Minne tämä vuosi on taas oikein hujahtanut? Tuttu kysymys meille monille tähän aikaan vuodesta, kun virittelemme valoköynnöksiä ja kynttilöitä sisälle ja ulos lukemattomien harmaan sävyjen vastapainoksi. Nykyinen kirkkovuosi on lopuillaan, kun vietämme tuomiosunnuntaita. Tosin itse tykkään enemmän pyhäpäivän toisesta nimestä: Kristuksen kuninkuuden sunnuntai, vaikka sekin maalailee kuvaa etäisestä Jumalasta. Mielikuviin vaikuttaa paljon, millaista kieltä käytämme ja millaisia kuvia maalailemme.

Olen aiemmin vierastanut tuomiosunnuntaita, koska iskeehän sen sanoma ja vaatimukset vasten kasvoja. Kristus tulee aikojen lopussa takaisin ja tekee lopullisen jaon evankeliumitekstin (Matt. 25: 31-46) sanoin lampaisiin ja vuohiin. Entä, jos päädyn sinne, minne en halua?

Minulle tuomiosunnuntain vierautta, epävarmuutta ja pelkoakin hälvensi oivallus väreistä. Tämän sunnuntain liturginen väri ei ole mahtipontinen valkoinen, synkkä musta eikä edes katumuksen ja paaston violetti, vaan elämän väri vihreä. Vihreä kertoo kasvusta, toivosta ja iankaikkisesta elämästä sekä se on arjen ja elämän väri.

Vanhan lopussa ja uuden alussa meitä muistutetaan elämästä. On aika hetken verran tuumailla, millaista valoa, toivoa ja rakkautta heijastamme elämällämme. Kristittynä eläminen ei ole pohjimmiltaan monimutkaista, mutta yksinkertainen ei ole aina helppoa tai edes kivaa. Koko elämän perustaksi Jeesus tarjoaa rakkautena vaikuttavaa uskoa, joka näkyy nälkäisten, janoisten, kodittomien, alastomien, vangittujen ja sairaiden – kaikkein vähäisimpien kohtaamisena ja auttamisena.

Kristus kutsuu kohtaamaan ja tekemään oman osansa arkisessa elämässä sen puolesta, että maailmassamme, maassamme ja kotonamme olisi vähemmän kärsimystä, yksinäisyyttä ja toisen ihmisen ohittamista. Tuomiosunnuntai ei kutsu jakamaan tuomioita, vaan rakastamaan lähimmäisiämme arjen keskellä sanoin, teoin ja ajatuksin niillä rahkeilla, mitä itse kullekin meistä on suotu.

Anu Backman
vt. pastori
Iisalmen seurakunta

Seuraa Anua
YouTubessa
Instagramissa @unaback