Kunnanlääkärit takaisin!

Opiskeluaikoinani olin kerran olutpanimossa kesätöissä. Koska jouduin siellä nostelemaan painavia oluttynnyreitä, minun piti käyttää turvakenkiä. Oikean jalan kenkä sitten hiersi isovarvastani ja varvas kipeytyi niin pahasti, että jouduin menemään työterveyslääkärin pakeille. Kun otin kengän ja sukan jalasta, lääkäri suorastaan pelästyi näkyä. Varvas oli turvonnut kaksinkertaiseksi ja kynnen alta valui keltaista visvaa. Lääkäri sanoi, ettei tämä ole hänen alaansa ja lähetti minut toiselle lääkärille.
Jeesuksen elinaikaan lääketiede ei ollut vielä jakaantunut miljoonaan pikku erikoisalaan. Jeesus hoiti nykyajan näkökulmasta usean erikoislääkärin työsarkaa: hän oli parannettavien tautien perusteella mm. neurologi, silmälääkäri, gynekologi, tartuntatautilääkäri, ortopedi ja psykiatri. Lasaruksen tapauksessa potilas herätettiin henkiin kuolleista.
Tiede on jakanut ihmisen miljoonaksi pikku osaseksi. Kuitenkin ihmiskunnan tiedossa on aina ollut, että ihminen on jakamaton kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.  Varpaisjärvelläkin toimi aikoinaan useampikin kunnanlääkäri, jota pidettiin lähes Jeesuksen veroisena parantajana. Ei heillä kuitenkaan sen kummempia parannuskeinoja ollut: sulfaa ja kamferia lähinnä. Syy lääkärien legendaariseen maineeseen onkin siinä, että he kohtasivat ihmisen kokonaisvaltaisesti. He eivät hoitaneet vain sairautta, vaan heillä oli aikaa ja taitoa hoitaa koko ihmistä.
Voitaisiinko sote-uudistuksen viranomaiskäytännöissä ottaa käyttöön Jeesuksen ja kunnanlääkäreiden vanha taktiikka: ei eristäydytä, vaan tullaan ihmistä lähelle, ei ulkoisteta keskustelua, vaan kohdataan kokonaisvaltaisesti, ei tarkastella ihmistä ainoastaan tietokonepäätteeltä, vaan katsoen silmiin ja sydämeen eikä lähetä ihmisiä neuvottomana matkaan? Tämän voi sitten laajentaa itse kunkin asenteisiin. Meillä kaikilla on etuoikeus jakaa eteenpäin sitä rakkautta ja hyvää, jota olemme Jumalalta saaneet.

Olli Kortelainen
kirkkoherra
Varpaisjärven seurakunta

Kommentit

  • Pielakas

    Ennen aikaan lääkäreillä olikin vapaampaa, kun ihmiset eivät rohjenneet eivätkä juuri voineetkaan valittaa hoitovirheistä. Kunnanlääkärin työ oli itsenäistäkin sekä vaihtelevaa, kun piti kiertää pitäjälläkin. Nykyajan virkalääkäreitä painaa kova vastuu, joka saa heidät keskittymään itse vaurion hoitotyöhön, ei enempään ole säästöpaineissa aikaakaan. Eivätkä potilaat ole enää niin nöyriä.
    Eli ei taida paluu entiseen enää onnistua. Mutta voihan yrittää keksiä uusia ihmisläheisiä ratkaisuja – niistä tosin tulee keksijöille lisää vastuuta ja riskejä – sellaisia, jotka mielellään säästävät aikaa ja rahaa, eivät missään nimessä lisää niiden tarvetta.

Jätä kommentti

*