Hedelmästään puu tunnetaan

”Hedelmästään puu tunnetaan”, on tunnetuimpia lauseita Raamatussa. Se on varmasti jo niin tuttu, että harva edes tietää sen olevan Isosta kirjasta. Se on jo kauan sitten irronnut asiayhteydestään ja tullut yleiseksi sananparreksi.

Savossa on sama sanottu: ”Vejstäjän lastustaan tuntoo”. Molemmat sanonnat sisältävät saman, minkä Jeesus ilmaisi kuulijoilleen: ”Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää ja paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa”. Tai savolaisittain huono veistäjä, jolla on peukalo keskellä kämmentä, saa aikaan kelvottoman lastun.

Jeesuksen mukaan tämä näkyy meidän puheissamme. Mitä olemme, sitä puhumme: ”Mitä on sydän täynnä, sitä suu puhuu”. Puheemme saa aikaan myös pahimmillaan paljon pahaa. Siksi ainoa toivomme on tulla armosta riippuvaisiksi. Mutta tämä armo ei anna meille lupaa puhua mitä tahansa.

Edelleenkin Jumalan sana kehottaa meitä tekemään puheillamme hyvää. Emme saa asettua puheillamme toisten syyttäjiksi tai tuomareiksi. ”Totuuden sanominen ilman rakkautta on julmuutta”, on joku viisas sanonut.

Me kaikki olemme joskus kokeneet pahan puhumista, joko olleet osallisena tai puhumisen kohteena. Puhumisen kohteena oleminen satuttaa aina, silloin saatamme kysyä ainakin mielessämme, miksi minä? Mitä minä tein ansaitakseni tämän? Näin ajattelemme, kun kohtaamme elämässä asioita, joita emme ymmärrä, luopumista ja pahuutta, toisten ihmisten ilkeyttäkin.

Ihmisen kärsimyksen merkitys on suuri, vaikka se meistä näyttäisikin pieneltä. Sen äärellä, sen keskellä, sanat loppuvat, käperrymme, huokaamme ja kyselemme. Kärsimyksen ja pahan ongelma on ollut läsnä koko ihmiskunnan historian. Monenlaisia vastausyrityksiä olemme vuosituhansien aikana kehitelleet, mutta vyyhti on edelleen solmussa. Ja tämä kaikki vain siksi, että kärsimys koskettaa meitä kaikkia henkilökohtaisesti.

Ehkä olemme sellaisen salaisuuden äärellä, jonka selvittämiseen emme kykene. Ehkä olemme rajan edessä, rajan, jota emme voi ylittää. Ja juuri siellä olemme samalla ihmisyyden keskuksessa. Olemme paljaimmillamme, vereslihalla ja silmät kyynelissä. Siellä olemme kaikkein eniten samalla toistemme kaltaisia. Siellä viisaasta ihmisestä on tullut kyselevä ihminen, salaisuuden edessä hiljainen ja elämän polun syrjässä ihmettelevä.

Jeesus kuitenkin torjuu syyn ja seurauksen lain kärsimyksemme kohdalla. Elämä ei ole suoraviivaista. Elämä on vyyhti, jonka selvittämiseen menee koko elämä ja solmuja jää silloinkin. Selittämätön kärsimys, elämän rujous ja näkyvä julmuus kertovat meille ihmisyydestä.

Syntiä vastaan Jeesus taisteli ja taistelee, armon puolesta niin, että se tavoittaisi tien vieressä istujat ja tiellä kulkijat, tulisi elämän voimaksi kysymystenkin keskellä, tulisi tueksi silloin, kun emme jaksa. Maahan painetun, kysymyksiä täynnä olevan ihmisen, Jeesus näkee tänäänkin. Pyytäkäämme voimia tehdä puheemme rakkauden välittäjäksi silloinkin, kun puheen pitää olla kovaa ja moittivaa. Pysykäämme aina Kristuksen rakastavan käsivarren ulottuvissa. Hän antaa voimaa elää tahtonsa mukaan. Hän antaa armonsa, joka nostaa, kun emme yksin jaksa.

Sanna Komulainen
Iisalmen seurakunnan kirkkoherra

Jätä kommentti

*