Matti ja Liisa

Reilun kolmen kuukauden työskentelyn jälkeen minua on ihmetyttänyt usein kaksi nimeä, jotka pyörivät Lapinlahdella muutamissa paikoissa – eli Matti ja Liisa. Heidän mukaansa on nimetty koulu, lehti ja paikallinen huoltamoyritys asemaksi asti. Enpä tiennyt keneltä heistä kysyä, mutta yhden työtehtävän aikana minulle asia kerrottiin. Kyse on päähenkilöistä Juhani Ahon romaanista Rautatie. Ja kumma kyllä, tämä kirja löytyi omasta kirjahyllystäni ja tällä hetkellä se on iltalukemistoani.
Aho kirjoittaa kiehtovasti ja kuvaa vieremäläisen korven asukkaan ihmetystä, kun hän saa rovastilta kuulla sellaisesta ihmeestä kuin rautatiestä Lapinlahdella. Ahon voi sanoa kirjoittaneen aikansa science fictionia, tieteiskirjallisuutta, sillä Savon rata avattiin käyttöön vajaa parikymmentä vuotta myöhemmin. Mutta ihmetys on rautatiestä ollut varmasti iso 1880-luvulla Suomessa.
Jo kirjan alussa rovastin hahmo herätti kiinnostukseni. Meikäläisen modernin ajan papin on hankala asemoitua 1800-luvun lopun rovastin asemaan, jolloin papisto oli yläluokkaa, koulutettua ja varakasta verrattuna tavalliseen kansaan. Kunnioitus varmaan nousi papinviran asemasta ja siitä aiheutuneesta herran pelosta. Nykyään pappien maisterikoulutus on tavallinen perustutkinto, palkkaus keskituloisten tasoa ja viranhaltijan kunnioitus tulee siitä, miten kanssaihmisiä kohtelee: lämmöllä, aitoudella ja kunnioituksella.
Mitä tänä päivänä Matti ja Liisa lähtisivät Vieremältä Lapinlahdelle katsomaan? Viime kevään Jeesus Kristus Supertähti –rockooppera ainakin toi väkeä eri paikkakunnilta. Itsekin kävin oopperan katsomassa silloisen työpaikkaseurakunnan vastuuryhmän kanssa. Olihan se komeaa nähtävää ja ihmetystä minä koin taidokkaasta musiikista ja taiteesta, kun Jumala käyttää ihmisen luovuutta hyväksi. Pelastussanoma taipuu eri kielillä, jopa rockin kielelle asti. Vaikka todennäköisesti Matti ja Liisa saapuisivat katsomaan rockoopperaa, se ei ole ihan oikea vertailukohta tässä paikkaa.
Olisiko sittenkin sopivanlaista science fictionia, jos nykypäivän Matti ja Liisa saapuisivat bussilla tutustumaan uuteen Lapinlahdelle saapuvaan 500 km/h kulkevaan luotijunaan? Junalla luonnollisesti matkustaisi Lapinlahdelta Helsinkiin ja sieltä suoraan Suomenlahden alitse Tallinnaan – koko matka kahdessa tunnissa.

Ville Hassinen
seurakuntapastori
Lapinlahden seurakunta

Kommentit

  • Köpötti

    Vai että jumala ohjasi rockmusikaalin!

    • Ville Hassinen

      Jumala voi ohjata sekä suoraan että välillisesti. Hän ohjasi minut sinne välillisesti työkaverin kautta. Eikä kaduta yhtään, että lähdin tuota musiikaalia katsomaan. Upea teos kokonaisuudessaan ja hyvin erilainen tulkinta, mitä aiemmin olen nähnyt.
      Musiikki on yksi kieli, jolla Jumalan sanomaa välitetään. Mitä muutakaan jumalanpalvelusten virret ovat kuin laulettua rukousta, tunnustusta ja julistusta?

  • Hannakaesa

    Barbara Gartlandiako sitä tuli äidinkielen tunneilla luettua ja jätettiin Suomalaiset klassikot lukematta!

    • Ville Hassinen

      Juhani Ahon Rautatietä ei ainakaan luettu. Seitsemän veljestä kylläkin ja Minna Canthin Työmiehen vaimo, muttei oikein mitään muuta. Tuntemattoman sotilaan luin ehkä oma-aloitteisesti, tai koulussa, en enää muista.

  • Ville Hassinen

    Hei, mie nyt vasta huomasin, että tänne voi kommentoida!
    Siispä kiitos kommenteistanne! Luojan lykkyä lopputalveen!

Jätä kommentti

*