Kuka saa huutaa avukseen Jumalaa?
Ehkäpä olet huutanut avuksesi Jumalaa ja olet kysynyt, miksi Jumala ei kuule sinua? Ehkä päällimmäinen tunne on ollut, ettei sinulle ole vastattu. Joku on saattanut luetella sinulle ehtoja, jotka sinun tulisi täyttää, tai niitä voi nousta myös sisältäsi. Pitäisi olla parempi ihminen, pitäisi olla uskova, että voisi huutaa Jumalaa avuksi ja hän kuulisi sen.
Jumalan apu ei ole vain kertakäyttötavaraa, eikä kristillinen usko ole hetken huumaa. Siinä on kyse uskon maailman avautumisesta ja siinä elämisessä arjessa ja juhlassa. Jeesus tulee kyllä sinne, missä häntä tarvitaan, missä kyyneleet kastelevat nukkumaan käyvän tyynyn ja missä tapaillaan sanoja rukoukseen kivun ja toivottomuuden keskellä. Jumalamme on siellä, missä maailma ja synti ovat vieneet ihmisarvon ja ihminen jätetty yksin pärjäämään omien ongelmiensa kanssa.
Jumala tekee työtään sielläkin, missä ihmissilmä ei sitä näe. Meillä on mahdollisuus nähdä vain ihmisen ulkonainen käyttäytyminen, ehkä hänen seurakunnallinen osallistumisensa, ehkä joskus hänen rukouksensa ja suunsa todistusta, mutta ainoastaan Jumala katsoo sydämeen ja näkee elämämme toisin kuin me itse.
Miksi tulla Jumalan luo? Miksi tulla kirkkoon? Eikö ihminen osaa itse ratkaista omia ongelmiaan? Eikö ylitsepursuavien nautintojen, kokemusten ja elämysten tarjonta riitä tyydyttämään elämän tarkoituksen etsintää. Eikö monenkirjava uskonnollinen maailma johtajineen tarjoa tietä taivaaseen, jokaisen osallistujan omien toiveiden mukaisesti. Eikö elämän mielekkyys ja rauha löydy sieltä. Niin moni vielä tänäänkin kääntää päänsä pois kuullessaan kirkkomme ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta.
Sillä me olemme oman elämämme tuhlaajapoikia ja tyttäriä, jotka väistelemme Jumalaa emmekä tahdo ottaa häntä kuuleviin korviimme. Silti Jumala ei lakkaa meitä rakastamasta tai olemasta meistä kiinnostunut. Hänen luokseen saamme aina palata. Hänen rakkautensa meitä kohtaan ei koskaan lopu.
Uskossa Jumalaan voimme lakata otsa hiessä yrittämästä ja luottaa siihen, että kyllä Jumala armahtaa luotujaan, sen armon olemme saaneet lahjaksi, sitä ei ansaita. Meiltä vaaditaan vain suostumista sen armon vastaanottamiseen.
Jeesuksessa me ymmärrämme Jumalasta jotakin suurta. Jumala rakasti meitä ihmisiä niin paljon, että antoi naulita ainoan poikansa ristille, jotta hän voisi sanoa meille: ”Minä en tuomitse sinua.” Me emme ole sitä omilla teoillamme ansainneet, se on Jumalan lahjaa meille. Armo on sitä, että Jeesuksen tähden me kelpaamme tällaisena kuin olemme.
Paastonaika kutsuu meitä kulkemaan matkaa Jeesuksen jalanjäljissä. Ehkä hänen vaiheistaan voimme löytää jotain samaa itsemme kanssa, ehkä näinä aikoina voimme löytää ilosanomasta myös lohtua ja turvaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että paastonaika on hyvä hetki kääntää katseemme itsestämme lähimmäiseen.
Virrestä 54 :
1.
”Käykäämme nyt Jerusalemiin
ja yhdessä paastotkaamme
ja Jeesusta kärsimystiellänsä
nyt nöyrästi seuratkaamme.”
Siunattua paastonaikaa toivottaen
Sanna Komulainen
Iisalmen seurakunnan kirkkoherra
