mukaan kyseessä ei ole lyhennetty versio, vaan ”itsenäinen taideteos”.

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Kiitos seikkaperäisestä kommentaarista.

    Jaksan tämän voimin odottaa television ensi-iltaa vuoden tai kaksi. Itsenäisyyspäivän tietämissä kumpikin edellinen esitettiin televisiossa, joten sotanälkä niilläkin varmasti läksi. ja onhan myös sekä tyylitelty että alkuperäinen sotaromaani luettu että katsottu kymmeniä sotaelokuvia ajan saatossa ….

    Kiitos! ammattimainen selostus

    (Odotan tv-esitystä, pääasiassa koska elekuvayhtiö siirtyi kiinalaisen pohatan haltuun, en tohdi jättää roposiani ulkomaalaisille – kuten en myöskään osta yksityishenkilönä ulkomaisten ketjujen kaupoista.)

  • seija sanaleikkimökistään

    Kiitos Eino kommentistasi!
    Mietin, pitääkö vielä nykyaikana jossain opiskelujen yhteydessä lukea Tuntematon sotilas?
    TV-sarja tulee ensi vuonna ja siinähän on paljon elokuvassa näkemätöntä materiaalia.

    • Eino J. (maallikkona)

      Kiitos vinkistä! seuraan koska sarjasta uutisoidaan.

      Tietenkin sodassa on säilyttävä hengissä jotta voi toimia isänmaansa hyväksi, mutta poikkeusoloihin tietenkin sisältyy suurempi henkensä menettämisen riski kuin arkeen, vaikka onnettomuuksia päivittäin toki sattuu.

  • POEKA

    Pidän itseäni jonkin asteen Tuntemattoman suurkuluttajana. Selasin yhden kirjan puhki jo ennen kuin osasin lukea. Mielestäni elokuva oli hyvä vaikkakin “erilainen”. Jäin kuitenkin kaipaamaan joitakin tarinan kantavia kohtia. Lehto jäi melekolailla sivurooliin ja kovennettu jäi seisomatta.

  • seija sanaleikkimökistään

    Kovennettua minäkin olisin kaivannut. Se kohtaus osoitti komeasti päällystön ja rivisotilaan välisestä valta-asetelmasta monia asioita. Vaikka sotilasvala ja -kuri voi pakottaa sotilaan uhraamaan henkensä, hänellä itsellään on valta vielä ylittää se.

  • Leena Raveikko

    Katsoin itsenäisyyspäivänä sen vanhan Tuntemattoman. Ehkä kolmannen kerran. Sitäkin katsoessa tuntui, että taistelun pauketta oli liikaa. Olisin sen vähemmälläkin uskonut. Mustavalkoisuus sopii sotaelokuvaan. Eihän sota koskaan ole värikäs. Mustavalkoisten ihmisten mustavalkoisten ajatusten yhteentörmäystä…

Jätä kommentti

*