Viimeinen onnellinen kesä

Sota löyhkää nyt Suomessa enemmän kuin 1938 tai 1913. Ehkä nyt istutetaan perunoita ja eletään viimeistä onnellista kesää.” Näin Teemu Keskisarja naulasi kiinni toivon arkkulautoja luennoidessaan 6.4.2022 Varkauden kirjastossa.
Yleensä kevät on voimakasta uudistumisen ja kasvun aikaa. Pimeyden jälkeen ihmisen mieli kurkottaa valoa kohti kuin perunan idut kellarissa. Luonnossa pikkulinnut varaavat yksiöitä, valtaavat reviireitä. Kohta joutsenten rakkaus kaikaa jäiden jylinän yli. Silmut pullistuvat räjähtämistä kohti.
Jylinää, räjähdyksiä, valtauksia; sanojen tarkoitus kimpoilee merkityksestä toiseen. Usko, luottamus, rauha, ihmisyys. Ovatko ne olleet vain sanojen harhaa, sokeutta ja lapsenuskoa?
Miten viattomia keväät ovat olleet tähän asti. Suurimpia ikävyyksiä siemensipuleiden loppuminen kesken kylvökauden, terassilautojen ja sormipaneeleiden hinnan nousu. Uuden kevätmekon kireä hiha. Kesän ensimmäisen entrecôten sitkeys.

Kun ennen tähän aikaan tutkimme puutarhaunelmien kuvat silmissä siemen- ja taimiluetteloita, nyt arkeemme on hiipinyt ”tuomioselailu”. Ei riitä enää Savon Sanomat aamulla ja TV-uutiset illalla, vaan täytyy näppäillä kaikkien äly- ja älyttömien välineiden kautta sotauutisia. Lisää, enemmän, useammin. Ei silmä, ei korva saa kyllikseen vaikka turtuukin.
Keräämme vaivihkaa kotivaraa, valmistaudumme. Nukumme kuin vahtikoirat toinen silmä auki. Pitää olla kriisitietoinen, valpas, varuillaan. Olemme jo nivoutuneet osaksi maanpuolustustamme, jonka on vakuutettu olevan kunnossa, toimiva ja vahva. Sota on tehnyt pesän alitajuntaamme. Olemme valmiit. Näin sota vaikuttaa. Kukaan ei säästy siltä.

Toivotonta tekstiä. Siitä huolimatta harakka kantaa risua nokassaan, yksi kerrallaan, vaikka voisi ottaa useammankin samaan lastiin. Rusakot ovat tanssineet häävalssia omenapuun alla, tilhi on moksahtanut ikkunaan. Orava kipittää aidalla.
Olen jo ostanut ensi kesän siemenet. Auringonkukkiakin. Tomaatin sirkkalehdet nousevat idätyslaatikossa. Perunat odottavat kellarissa.
Yksi onnellinen kesä tulossa.
————-
”Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsestään; jokainen on palanen mannermaata, kokonaisuuden osa; jos meri huuhtaisee mukaansa maakimpaleen, niin Eurooppa pienenee vastaavasti samoin kuin pienenee niemimaa ja myös maatila, joka kuuluu sinun ystävillesi tai sinulle itsellesi; jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua, sillä minä sisällyn ihmiskuntaan; äläkä sen vuoksi konsanaan lähetä kysymään kenelle kellot soivat; ne soivat sinulle.”
(Lainaus on Ernest Hemingwayn kirjasta Kenelle kellot soivat. Kirjaan se on lainattu Lontoon tuomiorovasti  John Donnen (1573-1631)  runosta.)

 

 

 

Kommentit

  • Leena Raveikko

    Niin, tämän toivottomuuden keskellä on pakko löytää ilon aiheita vaikka lattian raosta – jaksaakseen. Sodalta ei voi sulkea silmiään eikä turruttaa tunteitaan, mutta toivottavasti emme unohda naurua ja sitä hyvää mikä on – niin kauan kun on.

  • seija.hamalainen

    Etelänpoeka: Vaikuttavaa kuultavaa. Wikipedia kertoo kappaleen sanoituksesta : ”For Whom the Bell Tolls” sai innoituksensa ja nimensä yhdysvaltalaisen kirjailija Ernest Hemingwayn vuoden 1940 romaanista Kenelle kellot soivat, joka sijoittuu tapahtumiltaan Espanjan sisällissotaan. Kappaleen sanoitus on sodanvastainen, ja sen teemana ovat sodan synkkyys, turhuus ja kunniattomuus.

  • seija.hamalainen

    Leena: Kun saisi ohjelmoitua aivonsa siihen, että osaisi elää tätä hetkeä. Antamatta liikaa valtaa huolen täyttämille ajatuksille, joita synnyttää jatkuva infotulva. Kun osaisimme olla sairastamatta tulevia tauteja, joita ei ehkä tulekaan.

Kommentointi on suljettu.