Jeesus virvoittaa meitä matkallamme

Pieni taimi kasvaa maasta.

Tämän sunnuntain pyhän teema on Pyhän Hengen odotus ja ensi viikolla onkin jo helluntai. Kristityn elämä on odotusta. Me odotamme monia asioita meidän elämässämme. Odottaminen tekee elämästä mielekästä, mutta joskus siihen voi liittyä myös huolta ja jännitystä tulevasta. Mutta me tiedämme, että tulevaisuudessa meitä odottaa Kristuksen paluu ja taivasten valtakunnan lopullinen saapuminen luoksemme. Tämän päivän evankeliumi muistuttaa meitä siitä, että Kristus on kanssamme, vaikka Jumalan suunnitelma on edelleen käynnissä. Jeesus kulkee rinnallamme kohti tulevaisuutta, vaikkemme näe häntä rinnallamme. Me silti tunnemme hänet. Tämän olen saanut kokea palvellessani uutena pastorina.

Vuosi sitten olin ordinaatiokoulutuksessa. Tässä koulutuksessa uusia pastoreita valmennettiin seurakunnan palvelukseen. Koulutus huipentui pappisvihkimykseen helluntaina. Koulutukseni aikana suunnittelin ensimmäistä puhetta pastorina. Kuvailin puheessani maaperästä, jolla me saamme kasvaa kristittyinä. Vertasin puheessani kristityn elämää puun kasvuun. Kun mietin tarkemmin ensimmäisen puheeni sisältöä, se tuo mieleeni tämän pyhän evankeliumin. Usko on vienyt meidät kaikki kerran maaperälle, jossa me saamme kasvaa läpi elämän. Tämä maaperä on yksi ja yhteinen uskomme, joka on perusta meidän kirkollemme. Tällä maaperällä emme kasva uskossa pelkästään omasta tahdosta, tai omin voimin, vaan Jumala tekee sen. Jumala hoitaa meitä monin eri tavoin ja siksi on tärkeää hoitaa omaa uskonelämää. Jumala virvoittaa meidät uudelleen ja uudelleen.

Joh. 7:37 ”Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: »Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon”

Muistan urani ensimmäisten viikkojen aikana kokeneeni suurta jännitystä, kun valmistelin ensimmäisiä toimituksia. Aluksi kävin mielessäni suurta kamppailua siitä, kuinka voittaisin jännityksen ja epävarmuuden tunteen. Ensimmäisten viikkojen aikana silloinen esimieheni sanoi minulla jotain, jonka muistan läpi elämän ”Petteri, me emme palvele omin voimin, Kristus on kanssamme”. Minulla kesti hetken sisäistää tämä, mutta sanat jäivät vahvasti mieleeni. Pian löysin tavan, johon turvaudun yleensä ennen toimituksia, tai muita jännittäviä tilaisuuksia. Ennen toimituksia hiljennyn, rukoilen ja luen Raamattua. Rukoilen, että Jumalan tahto tapahtuisi kauttani. Tämä tuo helpotuksen turhaan jännitykseen, koska tiedän, että Kristus palvelee kanssani hengen välityksellä.

Joh. 7:38 ”Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan”

Näin Kristus ravitsee meitä matkallamme ja Pyhä Henki välittää Kristuksen luoksemme. Vain korotettu ylösnoussut Kuningas pystyi avaamaan tämän yhteyden meidän keskuuteemme. Henki jatkaa työtään keskuudessamme ja luo yhteyden Jumalan. Rukoile sinäkin, että Kristuksen tahto tapahtuu sinun elämässäsi ja arjessasi.

Petteri Suomalainen.

 

 

 

 

 

 

Petteri Suomalainen
Seurakuntapastori
Lapinlahden seurakunta