Joensuussa asuessani kohtasin kerran hämmentävän, mutta iloisen, tilanteen. Olin Joensuun kirkossa jumalanpalveluksessa ja sen loputtua minulle tuli tuntematon ihminen sanomaan, että hänelle tuli tarve siunata minua. Hän oli tehnyt sen ja kertoi siitä minulle. Elämässäni ei ollut mitään erikoista siinä, vaan aivan tavallista arkista menoa. Nainen ei tiennyt siunanneensa kirkon pappia, mutta hänen tekonsa puhutteli minua. Keskellä arkea Jumala siunaa ihmisiä yllättäen.
Siunaaminen on yksi tapa rukoilla toisen ihmisen puolesta. Tutuin on varmaan iltarukouksessa jättää läheiset Jumalan huomaan ja näin teki edesmennyt isoäitini – hän rukoili lastensa ja lastenlastensa puolesta joka ilta. Välillä puhelimeeni tulee ystäviltäni pyyntö rukoilla hänen puolestaan, joskus saatan laittaa itsekin sellaisen pyynnön.
Rukous toisen puolesta on osoitus välittämisestä ja rakkaudesta toista ihmistä kohtaan. Jumalanpalveluksissa rukouksen kohteena on kirjava joukko ihmisiä, ikäryhmiä ja heidän elämäntilanteitaan. Itse en rukouksessa usein kiinnitä sen tarkemmin huomiota kohtaan, jossa mainitaan seurakunnan työntekijät. Kerran kun siihen ihan havahduin ja mietin tarkemmin, kenen puolesta myös rukoillaan.
Minulle tuskin koskaan selviää, miten monet seurakuntalaiset liittävät oman seurakuntansa työntekijät rukouksiinsa. Lienee parempi, etten tiedäkään. Kiitos rukouksista jokaiselle. Työntekijät ovat ihmisiä, joilla on monenlaisia elämäntilanteita ja taakkoja kannettavanaan. Jokaisella omansa. Silloin rukous toisen puolesta vie asiat Jumalalle ja hän hoteisiinsa, ja myös lämmittävät työntekijöiden mieliä. Rukous osoittaa, että meistä välitetään ja meitä seurakuntalaiset kantavat.
Jos kristitty ei muuta osaa tehdä, niin silloin voi istua kirjaimellisesti kädet ristissä – nimittäin rukoilla. Maailmasta eivät rukousaiheet lopu. Edelleen koronapandemia vaivaa ja nyt jo kohta kolme kuukautta raivonnut Ukrainan sota. Rukous rauhan puolesta on minunkin huulillani.
Ville Hassinen
Seurakuntapastori
Lapinlahden seurakunta
