Leirit, kirkot ja hautausmaat

Joskus puoli vuosisataa sitten kerrotaan Utsjoen kirkkoherran ilmoittaneen: ”Lomani aikana vaimoni hoitaa kirkkoherranviraston ja Jumala Utsjoen seurakunnan.”
Useimmissa seurakunnissa on nykyään sen verran työntekijöitä että aina joku on töissäkin. Mutta hiljaisempaa seurakunnassakin on heinäkuun loma-aikaan. Tai ainakin erilaista. Kesä on ensinnäkin leirien aikaa. Rippikoulut, lasten ja varhaisnuorten leirit sekä partioleirit kuuluvat kesään ja vetävät työntekijät pois kaduilta ja toreilta leirikeskusten hälinään. Leirit ovat säilyttäneet suosionsa vuodesta toiseen. Ensijännityksen jälkeen nuoret nauttivat yhdessäolosta ja leirin päättyminen on haikea paikka.
Toiseksi kesään kuuluvat turistit ja kesävieraat. Monet kirkot ovat avoinna tutustumista ja hiljentymistä varten, ja samalla työllistetään nuoria kirkon oppaina. Monessa pitäjässä merkittävimpiä nähtävyyksiä onkin kirkko, jossa historia ja nykypäivä kohtaavat. Pyhänä matkailijat ovat tervetulleita myös jumalanpalvelukseen.
Kolmas kesäinen aktiviteetti ovat hautausmaat, joissa loma-aika on vilkkainta sesonkia. Hautoja käydään katsomassa ja hoitamassa, ja vanhoja sukuhautoja etsitään. Hautojen ja hautausmaiden hyvä hoito on monille tärkeää, ja puutarhaväki tekee parhaansa herkässä ja vaativassa työssään.
Toki seurakunnissa tapahtuu yhtä ja toista muutakin myös kesäaikaan, vaikka lomakausi erilaiselle tuntuukin. Mutta silloinkin kirkko on keskellä kylää ja toivottaa kävijät tervetulleiksi.
Lauri Jäntti
kirkkoherra
Lapinlahti

Jätä kommentti

*