Helpompi on luvata kuin täyttää

Otsikon sanat lukivat ystäväni lähettämässä kortissa, siinä kuvapuolella. Olimme opiskelleet samassa lukiossa ja luvanneet pitää yhteyttä sitten kun opintiet veisivät meidät eri suuntiin. Monia vuosia kului ja sitten eräänä päivänä tuli mainittu kortti ystävältä.

Toinen kortti puskee samalla mieleeni. Sellainen käyntikortti se oli. Siinä luki kuvapuolella jotenkin siihen tapaan, että ”jos olet tavannut minut, ja myöhemmin unohtanut, et ole menettänyt mitään. Mutta jos olet tavannut Jeesuksen, ja myöhemmin unohtanut, olet menettänyt kaiken.” Minun tulee kasvaa pienemmäksi ja Kristuksen minussa suuremmaksi.

Nämä kaksi korttia ovat kadonneet, mutta niiden lähettäjät eivät. Ensimmäisen kortin lähettäjän olen sittemmin vihkinyt ja hänen lapsensa kastanut. Toinen asuu kesäisin Kirkkosaaren maisemissa ja talvisin Rapakon toisella puolella. Niin, minkä Rapakon? Menin kerran kyselemään edesmenneeseen Pieksämäen Matka-Vekkaan matkoja Rapakon taakse. Kun kerroin tämän virkailijalle, hän kysyi minulta, että Tallinnaanko? Minä jouduin tarkentamaan, että ei kun Isoon Omenaan. Kävin siellä sitten paljon myöhemmin.

Elämme adventtia, odotuksen aikaa. Ensimmäistä joulua edelsi sanomattoman pitkä odotuksen aika. Tämä nykyinen adventtiaika valmistautumisen aikana muistuttaa meitä tuosta ensimmäisestä pitkästä. Me emme jaksaisi oikein odottaa. Näin luulen. Tämän päivän kirkollinen keskushenkilö on Johannes Kastaja. Kirkkokäsikirja kiteyttää asiaa odotuksesta tähän tapaan: ”Johannes oli merkki siitä, että profeettojen ennustukset olivat täyttymässä: Vapahtaja oli pian tuleva. Kristuksen toiminnassa toteutuivat pelastuksen ajan merkit, ja samoin hän tulee yhä uudelleen sanassa ja sakramenteissa seurakuntansa keskelle pelastuksen lahjat mukanaan.” Siksi me vietämme messua Pielaveden kirkossa, ja monessa muussakin kirkossa, joka sunnuntai. Jeesus tulee keskellemme yhä uudelleen ja uudelleen. Jeesuksessa Jumala on täyttänyt sen, mitä hän on luvannut profeettojensa suulla. Jumala ei unohda.

Messun pyhyys ei kärsi lainkaan siitä, että vietämme sitä joka sunnuntai. Jos vieroksumme ajatusta jokasunnuntaisesta messusta, voi olla kyse pikemminkin siitä, ettemme ymmärrä todellista messun pyhyyttä, vaan kyse on vain tottumuksesta. Siis, että ei näin ollut ennen! Vaan olipa vaan, kun mennään ajassa tarpeeksi taaksepäin. Jokapyhäinen messu on kaikkein vanhin kristillinen käytäntö. Se on ollut yhteinen käytäntö.

Kohtaamme Jeesuksen Sanassa ja sakramenteissa jo tässä odotuksen ajassa. Vapahtajan syntymäjuhlan odotus on hengellistä odotusta. Siksi on hyvä toimia rukouksen hengessä niin kuin tutuksi ja rakkaaksi tulleessa joululaulussa sanotaan: Sydämeeni joulun teen.

Arto Penttinen

Pielaveden seurakunnan kirkkoherra ja Iisalmen rovastikunnan lääninrovasti

Jätä kommentti

*