Peruna ripillä

Kirkollisen sanaston käyttötavat arkikielessä ovat mielenkiintoista seurattavaa. Esimerkiksi saarnaaminen on jo pidemmän aikaa tarkoittanut samaa kuin paasaaminen tai yliholhoavaan sävyyn puhuminen. Liturgia on puolestaan siirtynyt kuvaamaan kaavamaista, samanlaisena toistuvaa puheenpartta, kuten poliittista puhetta. Viimeisimpänä löydöksenä kuulin, kuinka ravitsemusasiantuntijaksi tulkitsemani henkilö lausui radiossa, että perunalle pitäisi antaa synninpäästö.

Ajatus perunalle julistettavasta synninpäästöstä on kaikessa koomisuudessaan ajatuksia herättävä. Se johdattaa pohtimaan, millaisen käsityksen synnistä ja synninpäästöstä tuo lause oikein sisältää. Epäilemättä lausuja pyrkii sanoillaan ilmaisemaan, että perunaa on väheksytty tyystin perusteettomasti. Hyljeksinnän sijaan se tulisi jälleen nostaa arvoiseensa asemaan terveellisenä ja ekologisena ravinnonlähteenä. Toisin sanoen: peruna tulisi armahtaa sen kuvitelluista synneistä.

Ajatus on ymmärrettävä, vaikkakin nurinkurinen. Peruna nimittäin tuskin on syyllinen yhtään mihinkään. Se ei ole toimija, joka voisi valita oikean tai väärän. Se ei itsessään ilman ulkopuolelta tulevaa arvostelua ole hyvä tai huono. Perunasta ei myöskään tee syntistä se, että me ihmiset kenties olemme laiminlyöneet sitä. Se ei siis tarvitse synninpäästöäkään.

Mahtaako tämä perspektiivivirhe kuvata ihmisyyttä yleisemminkin? Usein nyrkkiä puidaan reistailevalle tulostimelle, vaikkei itse osata käyttää sitä. Sadatellaan tylsää veistä, vaikka on laiskuutta jätetty se teroittamatta. Syytetään naapuria ynseydestä, vaikkei olla tehty elettäkään lämpimien suhteiden luomiseksi. Syy ja syyllisyys ovat helppoja sijoittaa ulkopuolelle. Syntisyyden perunoita löytyy kaikkialta paitsi peilistä.

Jokaisen jumalanpalveluksen alkupuolelle sijoittuu osio, jota kutsutaan nimellä yhteinen rippi. Se sisältää seurakunnan yhteisen synnintunnustuksen sekä liturgin eli useimmiten papin julistaman synninpäästön, jonka itse Jumala lahjoittaa. Näin sama mikä sarjakuvissa tapahtuu yksityisesti rippikopin hämärissä, toteutuu jumalanpalveluksessa yhdessä ja julkisesti. Yhteinen rippi onkin yksi niistä harvoista tilanteista, joissa voi rehdisti ja vieläpä ääneen tunnustaa itsessään piilevän salonkikelvottomuuden. Rippi ei myöskään turhaan erittele suurempia tai pienempiä syntisiä, vaan se turvaraon päässä jaetulla kovalla penkillä istuva henkilö on kirjaimellisestikin samalla viivalla. Syyllisyydellä on monenlaiset kasvot, anteeksianto on yksi.

Tämän ajatuksen kannattaa antaa rauhassa sisäistyä. Sillä kun se alkaa itää, rippiin ei enää suhtaudu pelkkänä tavan vuoksi lausuttuna muodollisuutena, vaan mahdollisuutena. Parhaimmillaan se myös avaa silmät näkemään itsen ja toiset uudessa valossa. Kenties se synninpäästöä tarvitseva peruna onkin minussa itsessäni.

Atte Hokkanen
vs. seurakuntapastori
Sonkajärven seurakunta

 

Kommentit

  • jouko K

    Ei pietä vielä perunan haataisia (Savoks Pottu).
    Jätetään vielä ainakii siemen potut, jos nyt laitetaan potut mullan alle, ei ne vielä siellä kasva, eivätkä tie uusi pottuja. On siinä potattiin syömisessä sen verran syntiä, jos niitä syöp liikaa niin tulloo paha-olo !

Jätä kommentti

*