Istun nuotiolla. Luonto on herännyt ja on täynnä ääntä ja elämää. Uskoa tulevaisuuteen ja luottamusta siihen, että kesä tulee tänäkin vuonna. Tuoksuu kevät.

Vastapäätä nuotiolle istuu mies urheiluvaatteissa, anorakissa. Pyyhkäisee hikeä otsalta ja kehuu säätä. Keittelemme kahvit. Ja tässä hetkessä elämä hymyilee koko kasvoillaan.

”Ka, kerrohan helatorstaista.” Mies kohottaa puukkoani kasvojen tasolle. Pitelee sitä kahvasta peukalo-etusormi-otteella ja tarkastelee puukkoa vasen silmä suljettuna. ”Katsos, tässä sinun tuppiroskassa on helat kahvan molemmissa päissä. ”Tämä on alahela, ja tämä ylähela.” Mies opastaa. ”Ja jos puhutaan helatorstaista, tulee vääjäämättä mieleen päivä, jolloin esimerkiksi noita heloja työstetään, lyödään paikoilleen tai myydään torilla.”

Mies laskee puukon, tökkää sen penkkiin pystyyn, ja jää odottamaan vastaustani muikistellen. Muikistellen niin kuin vain isäntämies nuotiolla voi muikistella.

”Kiitos opastuksesta.” ”Eli ylähela ja alahela” Lausahdan ykskantaan ja kohennan nuotiota.

”Kas, ruotsalaisilla on helppoa. Nimittäin heillä on Kristi himmelsfärdsdag. Vapaasti suomennettuna siis Kristuksen ylösnousemuksen päivä, taivaaseen matkaamisen päivä. No, meidän helatorstai tullee myös ruotsin kielestä, pyhää tarkoittavasta helg-sanasta.” Ukko nyökyttelee hyväksyvästi selostukselleni. ”Ja se on, yhä edelleen, kirkollinen vapaapäivä.” Jatkan, ja ryystän kuuluvasti kahvit. Tarjoan ukolle viimeisen pullan.

”Niin, vapaa. Ja kunpa vain pysyisikin sellaisena. Moni kyllä mielellään ottaa palkallisen vapaapäivän, sen kummemmin pohtimatta minkä muistoksi päivää vietetään. Helatorstai on muuten, nuori mies, neljäkymmentä päivää pääsiäisestä. Tänä armon vuonna se on tarkalleen 18.5.” jatkaa ukko.

”Miksi muuten kysyit?” kysyn ja katsahdan ukkoa, joka on puskenut suunsa täyteen vehnästä. Ja liottaa sitä parhaan kykynsä mukaan alas kahvilla. ”Vaikuttaa nimittäin siltä, ettei tuossa selostuksessani ollut mitään uutta.”

Ukko muljauttaa silmiään ja myöntää asian laidan. Saatuaan suunsa suunnilleen tyhjäksi ukko jatkaa. ”Kas, sinä olet nuori mies. Ja nuoret miehet harvemmin ovat kärryillä helatorstaista sen syvemmin. On lohdullista, että se yhä edelleen on vapaapäivä. Jos helatorstai siirrettäisiin sunnuntaille, mikä tietysti kuulostaisi hullulta, koska se on Helatorstai. Mutta jos kuvitellaan, että säästösyistä siirryttäisiin viettämään Kristuksen taivaaseenastumisen muistopäivää seuraavana sunnuntaina, kokisi se Marianpäivän kohtalon. Nimittäin ei menisi montaakaan aikaa, kun päivä olisi kadonnut ihmisten huulilta. Vai näkyykö Marianpäivä sinun ja perheesi elämässä jollain tavalla?” Heitän lisää halkoja leirivalkeaan ja vastaan ”Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että eipä kyllä.”

”Aivan.” Lossauttaa ukko, ja kaivaa piipun anorakin taskusta ja virittelee keskittyneesti sen tulille. ”Eipä tietysti. Nimittäin ennen oli niin, että Marian ilmestyspäivää vietettiin ennen tarkkaan ottaen yhdeksää kuukautta ennen joulua. Siis 25.3. Mutta kun Marianpäivä siirrettiin kiinteästi sunnuntaihin, katosi se pian katukuvasta.”

Nyökyttelen ja ylistän ääneen ukon viisautta. Ukko kiittelee kahvista ja lähtee jatkamaan terveellistä kuntolenkkiään.

 

 

 

 

 

 

 

 

Timo Dahlbacka
Seurakuntapastori
Iisalmen seurakunta