Ketä meidän on autettava? Siinä pohtimista riittää. Jeesus on kertonut tunnetun kertomuksen laupiaasta samarialaisesta (Luuk.10:25–37). Se lähtee liikkeelle sen pohdinnasta, kuka on lähimmäinen. Asiassa riittää miettimistä. Silloin ja nyt.

Kertomuksen mies joutui rosvojoukon yllättämäksi matkallaan. Tie kulki vaarallisella reitillä. Sen varrella piileskelivät maantierosvot, jotka saattoivat ryöstää elannokseen. Vaatteet olivat heille tarpeen. Matkalaisilta saattoi myös ryöstää aasin, se oli hyvin tarpeellinen. Tavarat ja rahat olivat nekin hyvä saalis.

Rosvot pääsivät yllättämään kertomuksen miehen ja miesparka jäi henkihieverissä tielle. Sen jälkeen tiellä riitti ohikulkevia. Papista temppelin palvelijaan. Autettava mies oli kenties väärä henkilö väärässä paikassa. Askeleet menivät ohitse. Auttamaan ei syystä tai toisesta jääty. Ehkä katse poispäin kääntyneenä. Lopulta apu saapui. Silloin kun on hädässä, kokemus avun saapumisesta on valtava. Joku kuulee. Joku näkee. Ehkä selviän. Mutta. Voi harmi. Auttaja oli aivan väärä henkilö. Vieras. Vieraaseen kansaan kuuluva. Apu oli kuitenkin tarpeen eikä hädässä oleva kieltänyt auttamasta. Oli varmaankin vain helpottunut.

Meidän on varsin helppo osoittaa lähimmäisen rakkautta ja armollisuutta heille, jotka ovat jollakin tavalla samalaisia kuin me. Heille, joiden kanssa meillä on yhdistäviä asioita. Heitä autamme mielellämme. Meidän on myös helpompi ottaa vastaan apua, jos se tulee meille sopivalta taholta. Lähimmäisen rakkautemme voi joutua koetteille oitis, kun saamme eteemme ihmisen, jonka kanssa on enemmän erottavia kuin yhdistäviä asioita.

Jeesuksen esittämä kertomus kutsuu jokaista ihmistä pohtimaan itseään. Miten minä kohtaan erilaiset ihmiset? Sellaiset, jotka eivät ole omaa ryhmääni, eivät omaa kansaani. Voinko murtaa ennakkoluulot itsessäni? Kertomuksen auttaja teki niin. Hän meni paikalle, kun apua tarvittiin. ”Mene ja tee sinä samoin” – sanoi Jeesus.

 

 

 

 

 

 

Riitta Valtokari
Sonkajärven kirkkoherra