Tänään on kaikkien ikkunanpesijäin ja pyykinvalkaisijain nimikkopyhä – kirkastussunnuntai. No, juuri tästä ei ole kyse, vaikka niinkin voisi äkkiä ajatella. Sen sijaan kirkon perinteen näkökulmasta kyseessä on lähestulkoon yhtä pyhä päivä kuin helatorstai, josta kirjoittelin viime kerralla. Pyhyyden lisäksi nämä kaksi jakavat, ikävä kyllä, myös vaikeaselkoisuuden. Käsillä on siis nimestään huolimatta samea pyhä, joka vaatii kirkastusta.

Viisaiden teoksista onneksi löytyy vastaus tähänkin arvoitukseen. Lukiessa täytyy tosin olla varuillaan, ettei mene kahvi väärään kurkkuun. Oppineet teologit nimittäin kertovat, että kirkastussunnuntaissa on kyse Kristuksen transfiguraatiosta, tai toisin ilmaistuna metamorfoosista. Nämä ovat hyviä sanoja Scrabble-sanapeliin, mutta muuten täysin käsityskyvyn tuolla puolen.

Selkokielellä ilmaistuna sanat kuvaavat olomuodon muutosta. Kirjallisuudessa tämä on kautta aikain ollut suosittu teema. Ovidiuksen Muodonmuutoksissa kerrotaan esimerkiksi Ekhosta, joka kykenee puhuessaan ainoastaan toistamaan muiden sanoja, ja muuttuu lopulta pelkäksi kaiuksi. Saman teeman äärellä on myös Franz Kafka tunnetussa novellissaan Muodonmuutos: ”Kun Gregor Samsa heräsi eräänä aamuna rauhattomasta unesta, hän huomasi muuttuneensa sängyssään suunnattomaksi syöpäläiseksi.”

Aivan näin hurjasta muodonmuutoksesta ei kirkastussunnuntain evankeliumissa kerrota, mutta tapahtumat ovat silti vaikuttavia. Kun Jeesus vetäytyy kolmen opetuslapsen kanssa vuorelle, hänen ulkomuotonsa muuttuu ja hänen vaatteensa alkavat yhtäkkiä hohtaa häikäisevää jumalallista kirkkautta. Opetuslapset ovat arvatenkin hämillään, mutta samalla heille kirkastuu jotakin uutta Jeesuksesta: kyseessä on Jumala ihmisen kengissä. Jeesus siis muuttuu ja niin myös opetuslapset. Kysymys kuuluukin: Mikä minussa voi muuttua Jeesuksen äärellä?

Atte Hokkanen, vt. kirkkoherra
Sonkajärven seurakunta