Fuuga Savonia

Pariin kertaan olen pysähtynyt katsomaan Lapinlahden kunnantalon aulassa sijaitsevaa professori Raimo Puustisen lasimaalausta Fuuga Savonia. Viimeksi kulttuurikoordinaattori Kirsti Tiirikainen opasti minua taideteoksen äärellä. Taideteoksen alin osa kertoo Telppäsniityn herätyksestä, keskellä oleva sodasta ja sen kauheuksista, ja ylin on toivorikas jälleenrakentamisen ja nousun kauden kuvaus.

Mielenkiintoni kohdistui Telppäsniitty-triptyykissä yhteen pieneen yksityiskohtaan: Jokaisessa kolmessa osassa on mukana paholainen. Ensimmäisessä osiossa paholainen kulkee pellolle matkaavan niittoväen mukana, kulkien käsi kädessä haravaa kantavan pojan seurassa. Mutta hevosen selässä matkaavien mukana on myös enkeli. Toisessa osiossa niittoväki kokee hengellisen herätyksen, joka ilmaistaan Jumalan enkelin ja ristiinnaulitun Jeesuksen ilmestymisenä. Ilmestys aiheuttaa väen lakoamisen maahan, häikäistymisen ja rukoukseen polvistumisen, mutta vanha tuttu sarvipää kutistuu pieneksi ja joutuu pakenemaan paikalta.

Kolmas osa on vahvimmin puhutteleva. Nimeltään Tyyntyy iltaan –osa on sävyltään kaunis, levollinen, jossa enkeli huolehtii lehmästä emännän kanssa. Hengellinen hurmos on ohitse ja työ jatkuu Jumalan ohjatessa elämää, mutta paholainen on palannut pakoreissultaan ja on alkanut soittaa pillillä katrilliaan. Sarvipää houkuttelee uudestaan ihmisiä pahan ja synnin tanssiin.

Paholaisen katrillinsoitto on puhuttelevin yksityiskohta. Kun taideteos jatkuu sodan melskeellä, se on kuin suoraa jatkumoa paholaiskatrilliin antautuneiden ihmisten tanssista. Ideologinen hulluus, vallanahneus ja ihmisen perinnäinen pahuus ovat saaneet tarttumapinnan pirunpolskasta ja pahantanssi on vienyt ihmisen kurjuuteen, kuolemaan ja tuhoon. Sota on ihmisen lankeamista syvään pahuuteen.

Ylin ja suurin kuva taideteoksessa on päätös ja toivorikas. Uuden rakentaminen pahasta huolimatta voi silti nähdä Jumalan voittona. Sarvipään jatkuvasta pillinsoitosta huolimatta Jumala huolehtija, nimenomaan huolehtija ilmaistuna lehmästä huoltapitävänä enkelinä. Uusi elämä nousee, kypsyy ahkeran työnteon tuloksena.

Minulle Puustisen taideteos muistuttaa vahvasti ihmisen vaarasta langeta pahan tanssiin ja se tie vie kohti kurjuutta, turhaa kärsimystä ja vahinkoa. Elämän väriloisto on sen sijaan kertomus paremmasta, elämästä, toivosta ja luottamuksesta. Ihminen kykenee suureen hyvään. Keskiviikkona taisi Lapinlahden lukiolla YK:n päivän vieraana olla entinen uusnatsi ja Suomen vastarintaliikkeen perustaja Esa Holappa keskustelemassa rasismista ja radikalisoitumisesta. Holappa on irtautunut uusnatsismista ja pyrkii toimimaan nykyään päinvastaiseen suuntaan valistajana ja varoittajana siitä, mitä pelottelu, väkivallan uhka ja kapea-alainen ajattelu voivat saada aikaan. Ympärillämme on ihmisiä, jotka joutuvat yhä kärsimään ihmisten pahuudesta enemmän Suomen kantaväestö. Katrillinsoitto kaikuu yhä, enkä itse tahdo antautua sellaisen polskan tanssiin, joka synnyttää pelkoa, epäluuloa ja turvattomuutta.

Savossa soiva ihmiselämän fuuga on edelleen moninainen. Nuotin viereen tipahtaneesta menneestä soitosta kannattaa oppia ja alkaa soittaa itse kauniimpia ja toivorikkaampia sävelmiä.

Ville Hassinen
seurakuntapastori
Lapinlahden seurakunta

Jätä kommentti

*