Ootteko tehny syntiä?

Se oli kesä 2003, kun olin kesätöissä Siilinjärven seurakunnassa. Rippileirin kysymyslaatikkoon tuli viiden leiripäivän aikana kymmeniä kysymyksiä, joista yksi on eritoten jäänyt mieleeni: Ootteko tehny syntiä, ihan oikeesti? Ryhmän pappi vastasi hyvin, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän syntiä myös tekee. Hänkin.

Synti – se on vaikeampi sana. Sanaa ei suuresti ymmärretä nykypäivänä ja siihen tuntuu virittyvän jotain vanhanaikaista. Tämä on totta, sana on vanha, mutta parempaa ei ole taidettu vielä keksiä. Silti se on kattava sana – se on jotain kiellettyä, joka houkuttelee; se aiheuttaa itselleen tai jollekin haittaa jollain tavoin (tekijälle itselleen ainakin moraalisella tasolla); sen tekemisestä voi seurata mielihyvää ja omantunnon kolkutusta; se rikkoo Jumalan haluamaa hyvää ja hänen tahtoon sekä pilkkaa häntä.

Olenko minä tehnyt syntiä? Kyllä – liikaa joka päivä. Se on älyttömän arkista, vaikka vihastuminen liikenteessä jonkun tekemästä virheestä tai kaahaamisesta nopeusrajoituksia röyhkeästi rikkoen, vieläpä tietoisesti. Pieni moralisti herää itsessä varsin herkästi arvioimaan muita ihmisiä, jättäen sivuun sen, että on parempi katsoa itseään ensin kuin arvostelee muita.

Yksi hengellinen fraasi, vanha kuin synti, kuuluu: Jumalan sanan kylvö. Maatalouden parissa työskentelevät ymmärtävät tämän ja myös millainen tekninen suoritus peltojen kylväminen on. Silti vanha fraasi on hyvä, koska Jeesuksen ajan Israelin kylvötapa oli siementen viskominen pitkin peltoja. Olen huomannut, miten paljon pitkin poikin viskottuja Jumalan sanan siemeniä, esim. Raamatun lyhyitä sitaatteja tai lyhyttä hartauspuhetta, tarvitsenkaan arkisin. Ne ovat pieniä muistutuksia Jumalan läsnäolosta ja miten helposti voi langeta syntiin. Jumalan pienikin muistutus tai tökkäys vaikuttaa, estää jonkin synnin ja suuntaa ajatukset hyvään.

Oi että olisi onnellista, jos tehtäisiin hyvää ja oikein, mutta ihmisen tietäen se synnintekeminen on inhimillistä ja arkista. Sinällään ymmärrettävää, mutta sen inhimillisyys ei tee siitä oikeaa tai hyväksyttävää. Pappikin saa huomata elävänsä yksistään Jumalan armon varassa tässäkin asiassa, sillä jokainen on vain ihminen, eri tavoilla rikkonainen jostain kohden, eikä kukaan täydellinen tai täydelliseen hyvyyteen kykenevä. Vain yksi on täydellinen, Jumala itse, ja hän haluaa ohjata ihmisiä parempaan.

Ville Hassinen
Seurakuntapastori
Lapinlahden seurakunta

Jätä kommentti

*