Näin kevään aikana seurakunnissa tarkastellaan mennyttä vuotta ja käydään läpi niin talouslukuja kuin toimintakertomuksia. Tarkastelemme onnistumisia ja kehittämisen paikkoja. On haastavaa olla joskus todella rehellinen siinä, olisimmeko pystyneet parempaan. Olisimmeko voineet toimia toisin?
Pyhän evankeliumissa Jeesus kertoo miehestä, joka lähti kylvämään. Osa siemenistä putosi tien laitaan, siinä taivaan linnut söivät maahan tallaantuneet jyvät. Osa putosi kalliolle ja lähti kasvuun, mutta oraat kuivettuivat ja osa putosi keskelle ohdakkeita, jotka tukahduttivat kasvun. Osa kuitenkin putosi hyvään maahan ja tuotti satakertaisen sadon.
Meidän työmme kuluneenakin vuonna on ollut kuin maahan kylvettyjen jyvien. Kaikki työ ei aina kanna hyvää satoa ja osa työstä, varsinkin näin pandemia-aikana, on tuntunut kovin turhauttavalta. Esimerkiksi silloin, kun olemme suunnitelleet asiat hyvin ja sitten kaikki on täytynyt muuttaa joskus aivan viime metreillä. Olemme kuitenkin saaneet myös kohdata kasvokkain ja tehdä työtä, jonka olemme kokeneet tuottavan satoa. Olemme saaneet kokea tekevämme tärkeää työtä ja olla Jumalan käsinä ja jalkoina tässä maailmassa.
Jeesus oli Jumalan tahdolle kuuliainen koko elämänsä ajan aivan loppuun asti. Jeesuksen esimerkin tapaan Jumala haluaa antaa meillekin sellaisen tärkeän tehtävän, jonka voimme kokea itsellemme arvokkaaksi ja rakkaaksi.
Jeesuksen uskollisuuden takia kastettavia kutsutaan kasteessa Jeesuksen seuraajiksi. Tuolloin Jumala on antanut myös armonsa ja rakkautensa meille.
Vähitellen, vuosi vuodelta, Jumala valmistaa meitä hänen tehtäväänsä silloinkin, kun emme sitä itse huomaa tai koe. Hän kasvattaa meitä sellaiseen tehtävään, jonka kanssa meidän on hyvä elää. Jumala on uskonut meidät kasvamaan sitä satoa, jonka Jeesus on kerran kylvänyt omalla uskollisuudellaan. Ole sinäkin osa tuota työtä ja tule mukaan seurakuntaan osaksi Jumalan perheväkeä.
3. Yhtä pyydän, Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain: Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain. Keiden kanssa, mihin suuntaan polku tänään avautuu? Millä tavoin Isän tahto meissä tänään tapahtuu?
4. Anna, Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään, jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään. Juuri siellä sinuun juurrun, vastuuseen viet laajempaan, taikka suostun vähimmässä uskollinen olemaan.
(Virsi 525:3,4)
Siunattua kevättä ja pian alkavaa paastonaikaa toivottaen.
Sanna Komulainen
Iisalmen seurakunnan kirkkoherra