Päivämme ISKOssa

Tulimme perjantai-iltana Väärnin leirikeskukseen klo 17.30 isos- ja kerhonohjaajakoulutettavien leirille. Laitoimme vaatteemme naulakkoon ja jätimme kassimme naulakon juurelle. Istuimme sohvalle odottelemaan muiden koulutettavien saapumista ennen kuin aloitimme opiskelun. Aloitimme ruokailulla, jonka jälkeen yksi ohjaajista kertoi turvallisuusohjeet, jonka jälkeen majoituimme huoneisiimme.

Majoittautumisen jälkeen puhuimme musiikista rippikoulussa ja työskentelimme ryhmissä, jossa suunnittelimme hässäköitä, eli lyhyitä iltaohjelmapaketteja nuorille. Syötyämme iltapalan kaksi ryhmistä pitivät omat hässäkkänsä. Illan kuluessa kävimme iltapesuilla. Iltahartauden jälkeen siirryimme rauhassa nukkumaan.

Lauantaina heräsimme ja siirryimme suoraan aamupalalla. Aamupalan jälkeen meillä oli hetken aikaa vapaa-aikaa, josta kellon soidessa aloitimme opiskelun. Aamun opiskelun aiheena oli kerhonohjaus ja lastenleirit. Pienryhmissä valmistelimme sketsejä ja tutustumisleikkejä. Opiskelun jälkeen pidimme lisää hässäköitä. Lounaan jälkeen opiskelimme isosen uskosta, touhusimme ulkoleikeissä ja niiden jälkeen pidimme kahvitauon. Iltapäivän opiskelussa käsittelimme leirijumista ja leiriraamista. Päivällisen jälkeen valmistelimme sunnuntain jumista Lapinlahden kirkkoon ja omaa tehtävään siunaamistamme. Illan kuluessa pidimme kaksi viimeistä hässäkkää.

Hässäköiden jälkeen opettelimme leirikäytännöistä, isosten teesit ja allekirjoitimme salassapitosopimukset, ohessa saimme myös infoa isoshausta kesän leireille. Iltapalan jälkeen alkoivat kauan odotetut saunat ja niiden lomassa teimme ikoneita. Saunojen jälkeen tuli iltahartaus ja oli aika siirtyä nukkumaan.

Sunnuntaina herätys oli jo puoli kahdeksan aikaan, koska aikaa tarvittiin leirikeskuksen huoneiden ja yleisten tilojen järjestämiseen, sekä omien tavaroiden pakkaamiseen. Saimme myös infoa tulevista asioista ja nuorisotoiminnan mainostusta. Yhdeksän jälkeen menimme bussilla Lapinlahden kirkkoon jumalanpalvelukseen. Tavarat jätimme autoon odottamaan jumalanpalveluksen päättymistä. Kirkossa meidät siunattiin tehtäväämme ja saimme isostodistukset. Jumalanpalveluksen jälkeen lähdimme kukin koteihimme.

Vaikka ISKO-koulutus on päättynyt, edessä meillä on vielä isoshaku ensi kesän leireille.

Katso uuden isosen haastattelu 

Kaan Yaman

Isoskoulutettava Lapinlahdelta

Jätä kommentti

*