Siunausta päivääsi!

Arkisen päivän tapahtumat saattavat olla joskus mieleenpainuvimpia. Jo aikaa sitten erään päiväni tapahtumat menivät suurin piirtein näin.
Olin ajelemassa koulutuspäivään Kuopioon ja siinä matkalla soitin ystävälleni. Puhelun päätyttyä muistin, että tärkein minulta jäi hänelle sanomatta. Soitin uudelleen ja toivotin siunausta hänen päiväänsä. Hän iloisesti yllättyneenä kiitti toivotuksista. Saavuin Kuopion rautatieaseman parkkialueelle, josta aioin ostaa pysäköintilipun autolleni. En ehtinyt maksupäätteelle kun tuntematon nainen tuli tarjoamaan minulle ilmaista pysäköintilippua ja muistelen, että hän toivotti myös minun päivääni siunausta.
Ilmainen pysäköinti sillä lipulla oli mahdollista sen päivän ajan ja hänellä ei ollut sille käyttöä. Olin hämmentynyt, mutta onneksi ymmärsin kiittää lipun antajaa. Kävellessäni koulutuspaikalle saatoin olla hieman omituinen näky yksin hymyillessäni. Melko hyvin lähti päivä käyntiin.
Päivän päätteeksi noudin autoa parkista ja minun sisin ei antanut lupaa poistua parkista, ennen kuin olin löytänyt seuraavan ”uhrin”, jolle vapaalippua tarjoaisin. Tovin tarkkailtuani parkkipaikkaa annoin ilmaislipun nuorehkolle mieshenkilölle, joka etsi parkkia pakettiautolleen. Yksi asia siinä tilanteessa harmittaa vieläkin. Nimittäin en rohjennut lippua antaessa hänen päiväänsä toivottaa siunausta.
Ajattelen niin, että kun olin itse toivottanut lähimmäiselleni hyvää, niin se hyvä palasi takaisin sekä aineellisesti, että myös hyvänä mielenä. Tämän sunnuntain kirkollinen aihe on itsensä tutkiminen ja tietysti hieman huvittuneena ajattelen, että vuosienko takaa minun pitää muistin sopukoita herätellä, jotta näin mieleenpainuvan ”hyvän” saan esiin kaiveltua. Olisiko tuossa itsensä tutkimisen paikka? Olisiko hyvä toivottaa siunausta useammin kuin muutaman vuoden välein?! Toki, on kait niitä tuonkin päivän jälkeen tapahtunut, mutta ehken ei näin mieleenpainuvasti.

Riitta Kaasinen
vs. palvelupäällikkö
Ylä-Savon seurakuntayhtymä

Jätä kommentti

*