Laskiaissunnuntai

Tänä pyhänä saamme viettää iloista laskiaissunnuntaita. Voimme nauttia laskiaispullia ja muita erilaisia herkkuja.

Itse muistan lapsuudestani, kuinka laskimme pulkalla ja kelkalla mäkeä alas. Voi sitä iloa ja riemua. Ulkoilun päätteeksi pääsi nauttimaan kuumaa juomaa ja syömään hyviä herkkuja.

Nykyisin puhutaan ja keskustellaan vakavasti ilmastonmuutoksesta, kuinka maapallon lämpötila nousee. Varmasti tämä perustuu tosiasioihin, kun täältäkin Ylä-Savosta puuttuvat hanget korkeat nietokset. Vuodet eivät tietenkään ole veljeksiä mutta tänä talvena aika monessa Suomen paikassa ei päästä nauttimaan ja kokemaan talvisista pakkaskeleistä ja lumikinoksista.

Me kaikki elämme yhdessä ja vaikutamme yhdessä moniin eri asioihin täällä maapallolla. Onneksi meillä täällä Suomessa on moni asia hyvin ja saamme elää kauniin ja puhtaan luonnon keskellä.

Nykyisin on alettu ymmärtämään vastuullista kuluttamista ja pyrimme ottamaan huomioon monia näkökulmia ostopäätöksissämme. Tällä tavalla voimme päästä osaltamme vaikuttamaan siihen, että jokaisella ihmisellä olisi hyvän elämän mahdollisuus. Yksinkertainen elämäntapa ja toisen huomioon ottaminen antavat mielekkään ja hyvän sisällön elämään.

Timo Vainikainen
kirkkoherra
Varpaisjärven seurakunta

Jätä kommentti

*