Hyvää juhannusta!

Päivän paistaessa on helppo nähdä, mihin polku meitä vie. Sateessa tai sumussa näkyvyys rajoittuu ja todella vaikeissa olosuhteissa saattaa tietämättään ajautua kuilun reunalle. Sitten sumu katoaa, sade lakkaa ja edessä avautuu uusi tie. Joskus taas huomaa kulkeneensa pidemmän aikaa kuilun reunalla, eikä ole pelännyt, kun ei siitä ole tiennyt. Jollain tavalla me ihmiset selviämme päivästä toiseen. Elämän käännekohtia ja merkkipaaluja ei aina huomaa silloin, kun tulee niiden kohdalle. Vasta vuosien kuluttua saattaa tajuta, että uusi elämänjakso on alkanut. Uusi syntyy ja siihen astutaan rohkealla mielellä.

Juhannus on meille kesämme valoisimman hetken ja yöttömän yön juhlaa. Kun tänään avaamme Raamattumme, se vie meidät kauas täältä sekä ajassa että paikassa. Se vie meidät sinne, missä kaikki vuoden päivät ja yöt ovat suunnilleen yhtä pitkiä ja vuodenaikoja on vain kaksi, sadeaika ja kuiva-aika, elämän aika ja kuihtumisen aika.

Juhannuspäivän evankeliumi kertoo yhden merkittävän henkilön elämän alkutaipaleesta, Johannes Kastajasta. Herran henki näytti heidän silmillään olevan Johannes Kastajan päällä jo pienestä pitäen. Johanneksen sukulaiset ajattelivat tästä lapsesta kasvavan varmasti vielä jotakin suurta.

Yhä nykyään vanhemmat ja isovanhemmat arvuuttelevat mielessään, mitä heidän taaperostaan vielä mahtaa tulla. Varmasti jotakin suurta, sillä hän oppi kävelemään tai syömään niin varhain tai, koska hän on ollut hiljainen pohdiskelijaluonne jo kehdosta saakka. Pienen lapsen kehitystä seuraamalla voidaan päätellä yhtä ja toista lapsen tulevasta elämästä. Mutta hyvistäkään arvuutteluista huolimatta emme kykene kovin tarkkaan arvioon. Kuitenkin sitten, kun lapsesta on jotakin tullut, sanomme, että eikös hän aina ollut sellainen.

Evankeliumit eivät kerro meille Johanneksen vanhempien odotuksista tai siitä, täyttyivätkö nämä. Oliko Johanneksen nukkavieru elämä autiomaassa heille onnen asia? Sanoivatko he ylpeänä pojastaan: ”Se on meidän Johannes.” Vai oliko Johanneksen kutsumus heille pettymys? Johannes Kastajan suuruus ei ollut hienossa urassa. Se oli hänen sanomassaan Jeesuksesta Kristuksesta. Jumalan valtakunta oli tullut lähelle. Hän oli totuuden tinkimätön esitaistelija ja samalla Herransa nöyrä palvelija. Se, pitivätkö muut ihmiset Johannesta merkittävänä, ei ollut hänelle itselleen tärkeää. Kristusta osoittaen hän sanoi: ”Hänen on tultava suuremmaksi ja minun pienemmäksi. Hänen tulee kasvaa ja minun vähetä”. Johanneksen suuruus oli hänen pienuudessaan. Hän antoi kaiken kunnian Jumalalle vaatimatta sitä lainkaan itselleen.

Ei siinä ole mitään pahaa, jos haluaa tässä maailmassa hyvän ammatin ja pärjätä omillaan. Mutta Jumalan valtakunnassa maallisilla arvostuksilla ei ole mitään merkitystä. Halu osoittautua suureksi Jumalan silmissä on jo lähtökohdiltaan väärä. Jumalan edessä me olemme pieniä. Kukaan ei ole toistaan parempi, kenenkään ei tarvitse osoittaa paremmuuttaan. Siksi juhannuksenakin päähuomio tulee olla Hänessä. Jumala on avannut lähteen, josta ei puutu vettä. Hän on sytyttänyt auringon, joka ei koskaan sammu. Maallinen kesä parhaimmillaankin on vain kalpea aavistus kirkkauden valtakunnasta. Pelkkä auringon valo ei kuitenkaan riitä poistamaan ihmistä ahdistavaa pimeyden mahtia. Yöttömän yön juhlankin ylle lankeaa niin usein pettymysten varjo. Tarvitsemme aamun koiton korkeudesta, maailman valon, armahtajan ja kuoleman voittajan. Juhannuksena

ylistämme Jumalaa pelastuksen lahjasta Kristuksessa. Juhannus on Johannes Kastajan muistopäivä.

Meille suomalaisille kesällä on suuri merkitys, kun pitkä pimeä talvi on taitettu ja saamme nauttia vihreästä ja vehreästä kesästä. Saamme nähdä luonnon vihreän kauneuden, kukkien nousevan talven jälkeen ja ennen kaikkea myös me koemme usein mielen virkeyttä luonnon kylpiessä valossa. Rakas Taivaan Isämme on luonut meille kauniin ja monimuotoisen luonnon. Sen kauneuden keskellä voimme nähdä kaikki Jumalan luomistyön ihmeet.

Einari Vuorela runo ”Toukokuu” on mielestäni kuvaava ja sopii hyvin myös näin keskikesän juhlaan:

”Tuli Toukokuu, järvet kahleensa luo,
vaarit vikkelään kalalle soutaa;
lapset koivuissa makea mahlaa juo,
kaikki maisemat tulvivat poutaa.
Tuli Toukokuu, tuvat tyhjiksi jää,
väet ulkona töillänsä hyörii.
Käet kunnailla kukkua helkyttää,
pihaseipäissä väkkärät pyörii.”

Siunattua juhannusta ja kesää! Pidetään huolta toinen toisistamme myös keskikesän juhlassa.

Iisalmen kirkkoherra Sanna Komulainen.

 

 

 

 

 

 

Sanna Komulainen
Iisalmen seurakunnan kirkkoherra

Jätä kommentti

*