Mitä te tahdotte minun tekevän?

”Eipä ole kaveri tiellä vastaan tullut”. Näin kuulin parin ihmisen keskustelevan Jeesuksesta. Itse jäin miettimään kuultua keskustelua. Niin, totta on, että Jeesus ei ole tiellä vastaan kävellyt. Mitä emme konkreettisesti näe, niin sitä on vaikea uskoa. Toisaalta kuulemme myös vahvoja todistuksia siitä, kuinka Jeesus onkin ”vastaan tullut” ja muuttanut elämän suunnan.
Olen kuullut tarinan alkoholisoituneesta miehestä, joka juomisensa vuoksi oli joutunut eroon perheestään. Perhe asui eri osoitteessa ja mies yksiössään elämänsä sisältönä juominen. Hänen epätoivonsa syveni syvenemistään ja viimein, eräänä yönä hän rukoili toivottomuutensa pohjalta perheensä puolesta. Itselleen mies ei pyytänyt mitään, koska ajatteli, että hänessä ei ole enää mitään pelastettavaa, mutta perheen hän halusi pelastuvan. Tiedättekö kuinka kävi? Seuraavana aamuna miehelle ei enää viina maistunut ja sitä raittiutta on kestänyt jo kymmeniä vuosia tähän päivään saakka. Mies sai kokea ennen kuulumatonta rakkautta, rakkautta, joka laskeutui miehen surkeuden keskelle. Epäilemättä mies sai armon osaksensa. Siitä alkoi eheytyminen ja ennen pitkää perhe saattoi palata yhteen.
Jeesus ei moiti minua eikä sinua. Hän ei esitä uusia vaatimuksia. Hän ei ole toimeton. Hän toimii pelastaakseen meidät. Kaikella, mitä Hän meille tekee, on tämä tarkoitus. Hän on voimallinen saattamaan työnsä päätökseen. Meiltä vaaditaan nöyryyttä kuunnella Häntä. Oma ylpeytemme tai ihmisten mielipiteet voivat olla uskomme esteenä. Kaipauskin Jumalan puoleen on uskoa.
Tämä kaipaus tuli esille kotipaikkakuntani lehden artikkelista, jossa kerrottiin savolaisesta naisesta, joka oli asunut 40 vuotta Yhdysvalloissa. Hän kertoi, että kun hän tulee synnyin paikkakunnallaan käymään, niin tärkeintä on päästä kotikirkon sunnuntaiseen jumalanpalvelukseen. Silloin hän tietää tulleensa kotiin! Niin alussa kertomani miehen kuin tämä naisen tarina ovat uskon todistuksia. Jeesus kysyi opetuslapsilta: ”Mitä te tahdotte minun tekevän?”. Saman kysymyksen Hän esittää myös meille tänäkin päivänä.
Riitta Kaasinen
Riitta Kaasinen
toimistopäällikkö
Ylä-Savon seurakuntayhtymä
(Teksti on julkaistu myös 11.9.16 Iisalmen Sanomien Pietään pyhhee -palstalla)
 
 

Jätä kommentti

*