Surun koskettamat

Vuosi 2020 alkoi Iisalmessa surullisissa merkeissä. Kaksi nuorta menehtyi järkyttävällä tavalla uudenvuoden yönä. Syvä osanottoni nuorten läheisille, ystäville ja kaikille, joita tapahtunut järkytti.

Näiden nuorten elämä kosketti monia ihmisiä, se kietoutui monen muun polkuun, lähellä ja kaukana. Lukuisat ihmiset kokoontuivatkin muistamaan heitä – toivat kynttilöitä rannalle tai tulivat kirkkoon. Moni halusi osoittaa surunsa sekä myötätuntonsa ja tukensa nuorten läheisille.

Kun menetys iskee, pusertaa suru sydäntä ja on vaikea olla. Ei ole helppoa hyväksyä tapahtunutta ja mieli kapinoi tapahtuneen edessä. Myös Psalmien kirjoittajat olivat kokeneet kipuja elämässä, arvaamattomia menetyksiä – hekin kysyivät Jumalalta, miksi niin sai käydä:

”Minä kohotan käteni sinun puoleesi, sieluni janoaa sinua kuin kuivunut maa. Vastaa minulle, Herra! Vastaa pian, kauan en enää jaksa!” Ps. 143

Suru on raskas kantaa, mutta menetyksen kipu kertoo myös siitä, että sinulla on ollut jotain arvokasta, kaunista ja hyvää. Surun keskellä kanna mukanasi hyviä muistoja, kauniita ja hienoja hetkiä. Läheisesi tuttua elettä, pientä hyvää tekoa tai hymyä. Vaali noita muistoja, kanna niitä aarteena sydämelläsi. Anna niiden valaista sydäntäsi ja ympäristöäsi myös surun hetkellä.

Surun keskellä on tärkeää, että meillä on lähellä ihmisiä, joihin turvautua ja joiden kanssa jakaa tuskamme. Pidä huolta itsestäsi ja ole turvana läheisellesi. Voit puhua kokemastasi, mutta myös hiljaa voitte olla yhdessä. Kosketus olkapäälle tai halaus kertoo myös ajatuksesi. Voit myös tehdä jotain ja pyytää kaverin mukaan. Jotakuta auttaa liikunta tai käsillä tekeminen, jotakuta musiikki tai lukeminen. Vaikka arjen askaret tuntuisivat aivan turhilta, nekin voivat kuitenkin viedä eteenpäin. Vähän kerrallaan.

Surun keskellä saamme myös turvata Jumalaan ja hänen suureen rakkauteensa. Jeesus kohtasi ihmiset lempein katsein, kun ihmisille oli tapahtunut pahaa. Hän otti heidät vastaan, otti heidät Jumalan rakkauteen, Jumalan syliin. Me saamme jättää läheiset Jumalan lempeään syliin, Jumalan kannettaviksi. Ja hämmentyneinä ja väsyneinä saamme myös itse jäädä Jumalan syliin, lempeille käsivarsille lepäämään, itkemään ja keräämään voimia. Paavali kirjoitti ahdingoista ja Jumalan rakkaudesta:

”…ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa.”

Jumala on meidän lähellämme myös surun hetkellä – vaikka kokisimme ympärillämme hiljaisuutta, juuri siinä Jumala on läsnä. Ihan hiljaa vierellämme, kanssamme surren.

Nasaretin Jeesus opetti ja eli todeksi Jumalan rakkautta: kantakaa toinen toistenne kuormia, niin te täytätte rakkauden lain.

Juha Antikainen
vs.kirkkoherra
Iisalmen seurakunta

 

Jätä kommentti

*