Rehellisin rukous voi olla vain huokaus

Uskon oppi-isät opettivat rukoilemaan isä meidän kolme kertaa päivässä – kolme kertaa päivässä. Rukoiletko sinä?

Kirkko ja uskovat vain rukoilevat kärsivien puolesta, mitä se auttaa? Tämä on erään yleisöosastokirjoituksen kysymys vuosien takaa.

On totta, että kirkon ja meidän kristittyjen, jotka siis olemme kirkko, tulisi tehdä enemmän kärsivien hyväksi lähellä ja kaukana. Olemmehan me Kristuksen käsinä ja jalkoina tässä maailmassa.

Olen saanut olla Iisalmen seurakunnan kirkkoherrana pari viikkoa. Nämä viikot ovat opettaneet niin rakkaasta kotikaupungista paljon uutta ja vanhaa. Uutta siinä, miten eri tavalla me voimme asioita hoitaa ja silti olla samalla asialla. On eri asia olla eri mieltä ja eri asia muistaa, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. Vaikka olisimme eri mieltä seurakunnan rakenteesta, tai kirkon tulevaisuuden suunnista, tai siitä, kuinka asiat hoidetaan. On tärkeää, että olemme saman Jumalan asialla ja ymmärrämme, että asioilla on aina monta näkökulmaa.

Usein tuntuu, että kirkon tulisi tehdä enemmän ja enemmän ja koskaan emme ole tehneet tarpeeksi. Emme omantuntomme edessä, emme arvostelevien mielestä, emmekä myöskään niin tarpeeksi, että avuntarve loppuisi tai paljoa lieventyisi tässä tuskan ja puutteenkin maailmassa. Mutta sen kaiken keskellä, syyllisyytemme keskellä me emme kestäisi, jos meillä ei olisi oikeutta olla Taivaallisen Isämme edessä, vain viipyä, rukoilla. Pyytää anteeksi ja anoa voimaa parempaan elämään. Emme kestä, jos emme voi jättää niitä vaikeimpia asioita Jumalan huomaan, hänen eteensä ja ennen kaikkea hänen hoidettavakseen. Oikea rukous edellytti Jeesuksen mielestä sydämen puhetta Jumalan kanssa.

Yksi pitää valmiita perinteisiä rukouksia parhaina, toinen arvostaa vapaata rukousilmaisua ja kolmas ahdistuu, kun ei saa aikaan kuin toisistaan irrallisia karkailevia ajatuksenpätkiä. Paavalikin vakuuttaa, että me emme tiedä miten meidän tulisi rukoilla oikein. Henki kuitenkin puhuu puolestamme sanattomin huokauksin. Sanojen latelun sijasta kelpaa hiljaisuus.

Jumala tietää, mitä ihminen tarvitsee, ennen kuin hän on edes ehtinyt rukoilla sanaakaan. Rukouksella ei siis voi manipuloida Jumalaa. Rukoilemalla ei voi käydä hänen kanssaan kauppaa eikä myöskään tarvitse ajatella, että Jumala antaa vain sen, mitä rukoilija muistaa pyytää. Rukous ei ole tulosvastuullista toimintaa, jonka tuotto riippuu panostuksesta. Rukous ei ole perimmältään verbaalinen sanallinen tapahtuma, jossa pyritään johonkin päämäärään ja jossa sanallisella muotoilulla olisi ratkaiseva merkitys.

Mitä rukous sitten on? Se on salattua yhteyttä Jumalaan, kaikkitietävän Jumalan sylissä ja turvassa olemista. Rukoileva ihminen ei toimi, ei suorita, pyri tai tavoittele, hän vain on. Rukouksessa saamme lakata yrittämästä.

Rukous on totuuden hetki. Se on rehellinen hetki, jossa minä ja sinä voimme olla kaikkine puolinemme, iloisena tai ahdistuneena, pelokkaanakin. Voimme riisua kaikki naamiot, olivatpa ne toisten eteen ripustettuina käytösmalleja tai sanoja. Rukouksessa voi purkaa rakkauden, vihan, ilot ja surut, kiitoksen ja kateuden. Rukouksessa ei tarvitse kääntää parempaa puolta Jumalaa päin, koska hän tuntee meidät paremmin kuin me itse. Meidän ei tarvitse valikoida sanojamme ja pelätä,

että voisi rukoilla vääriä asioita. Usein se rehellisin rukous voi olla vain huokaus. Pääasia on Jumala tietää ja hänen Henkensä auttaa.

Vaikeita aikoja on eletty ennenkin ja aina niistä on selvitty. Yhdessä selviämme myös näinä poikkeusaikoina!

 

 

 

 

 

Sanna Komulainen
Iisalmen seurakunnan kirkkoherra

Jätä kommentti

*