Pyhää arkea

Maanantai on minulla viikon toinen päivä. Niin se oli vielä muutama vuosikymmen sitten kaikille. Kristillinen viikko alkaa yhä sunnuntaista, ylösnousemuksen päivästä.
Moni kokee tuon ylösnousun vaikeaksi, varsinkin maanantaisin. Mutta eiköhän jokainen päivä ole ylösnousun arvoinen.
Minä koin sen tänään moneen kertaan. Aamun ensimmäinen työ oli erään viranhaltijapäätöksen valmistelu. Päätin vihdoin viimeistellä kesäteologin valintaprosessin. Täyttelin päätöslomaketta ja soittelin samalla maisteri-Pekalle. Katselin hakupapereista syntymäaikaa ja luettelin numeroita ihan ääneen… 18 ja 5 ja samassa totesin puhuvani päivänsankarin kanssa. Ilo oli onnitella, vaikka ei ihan pyöreistä vuosista ollutkaan kysymys.
Hiukan myöhemmin viimeistelin illan seurakuntaneuvoston kokousta. Ei ollut kovin suuria asioista käsillä, mutta pienilläkin on merkitystä. Ja meillä on mukava, keskusteleva neuvosto. Ei siellä seinäruusuksi suostu kukaan. Lupasivat kuvansakin seurakunnan nettiin.
Monta kiitoksen aihetta nousi tänäänkin yläkertaan. Ja yksi aihe elää kyllä joka päivä, arkena ja sunnuntaina. En tahdo ajatella päivääkään ilman kuusivuotiasta Nanaa, tuota sekarotuista rakastettuani. Ilman Nanaa en olisi lenkillä aamuisin ja iltaisin. Ja joskus päivisinkin. Nana on minulle taivaan lahja ja sanomaton ihme. Hän on umpikiltti koira. Ja omana itsenään tärkeä peili minulle. Nana on paljon kiltimpi ja hyväntahtoisempi ja hyväluontoisempi kuin minä ikinä.
Nana_19052015
Monta syytä on kääntää katse ylöspäin. Joskus siksi, mitä sieltä taas tulee. Joskus siksi, että joutsenten tai kurkien aura liitää kotikylän yllä. Joskus siksi, että pilvet ovat niin kauniita. Samanlaisia pilviä olen nähnyt vain Kapkaupungissa ja Sydneyssä ja Panamassa. Samanlaisia kuin Pielavedellä ja Säviällä.
Tänään oli märkä päivä, mutta siitä huolimatta tein työpäivän jälkeen ihanan iltalenkin tihkusateessa. Kuutisen kilometriä raikkaassa ja happirikkaassa ilmassa. En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut tästäkin nauttivani.
No en minä lapsena pitänyt sienistäkään. En kovin paljon koskenut juustoihinkaan. Enää en tunne näihin tukehtuvani. Inhokkilistani on siis hiukan lyhentynyt ja siitäkin on aihetta suunnata kiitos ylöspäin.
Elän mieluummin pyhää arkea kuin arkista pyhää. Ja siksi lopetan siihen, mistä aloitin. En osaa elää ilman sunnuntaitakaan. Sunnuntai ei tunnu sunnuntaille jos pelkästään vaaterissa makailen. Ilman kiitosta (Jumalalle) on riemun hetki vajava.
Veljesi
Arto Penttinen
lääninrovasti, Pielaveden seurakunnan kirkkoherra

Kommentit

  • Leena Pulkkinen

    Minä nautin nykyisin kaikista päivistä,minkä saan elää täällä ajassa.Katselen myös usein ylöspäin ja nään siellä pilvissä kaikkia niitä omaisia,jotka ovat poistuneet maallisesta vaelluksesta.Näen viisivuotiaan pikkuveljeni Esan,joka nukkui pois aivokalvontulehdukseen,näen jopa koirani Apin, jota muistellessani,nousee kyynel silmään.Hyvin paljon samoja ajatuksia ja asioita elän päivittäin,kuten sinäkin.Hyvin ihana kirjoitus! Kiitos Arto!

    • Arto Penttinen

      Muistot ovat tosi tärkeä osa elämää. Niin sanotusti sielun silmin saamme rakkaitamme katsella: Nyt katselemme kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.

  • Ovienulkopuolelta

    Luomiskertomuksen mukaan Jumala lepäsi seitsemännenpäivän ja pyhitti sen? Paljon on vettä virrannut Paloisvirrasakin ennen kun aletaan vietellä ”Pyhääarkea ”koirankuvamaskottina”maanantaisin?
    Nimimerkki kuvaa tämänhetkisen tilani ja suhtautumseni Evlut- ja ylipäänsä kirkkoon, eihän sen näin pitänyt mennä – vai?
    Ihmeissään sisaresi nimimerkin takana, jolle ”matkan tarkoitus on perille pääsy ja kotipolku on armontie – vai? ”Arki,pyhä, seurakunta” koirankuvalla?

    • Arto Penttinen

      Blogini kuvaa yhtä maanantaipäivää arjessani. Arkikin on siinä mielessä pyhää, että meillä ei ole päivääkään, jota Jumala ei olisi meille antanut. Joka aamu on uusi Hänen armonsa. Hän on lahjoittanut meille kaiken. Itse koen, että jollain tavalla Jumala pitää meistä huolta myös lemmikkien myötä.

Jätä kommentti

*