Sanan siemeniä

Kaikkien viherpeukaloiden kämmeniä alkaa syyhyttää näin kevättalvella. Löydän itsenikin hyvin usein kauppojen puutarhaosastoilta tutkailemassa kasvien siementelineitä – mitähän uutta ovat tälle keväälle keksineet? Joka kevät näitä monenkirjavia siemenpusseja kertyy kaapin nurkkaan odottamaan kylvöä kasvimaalle tai kukkapenkkiin. Ja yhtä usein ne ovat vielä siellä syksylläkin. Ei ole multaa löytynyt niiden päälle. ”Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää”. Pitänee paikkaansa.

Siemen on uuden alun vertaus ja myös konkreettisesti siinä on uuden alun ja kasvun eväät.

Tulevana sunnuntaina, Matin päivänä ja ensimmäisenä kevätpäivänä, ”viskellään” kirkoissakin jälleen siemeniä. Puhutaan Jumalan sanan, evankeliumin, kylvötyöstä – niistä Sanan siemenistä, joita sieltä saarnastuolista ripotellaan kirkkokansan niskaan.  Sitäkin työtä tehdään siinä toivossa ja uskossa, että niistä siemenistä jokin itäisi ja kasvaisi ja tuottaisi lopulta hyvän ja runsaan sadon. Niin hyvän ja runsaan, että siitä riemuittaisiin aina taivaassa saakka. En tiedä, kuinka moni saa niin runsaan sadon kanssa elämän syksyllä kotiin saapua. Se on Luojassa, millaisen kasvun ja siunauksen millekin kylvölle antaa.

Hyvin usein tuntuu siltä, että paljon helpommalla ja ennen kaikkea vähemmällä vaivalla, pääsisi kun ostaisi syksyllä valmiit komeat porkkanat ja sipulit suoraan torilta tai kaupan hyllyltä. Jäisi kaikki se raataminen ja vaiva, rikkaruohojen kitkeminen ja verta imevät itikat. Varsinkin, jos lopputuloksena kaikesta uurastuksesta on sangon pohjalla muutama monihaarainen porkkanan tekele tai sipulikärpäsen jo puoliksi syömä sipuli. Ennen kuin viskaat nekin suutuspäissäsi kompostiin, niin mietipä uudestaan mitä kaikkea olet kesän aikana niiden pienten siementen eteen tehnyt. Ehkä niistä porkkanoista kuitenkin saisi edes jonkinlaisen raasteen ja siitäkin sipulinpuolikkaasta vähän sipulikastiketta pottujen kyytipojaksi. Nöyryyttä ja armoa.

Tapasin viime viikonloppuna entisiä lapsuuden naapureitani ja keskustelut palasivat sinne lapsuuden muistoihin. Muistelimme, kuinka olin pojankoltiaisena käynyt heillä näiden naapurintyttöjen pitämässä pyhäkoulussa. Kuinka siellä pienessä kamarissa oli laulettu virsiä ja kylvetty nöyrällä mielellä niitä Jumalan Sanan siemeniä. Kerrottu hyvästä viinitarhurista. Siinä toivossa, että jokin niistä kylvetyistä siemenistä itäisi ja tuottaisi ”hyvää hedelmää.”

Minuakin on siis haluttu hoitaa, kastella ja ravita. Ympäriltäni on kitketty pahimpia rikkaruohoja, että saisin valoa ja ettei kaikki elämän vesi valuisi hukkaan. Se vesi, joka valuu armon alttarilta, ja jota juotuaan yksikään ei janoa.

Minäkin, tällainen heikko puutarhurin taimi, olen saanut kasvaa Jumalan armosta ja Hänen siunauksensa alla.

Hannu Huttunen
tuleva seurakuntapuutarhuri. 1.5. alk.
Ylä-Savon seurakuntayhtymä

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Mukavaa että kotipuutarhausta kannustetaan ammattilaisen kynän voimin, oikein hyvä.

    – Jo usein aiemminkin olen luokitellut seurakuntien puistot ja hautausmaat Suomen kauneimpien puistojen joukkoon. Tunne tietenkään näistä jokaista, mutta sen minkä olen nähnyt itse tai filmien välityksellä televisiosta ja alan kirjoista, rohkenee näin sanoa.

    Kylväjävertaus sopiikin hyvin puutarhurin tarinaan. Puutarhauksessa tarvitaan ammattimaisuutta, ja sanan kylvössä eritoten; Luuk. 8: 4–15: “.. osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon.” Tämän sanottuaan Jeesus huusi: ”Jolla on korvat, se kuulkoon!” Hoos. 10: 12–13: “Kylväkää oikeudenmukaisuutta, korjatkaa uskollisuutta!..” http://notes.evl.fi/Evkirja.nsf/ppFI?OpenPage&id=0025#Ivsk3

    Onnea haasteelliseen tehtävään 1.5.2019! Suomen parhaimmiston joukossa!

Jätä kommentti

*