Minun isäni oli erämies. Hän opetti minut metsästämään ja kalastamaan, vaikkei minusta lopulta kummassakaan tullut yhtä aktiivista kuin hän oli.

Isältäni opin myös positiivisen elämänasenteen. Vaikka hän oli lapsuudessaan ja nuoruudessaan kokenut kovia, ei hän ollut menettänyt toivoa ja luottamusta tulevaan. Hänellä oli tapana sanoa: ”Jälellemänneisiin asioihin ei voi vaikuttoo, tuleviin voi yrittee.”

Isä olikin monissa asioissa ajan hermolla ja joskus jopa edellä aikaansa. Kun ensimmäiset kylmälaukun kokoiset matkapuhelimet tulivat markkinoille ja monet naureskelivat niille, hän ennusti, että jonakin päivänä meillä kaikilla on puhelin taskussamme.

Mitä sinä olet oppinut isältäsi? Tai mitä sinä haluaisit opettaa lapsillesi?

Harvalla vanhemmalla on selkeää ohjelmaa omien lasten kasvattamiseen. Ennen lasten saamista sellainen saattaa olla, mutta vanhemmuuden pitkä arki yleensä karsii korkealentoiset ihanteet. Aika totta lienee tunnettu vanhemman toteamus: ”Ennen minulla oli viisi hyvää teoriaa lasten kasvatuksesta. Nyt on viisi hyvää lasta eikä enää yhtään teoriaa.”

Joitakin periaatteita on toki hyvä olla, ja ne on syytä sanoa usein ääneen.

Pappina saan kuunnella sitä, millaisia eväitä edesmenneeltä vanhemmalta elämään on saatu. Usein nousevat usein esille sellaiset hyvät arvot kuin rehellisyys, ahkeruus, auttavaisuus, vastuullisuus ja se, ettei puhuta toisista pahaa.

Ääneen lausuttuja periaatteita tärkeämpää on oma esimerkki. Jos nämä kaksi ovat ristiriidassa, pätee sanonta: ”Tekosi huutavat niin kovaa, etten kuule mitä sanot.”

Naiset ovat keskimäärin miehiä parempia pukemaan ajatuksensa ja tunteensa sanoiksi – vaikkei tietenkään aina. Usein miehen ja isän toiminta myös kasvattajana on enemmän tekoja kuin sanoja. Isän saattaa olla helpompi ilmaista rakkautta tekemällä kuin puhumalla.

Se ei ole huono asia. Pääasia on, että lapset kokevat, että heitä rakastetaan. Ja se, että kaikki lapset kokevat saavansa rakkautta yhtä paljon.

Jeesus opetti sanomaan Jumalaa isäksi. Ja hän vakuutti, että Jumala rakastaa kaikkia lapsiaan. Raamatussa sanotaan: ”Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.” (Ps.103:13)

Jumalan armo tarkoittaa Vanhassa Testamentissa yleensä sitä, että Jumala on uskollinen: hän ei koskaan lakkaa rakastamasta.

Tiedän, että rakkaus omiin lapsiin ja lapsenlapsiin ei voi koskaan loppua. Sen ilmaiseminen ei ehkä aina onnistu, mutta milloinkaan se ei lakkaa.

Tuntuu hyvältä tietää, ettei Taivaallinen Isäkään lakkaa meitä rakastamasta.

 

 

 

 

 

 

Lauri Jäntti
kirkkoherra
Lapinlahti