Paastilleja, paastilleja!

– Paastilleja, paastilleja! huusi ruttuhattumies kojunsa varjosta ja jatkoi entistä kuuluvammalla äänellä, – paastilleja, paastilleja!

Mies myi milloin mitäkin. Häntä kutsuttiin ruttuhattumieheksi, koska hänellä oli aina päässään poikkeuksellisen leveälierinen, vihreä huopahattu. Innostuessaan hän saattoi huutaa ja huitoa niin, että se oli lentää hänen päästään. Silloin hän tarttui rivakasti hattunsa etulieristä, ja se taipui aivan mutkalle. Näin hattuun syntyi ruttu, jonka mies vain harvoin koki tarpeelliseksi oikaista. Tuon saman hatun alta hän nytkin kailotti ohikulkijoille:

– Paastilleja, paastilleja!

Hänen äänensä oli torilla niin tuttu, että vakituisimmat vierailijat eivät kiinnittäneet siihen erityisemmin huomiota. Tällä kertaa ruttuhattumies onnistui kuitenkin herättämään erään norkoilijan mielenkiinnon. Arvellen saavansa päiväänsä huvitusta hän asteli virnistellen kaupustelijan juttusille:

– Mitä se ruttu meuhkaa? Seitsemättä ihmettä?

– Kuule. Tuu vaan lähemmäs ja kurkkaa. Nyt on oiva tuote!

Ruttuhattumies kumartui ja nosti eteensä lasipurkin. Se oli puolillaan marmorikuulia muistuttavia valkeita palloja.

– Nämä ovat paastopastilleja eli paastilleja. Ne saa sut paastoomaan paremmin. Hylkäämään huonoja juttuja ja tekemään oikein et cetera.

– Mitä höpötystä! Puoskarointia!

– Kuule. Ota viis kokeeks, maksutta. Jos et huomaa muutosta, saat viis uutta tilalle!

Tarjous oli tolkuton, mutta norkoilija tarttui siihen huvittuneena:

– Hyvä on! Mutta varokin, jos menee pakki sekasin.

Paasto ei kuulunut asioihin, joita norkoilija normaalisti puntaroi. Eikä kuulunut silloinkaan, kun hän seuraavana aamuna silkasta mielenkiinnosta nappasi ensimmäisen pallon suuhunsa. Maku oli karvas mutta makea. Olo sen sijaan ei muuttunut millään havaittavalla tavalla.

– Huijausta mitä huijausta, hän tuhahti tyytyväisenä.

Kuitenkin tilatessaan grillillä vakioannostaan, kahden nakin hodaria, norkoilija alkoi aivan yllättäen tuntea käsittämätöntä vastenmielisyyttä nakkeja kohtaan. Lopulta hän pystyi syömään vain sämpylän. Seuraavina päivinä oudot sattumukset jatkuivat. Hän esimerkiksi täysin poikkeavalla tavalla palautti löytämänsä lompakon ja antoi bussissa istumapaikkansa vanhukselle.

Norkoilija päätti asettaa paastillit testiin:

– Jos nää kerran toimii, osaan tehä oikein pahemmassakin paikassa.

Mutta tällä kertaa ne eivät auttaneet. Tuohtuneena hän ryntäsi ruttuhattumiehen kojulle:

– Ei nää sun paastillit toimi! Eka niistä oli kyllä hyötyä, mut myöhemmin… Yritin tehä sovintoa kaverin kanssa, mut jouduin kääntymään ovelta, kun pää oli niin täynnä törkyä sitä tyyppiä kohtaan. Siinä ei tillit eikä lillit auttaneet.

– Kuule. Paastillit on pelkkiä makeisia. Pystyit niihin hyviin juttuihin ihan omin voimin. Mut kun kyse on kovista ja syvistä jutuista, sillon ei omat voimat aina riitä.

– Häh. Mitä sää sitte istut täällä huijaamassa ihmisiä karkkipalloilla.

– No olihan niistä hyötyä, kun kerran sait paljon hyvää aikaan. Sitä paitsi tiiän, mikä auttas sua tossa sun ongelmassa. Se löytyy paaston ytimestä.

– No mikä! Kakista ulos!

Ruttuhattumies vastasi:

– Markus 9:29: “Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.”

 

Atte Hokkanen
seurakuntapastori
Sonkajärven seurakunta

Jätä kommentti

*