Kirkko on rukouksen huone

Lähikuva rukoilevan ihmisen ristissä olevista käsistä.

Menetkö kirkkoon kuin marketiin? No nyt kai kirkolla ja marketilla on enemmän yhteistä kuin aikoihin. Kummankin sisäänkäynnin yhteydessä käytetään käsidesiä. Mutta normaaliaikoina yhteistä ei juuri ole kirkolla ja marketilla. Minä kyllä tarvitsen kumpaakin.

Olet kenties menneillä matkoilla käynyt muissakin kuin vain luterilaisissa kirkoissa. Katolisesta kirkosta saatat muistaa kirkkosalista ulko-oven lähettyviltä pienen vihkivesialtaan. Katolilainen uskova kastaa sormensa siihen ja tekee ristinmerkin polvistuen samalla. Ortodoksisessa kirkossa tuon kirkon jäsen tekee usein ristinmerkin kolmesti ja kumartaa.

Kun minä olin nuori pappi, jumalanpalvelus jatkui alkuvirren jälkeen niin sanotulla johdantolauselmalla ja pienellä kunnialla: Kunnia olkoon Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, niin kuin alusta ollut on, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Nykyään jumalanpalvelus jatkuu alkuvirren jälkeen alkusiunauksella: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Sen yhteydessä voimme tehdä ristinmerkin, niin pappi kuin seurakuntalainenkin. Mutta koska jumalanpalvelus alkaa? Se ei oikeastaan ala jumalanpalveluksen alkusoitosta, vaan siitä hetkestä, kun päätät lähteä kirkkoon. Daavidin psalmin sanoin: ”Ilo valtasi minut, kun kuulin sanan: Me lähdemme Herran huoneeseen!” (Psalmista 122) Ei ole samantekevää, millaisin mielin menemme sinne, minne menemme.

Kirkkoon emme ensi sijaisesti mene tapaamaan tuttuja, vaikka seurakuntayhteys uskovia kannatteleekin, vaan menemme elävän Jumalan eteen. Jumalanpalvelukseen menemme yhtä aikaa yksin ja yhdessä. Jumala siis kutsuu. Jumala puhuttelee sanallaan. Jumala palvelee ehtoollisessa itsensä antaen. Jumala siunaa ja lähettää jatkamaan matkaa.

Ensimmäisen kutsun yhteiseen jumalanpalvelukseen olemme saaneet jo pyhässä kasteessa. Siinä meidät on liitetty pyhään kristilliseen seurakuntaan. Kasteessa kolmiyhteisen Jumalan nimeen olemme kuulleet mahtavan kajahduksen taivaasta: ”Älä pelkää! Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun.” Samat sanat saatamme kuulla yhteisessä jumalanpalveluksessa, silloin armon ja anteeksiannon sanoina. Jumala on rakkaus. Rakkaudessa ei ole pelkoa.

Ristinmerkin rukouksella pyydämme vaikkapa aamuin illoin, tai kirkkoon tullessamme, että Jumala siunaisi ajatuksemme, tunteemme ja kättemme työt. Samalla iloitsemme kiitollisina siitä, että Isä antaa meille luomakunnan, Poika pelastavat tekonsa ja Pyhä Henki kaikki lahjansa. Me uskomme yhteen Jumalaan, joka on ilmoittanut itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

Tämän uskon ilmaisemme uskontunnustuksessa, joka on paitsi tunnustamista, myös rukousta: ”Jumala, minä uskon, auta minua epäuskossani”. Emme me valmiita ole, olemme matkalla, nytkin poikkeusaikana, vaikka olisimme kotonamme. Elämää kutsutaan usein matkaksi, jota varten ei ole tarvinnut ostaa matkalippua. Kristittyä kutsutaan luottamuksen pyhiinvaeltajaksi.

Tällä matkalla on paljon hyvää ja kaunista, mutta paljossa on meidän hyvä kääntyä Isän puoleen, ja sen voimme tehdä Pojan kautta Pyhässä hengessä.

Valoisaa, lämmintä ja turvallista kesää kaikille!

Arto Penttinen.

 

 

 

 

 

Arto Penttinen

Pielaveden seurakunnan kirkkoherra ja Iisalmen rovastikunnan lääninrovasti

Jätä kommentti

*